Jerez de la Frontera

Eilen sitten toteutettiin monta päivää manjanaksi siirretty shoppailureissu isoon lähicity Jereziin, matkaa 100 kilometriä. Googlemap arpoi reitin ja valtamerilaivan kyytiin pelkääjän paikalle. Noin ensimmäiset 200 metriä olin hiljaa. Tie A-373 kohti Jerezia menee taas kerran elämässä, ainakin vänkärinä, listalle. Kapea mutkainen, kaiteeton, sortuneet tien reunat, vuorilta tippuneita kiviä, vastaantulevaa liikennettä ja Kimmo ratissa. Hartiat meni jumiin kuin puristelin ovea ja vääntelehdin penkissä, kun yritin saada ajatuksen ja äänen voimalla valtamerilaivan eri ajolinjalle ja kyydin tasaisemmaksi. 25 kilometrin kohdilla olevan Ubriquen kylään ei oltu tehty ohitusteitä vaan piti jyrätä kylän läpi. Ubrique oli vähän isompi kylä, kuin toisella puolella vuoria olevat. Varmaan satuttiin vielä johonkin tavarantoimitusaikaan, kun kuormureita oli siellä täällä poikittain ja joka risteyksessä ja liikenneympyrässä. Muutaman kuppilan patiotkin oli levittäytyneet melko laajasti tielle, ja sitten niitä liikenneympyröitä...töötit siellä lauloi iloisesti (=vihaisesti), kun kuski sompaili kylän läpi. Sadan kilometrin matkasta ainostaan noin viimeiset kolmekymmentä eteni sujuvasti ja pystyi jo hengittämään normaalisti. Varmaan kaksi tuntia meni vuoristoradassa, pojat oli mukana ja Vigovekkulakin protestoi vinkumalla melkein koko "alkumatkan" epätasaista nykivää kyytiä.

Mutta niin sitä perille päästiin ja ensimmäiseksi Ikeaan. Ostoslistalla oli pikkujuttuja, joita ei "muuttokuormaan" oltu otettu mukaan mukaan. Paistinpannu, -lastoja, patakinnas, lisää tyynyjä ym. sälää. Ja tietenkin kohokohtana lounaaksi ruotsalaisia lihapullia, joille olen ennen aavistuksen nyrpistellyt. Olisi siellä toki ollut tarjolla paikallinen lihamötkylä luineen, joka näytti olevan kovin suosittu, mutta niinpä vain Kimmokin valitsi köttbullarit, toki suvuvalla espanjalla ;). Ikean ravintolan kassa oli muuten  ensimmäinen myyjä, jonka olen kuullut puhuvan englantia.  

     
Se Ikean huudeilla ollut shoppailukeskus oli valtava isolla veellä. Jos aikaa olisi ollut niin sieltä olisi varmasti saanut vaikka ja mitä kivaa, vaatekauppoja, outletteja, urheilukauppoja jne jne, ja auki aamusta iltakymmeneen. Lämpömittari oli vain kivunnut +20 asteeseen, pojat mukana, ja takaraivossa jyskytti ajatus paluumatkasta. Shoppailuinto jäihin ja vain välttämättömät! Onneksi pongasin Ikean parkkikselta eläintarvikekaupan vastapuolelta, pojille saatiin ostettua monta isoa säkkiä omaa tuttua ruokaa ja kolmasosan halvemmalla kuin Suomessa. Oltiin katsottu etukäteen joku toinen kauppa, mutta se olisi ollut jossakin keskustan syövereissä. Vieressä oli myös elektroniikkaliike, josta mukaan tarttui pieni kahvinkeitin niin saa aamuisin vaihtelua murukaffeen ;)

    
Jerez vaikutti kyllä kivalta eläväiseltä kaupungilta. Kimmo halusi vielä Lidliin, joten googlemap taas tositoimiin ja näppärästi livuttiin Jerezin kaupungin läpi huudon saattelemana noin sadan kolmikaistaisen liikenneympyrän kautta. Mutta liitelikin löytyi, ja sitten kotimatkalle. Maps arpoi uuden reitin kotiin Villamartinin kautta, ja paluu tultua tietä pitkin oli tosi iso nou nou, joten kokka kohti Villamartinia.

 
Matka taittui ja hermot lepäsi aakeilla laakeilla. Vain yhdessä kohti tehtiin viba, kun muutamaa sataa metriä liian aikasin otettiin "käänny oikealle rampille"..., mutta sielläkin päästiin näkemään valoa tunnelin päässä, varjoliitäjiä, ja sitten ikävä kyllä taas oli sattunut myös liikenneonnettomuus. Jälkipuinti oli enää käynnissä, mutta kovin rytyssä autot olivat :(

Pientä neuvonpitoa käytiin ennen viimeistä vajaata 30 kilometriä kotoa, mutta muutaman kirosanan säätämänä sain tahtoni läpi, ja lähdettiin uudestaan lyhimmälle rotkotielle MA-8403 Rondan kautta kiertämisen sijaan. Se Rondan kautta meneminen ei kuitenkaan säästä vuoristoteiltä...Alkumatka tällä tiellä on mutkainen ja kapea, ja joku pappa siinä tuli tomerasti vastaantulevien kaistaa kohti, mutta onnellisesti sujui sitten ohitus. Tie on kuitenkin alun jälkeen suhteellisen leveä ja siinä on reunamaalaukset, toki suhteellisuuden taju on huimasti muuttunut täällä ;). Se rotkokohta on ihan hirveä ja kapea, mutta ei se loppupeleissä kovin pitkä pätkä ole...

Nyt en kyllä taas hetkeen lähde täältä autolla mihinkään kauemmaksi. Toivottavasti seuraava asuinsija on aavistuksen tasaisemmalla. Ei olisi mun paikka asua pitempään, ihana rauhallinen kylä, mutta cityt on on liian monen tunnin ja pelkokertoimen päässä. Rondan reissu ehkä joku päivä, ja sittenhän täältä pitää vielä ajella pois :). Malaga saa jäädä kokematta tällä erää, tie näyttää jo kartallakin sellaselta siksakilta, että noup meidän pitkulaisen valtamerilaivan kanssa.      

Jouluaatto

Remppareiskat tuli aiemmin kuin muina päivinä. Heti auringon noustessa pojat ilmoitteli, että nyt ne on täällä taas. Se siitä joulurauhasta, jota ei kyllä tarvitakaan. Eilisyönä alkanut älämölö ja laulu rinteessä olevassa Mesonessa jatkui aamullakin =D, kiva, että on mukavaa. Ei kyllä meidän yöunta häiritse, joko on on hasienda hyvin rakennettu tai sitten äänet menee ylhäältä ohi, mutta pihalle kuuluu :)


Pirkkapussipastan jälkeen halusin kylille jätsikaffeannokselle ja sen myös sain piehenkön rinnetepastelun jälkeen

Näillä tepasteltiin taas karvakasojen luo kotiin, mutta eipä tiennyt mitä taas odotti oven takana. Toki ensin  oma karvakasalauma <3, mutta nurkan takana oli väijynyt myös remppareiska omine viinipulloineen. Oli jo päivällä kysynyt muka Koolta, että tykkääkö viinistä, mutta en uskonut heidän yhteiseen kieleen, ja oletin ulottumaan vaan Koon hokemaan  Waltteri Bottasiin tjsp.. Mutta reiska tuli meille ja kovin hyvin viihtyivät Kimmon kanssa pari tuntia. Rouva ja lapset soitteli jo kotiin, mutta meidän casa oli  viihtyisämpi... Enemmänkin olisi ollut vuodatettavaa, mutta reiska vei energiat =D

Joulunaikaa, taikaa ja vähemmän perinteistä

Pikku hiljaa ollaan alettu sopeutumaan pikkukylän elämään Espanjassa.  Viikko on täällä vietetty ja matkaväsymys alkaa olla puis puhallettu. Pienesti meinasi vattakipu ja matkaväsy vallata tilaa, mutta nyt se normi vinkuminen vasta alkaa... vedenpaine on hitokseen pieni, meinaa mennä suihkuprinsessalla hermo...ja ruuan kanssa meinaa olla myös olla ongelmaa Suomen ja Cittarin laatulihoihin ja ennenkaikkea jääsalattiin  tottuneellle.

Eilen käytiin kylillä shoppailemassa. Vastaan tuli isokorvainen aasi tai muuli. Jotain
spektaakkelia myös roudasivat aukiolle  .                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        .

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                               

Ei enää pitkästi ja perillä

Sikeiden autounosten jälkeen matka jatkui uusin silmin. Aamuyöstä on helppo ajella, kun muuta liikennettä vähän, maisemat jää toki näkemättä, mutta matka etenee. Aamupalapaikan hakeminen oli taas hakusessa ja autokin kaipasi löpöä. Täällä onkin sitä kahta sortimenttiä, ei aavistustakaan mikä on ero hintaa lukuunottamatta. Jokaisella ketjulla vielä erinimisiä. Ekassa paikassa yritettiin kysyä, mutta yhteisen kielen puuttuessa jäi epäselväksi, että mitä hittoa😄 Taas sulovilen Kimmo päätyi halvempaan 1,119 €/l versioon. Hyvin on valtamerilaiva kulkenut. Pitää varmaan jossakin välissä satsata kalliimpaan, jos ei parempaa tietoa asiaan saada. Los Pajanosasista löytyi siistinnäköinen aamiaispaikka ja satuin Kimmon kenkienvaihtoa odotellessa hokaamaan suihkupömpelistä desinfiointiaineiden kanssa tulevan siivojan. Puoli tuntia suihkuaikaa kahdella eurolla siistissä isossa kylppärissä tuli tarpeeseen, ja vesikin saatiin keitettyä poikien ruokiin, kun siellä oli töpseli. Ollaan tähän asti jouduttu selittelemään miksi halutaan takeawayna pelkkää keitettyä vettä, mutta ilmaiseksi ollaan aina saatu. Reitin varrella Espanjan puolella vaan ei harrasteta paffikaffeja, joten hieman haasteelliseksi osoittautui eilen kuuman veden saanti, mutta pikkumukit saatiin hurjan huitomisen jälkeen😂. Aamupalan suhteen ei yhtä hyvin käynyt, paitsi edelleenkään ei ollut hinnan kiroissa. Juustolla yritin tilata, mutta iberian jambonia tyrkkäsi, enkä jaksanut alkaa vänkäämään. Pelkkä patonki ja vahva kaffe oli hyvää ja Kimmo söi kuivalihat. Pojille tungettiin Bravectot kurkkuihin, tai siis Vigolle ja Roolle, ahmatti Otso veteli ahnaasti vapaasta tahdosta ääntä kohti.

Sevillaan asti matka taittui mutkattomasti ja sujuvasti. Sitten googlemap alkoi tyrkyttää vaihtoehtoisia reittejä, eikä alkuperäistä enää ollenkaan. Suunta oli kuitenkin oikea, joten kruisailtiin menemään. Muutamaan kyläänkin poikettiin lounasmielessä, mutta ei viitsitty parkkeerata, paikalliseen tapaan valtamerilaivaa keskelle katua hätävilkut päällä lounaan ajaksi. Jatkettiin matkaa ja stopattiin palatsiin keskellä ei mitään. Kahvi oli hyvää ja ukkeli paahtoi meille leivät, koko lysti kolme ekeä. En kyllä ymmärrä miten voi olla kannattavaa. Hurjan iso sali, pöytäpaikkoja varmaan parillesadalle ihmiselle, eikä muuta tarjolla kuin paahdettua leipää ja itse valittavissa olevia levitteitä. Yhdessä pöydässä oli viisi miestä pelaamassa lautapelejä ja hienosti kajahteli heidän äänet kuin olisi ollut isommatkin bileet lukaalissa. Vessaan en uskaltanut ja Kimmoa pihalla odotellessa auringonpaisteessa korostui, että meidän valtamerilaiva on huomiota herättävän paskanen kiiltävien kanssaveljien joukossa. Tästä voi syyttää enimmäkseen ruottalaisia 😉

Kuskiakin vaihdettiin, ainakin omaksi onneksi. Vähän matkaa ajettua tuli kartturilta neuvo kääntyä oikealle. Hieman ihmettelin, mutta käänsin ruoria. Kuutisen kilsaa kapeahkoa tietä ajettua aloin epäillä, että ei oo kyllä kaikki kohillaan. Auto parkkiin ja reitin tarkistus. Oltiin kolminumeroisen sijaan nelinumeroisella, ja Kimmo sai kuulla taas kartanlukutaidosta 😏 Myöhemmin kyllä osoittautui ettei vuoresta voi mennä ali eikä läpi on tiessä kuinka monta numeroa tahansa...Mutta tässä vaiheessa ihasteltiin näitä pikkukiviä.

Jatkettiin matkaa, tie kapeni, jyrkkeni ja mutkaistui. Melkoista papatusta kuului pelkääjän paikalta tunteroisen ajan, mutta rapiat kolmekymmentä kilsaa vuoristorataa ja saavuttiin ennen kahta Cortes de la Fronteraan 👌.

Kartturilla piti taas olla selvät sävelet, ja päädyttiin jonkun remonttikohteen portin taakse. Alkoi hiipiä mieleen ajatus suuresta huijauksesta...Soitto vuokraemännälle ja helpotukseksi vastasi. Ihan nurkan takana oltiin, mutta ei olisi käynyt pienessä mielessäkään lipua valtamerilaivalla talojen välissä olevaan kapeaan jyrkähköön hiekkakuiluun. Koo kävi kävellen varmistamassa reittiä ja sinnehän sitä piti valua😂. Vuokraemäntä esitteli pari tuntia tonttia ja taloa, ja pojat tutustui hänen Ozo tjsp koiraan vaihtelevalla menestyksellä. Vigo otti heti johtajan roolin, eikä tällä Ozolla onneksi ollut mielipidettä asiaan.

Vuokraemännältä kysyttiin kaupoista, ja kertoi ettei kylän kaupat ole auki vasta kuin maanantaina. Apuva! Googletin supermarketit, ja 30 km päässä olevassa lähikaupunki Rondassa näyttivät olevan auki ilta ysiin tai kymppiin. Sinne siis, googlemappiin kohteeksi Ronda, ja sitten se paljastui...täältä ei pääse pois ilman vuoristorataa. Mutta kauppaan oli ennen maanantaita päästävä, niin valittiin reitiksi kolminumeroinen tie, joka oli iiiiso virhe! Mutta ensin toki piti tarkistaa että onhan Fronteran supermercadot varmasti sulki. Tosi kätevästi  kääntyilee pitkä Transportteri kapeiden kujakortteleiden kulmissa oikealle ja vasemmalle 😁... Ja olihan ne kiinni eikä aukioloajat selvinneet ovista eikä ikkunoista. Kylän huoltsikka oli auki, mutta ei siellä ollut mitään sipsejä kummempaa. Kuskinvaihto ja uutta reittiä pitkin Rondaa kohti. Tie oli varsinkin alkumatkasta entistä hurjempi, tosi kapea ja päällysteen reunat olivat sortuneet eikä kaiteista tietoakaan. Parani onneksi aavistuksen edetessä. Yhdessä korkeassa kohdassa oli työmaa, kun kaiteen virkaa toimittava muuraus oli hajonnut mutkassa, en halua tietää miksi ja miten 😱. Mutta Kimmo alkoi tottua vuoristorataan, ensimmäiset kymmenen kilometriä vielä vähän papatti ja säikäytteli ilmoittamalla jokaisen vastaantulevan auton terävällä auto karjahduksella, mutta sitten muutamaa huokausta ja tiheämpää hengähdystä lukuun ottamatta oli aika coolisti. Rondassa kartturi onnistui ajattamaan näppärää reittiä läpi keskustan laitakaupungissa sijaitseviin marketeihin. Valtamerilaivalla ryttyytettiin myös Puente Nuevon yli, jota olin pitänyt nähtävyytenä en käytössä olevana siltana. Valokuvia ei sattuneesta syystä nyt ole rotkon ylittävästä sillasta 😂. Kaupat kuitenkin löytyi ja alle 70 eurolla saatiin kärryllinen ruokaa ja juomaa.

 
Paluumatkalla valittiin alkumatkaan taas uusi tie, joka oli tähän astisista paras. Aurinko ehti laskea, vänkäri oli hiljaa ja pimeässä oli helpompi ajaa, kun ei nähnyt sivuille vain edessä olevan tien 😆. Kaikkeen tottuu, tosin vielä en kyllä valossa enkä pimeässä suostu vuorta ylittämään pelkääjän paikalta, itte pitää saada olla ruorissa. Mutta nyt saa valtamerilaiva hetken elvata, ihan on tullut tarpeeksi molemmilla sen kahdesta penkistä istuttua vajaan viikon sisään 😎

Ranskan halki Espanjaan

Ranskassa tiet oli todella hyväkuntoisia. Mutta niistä piti maksaa. Metzissä ummikot törmäsi ensimmäiseen tietulliin. Tiketti saatiin hienosti automaatista, ja seesam aukeni. Noin kymmenelle portille ohjattiin hienosti ajoratamaalauksin, mutta porttien jälkeen aukeni valtava kiitorata, josta piti tällätä ajokki kahdelle tai kolmelle kaistalle, sai vilkuilla peiliin jos toiseenkin, mutta yllättävän sujuvasti liikenne solahti kaistoille. Pieni epäilys ettei Suomessa yhtä helposti wörkkisi. Eka maksupätkä olikin pitkä. Kimmo jo huolestui, kun muka tulkkasi ettei tiketti ole voimassa kuin 24 h eikä maksupaikkaa ollut mailla halmeilla. Matka taittui helposti ja nopeasti yöaikana suoria tasaisia teitä Orleansiin, jossa Kimmo sai kaipaamansa maksupuolen hoidettua 60 eurolla. Ja hetikohta pitikin ottaa uusi lappu käteen. Bordeauxissa tiketti lunastettiin 32,5 €, ja Bordöön jälkeen siirryttin maksamaan hiluilla. Ennen Espanjaa oli viisi tietullia 1,7-3,6 €.

Ranskan huoltoasemille papukaijamerkki 👌. Auki myös yöaikaan, siistejä, ystävällistä englantia puhuvaa hlökuntaa, herkkutäytteisiä tuoreita patonkeja ja hyvää kahvia. Paratiiseja Saksan jälkeen. Liikennekulttuuri muutenkin loistavaa. Helposti ja nopeasti sujui matka.

Espanjaan saapumisen huomasi taas vain eu-taulusta ja muutama kilometri rajan jälkeen muuttuvasta tieprofiilista ja liikennekulttuurista, ja siitä että lämpötila nousi kuutentoista asteeseen 😎. Mutkan jälkeen käymme mutkaan ja ylämäki alamäki ylämäki alamäki. Kolmea rinnakkaista kaistaa paahtoivat 130 km/h. Ranskan ja Saksan suorien baanojen jälkeen tuntui hurjalta, mutta eipä tässä vaiheessa tiennyt tyttö mitä oli seuraavana päivänä edessä 😏. Maisemat oli upeat. Tietullejakin päästiin taas maksamaan sekä lapulla että kolikoilla, ja yhdestä piti ottaa lappu, mutta maksupäässä olikin taulu jotta maksu on 12,05 €, turhaketiketti siis. Tunneleita oli kanssa kovasti ja hurjan korkeita rotkojen yli meneviä siltoja, mutta matkan edetessä maisemat tasaantui. Espanjalaiset huoltsikat poikkesi kovasti tähän asti koetuista ja tosi paljon huonompaan suuntaan. Alkoi saksalaisversioden pisteet nousta. Kauhistusta herätti myös se, että porukka näytti  juovan lounaan kyytipoikana olutta, iltapäivällä ja illalla viiniä 😰.

Päätettiin jälleen nukkua autossa, mutta turvallisen tuntuisen 24 h huoltsikan parkkialueen löytäminen oli hakusessa. Tiedä sitten oliko hyvää vai huonoa tuuria, mutta kun yhtä viritelmää käytiin tsekkaamassa Valladolidin ja Salamancan puolivälissä, niin päätielle palatessa telematiikkataulu kertoi, että edessä on tapahtunut onnettomuus. Paikallisia matkimalla hätävilkut päälle ja jonon jatkoksi, suomalaiseen tapaan ajettiin oikealle pientareelle kaiteen viereen. Jostakin ihme syystä porukkaa alkoi työntyä myös vasemmalle kaistalle. Kaikenmaailman infotauluja oltiin nähty useita, ymmärtämättä niistä teksteistä hölkäsen pöläystä, kun espanjaksi olivat, mutta tuon onnettomuuden tajusi ummikotkin. Ensimmäisen poliisiauton äänet alkoi kuulua ja kauhuksi tajusimme että se on tulossa oikealta ohi. Siinäpä sitten sompailtiin valtamerilaiva ahtaassa tilassa poikittain kaistalle, että pääsivät ohi. Yksi ambulanssi tuli vielä oikealta, mutta seuraava sitten yrittelikin jo tulla vasemmalta, siinä sitten yritettin tehdä tilaa, kun paikalliset E kilvelliset kiireiset ja levottomat tunkivat joka puolelta eteenpäin ja tekivät liikkumisen mahdottomaksi. Onneksi taakse alkoi kertyä ilmeisesti epäpaikallisia rekkoja, kun myös tälläytyivät kaiteen viereen oikealle niin saatiin mielenrauha, että enää ei tarvi miettiä mistä seuraavaksi haluavat ohi ja mihin hittoon enään pystytään väistämään. Hurja härdelli kyllä oli. Isojen paloautojen saapuessa edessä kulki pari palomiestä ohjaamassa autoja, ja hiuksenhienosti pääsivät läpi. Puolitoista tuntia hurahti paikallaan ennen kuin päästiin jatkamaan matkaa. Onnettomuus oli sattunut vain noin kilsa ennen meitä. Jostakin ihme syystä me oltiin letkan viimeinen auto joka pääsi toista kaistaa onnettomuuspaikan ohi odottelun jälkeen, meidän jälkeen tulevat poliisi pysäytti? Jatketiin vielä pikkutovi kunnes löydettiin kivahko valaistu auki olevan huoltsikan piha ja nukuttiin rapiat viisi tuntia sikeästi paikoillaan.           

Jotain sumua Tanskan- ja Saksanmaalla & Luxemburgin sivuhaara

Illalla siirryttiin Tanskaan Juutinrauman siltaa pitkin. Lippu automaatista 340 dkr ja sillalle. Valitettavasti oli jo niin pimeää, ettei päässyt ihastelemaan maisemia saati siltaa, mutta pylonit oli hienot ja valaistut.

Kimmo odotti hurjia tullikäytäntöjä, mutta ei näkynyt maanvaihto mitenkään. Kilometri ennen Iso-Beltiä nukuttiin autossa P-alueella jokunen tunti. Myös Iso-Belt ja maisemat jäi näkemättä pimeyden takia kuin myös Vähä-Belt, jonka jälkeen tulikin sankka usva.

Näkyvyys oli olematon. Sumun seasta bongasin Saksan raja 1 km kyltin ja kurvasin samantien P-alueelle herättämään Kimmon auttamaan hurjissa rajamuodollisuuksissa. Mutta P-alueella olikin Saksan eu-kyltti ja mainokset saksaksi. Tiellä ollut härdelli olikin ilmeisesti joku hinausauto tms. Ja hurautettiin L-alueen rampilla jo rajan yli ihan huomaamatta.

Alkumatka Saksan puolta meni ihan sumussa oikeaa ja vasenta kaistaviivaa tuijotellessa, kun näkyvyys oli tosi kehno. Yöhuoltamolla törmäsin ekaa kertaa 70 senttiä maksavaan vessaan, ja pyörivään vessanpöntönrenkaaseen, josta sai 50 sentin etukupongin ko puljun tuotteisiin Ideana varmaan ihan fiksu, mutta suriseva ja pyörivä kosteaksi jäävä pöntönrengas...   Sitten sumu hälveni ja kohta alkoikin Hampurin ruuhkat, ja ennen kaikkea Hampurin jälkeinen hurja liikenne tietöineen.

Matka kuitenkin eteni ripeästi ja Kölnin kirkontornien näkyessä pellon takaa kehitettiin ennestään hataraan reittisuunnitelmaan plan B, jos siivun Belgiaa sijaan ajeltaisiinkin Luxemburgin kautta, kun googlemapin mukaan ei hurjaa eroa ajassa tekisi, ja siitä se sitten lähti...Liikenne väheni ja maisemat muuttui "maalaismaisiksi", kun motarin varrella ei juurikaan mitään näkemisen arvoista ollut. Auto tarvitsi dieseliä, ja satuttiin pysähtymään kivaan siistiin paikkan Olzheimissa. Toki tännekin oli rakenteilla portit vessaan, mutta siivouksesta huolehti ihminen automaatin sijaan, ja oli supersiistiä. Tiedonsiirtopaketti tuli torstain osalta täyteen snitseliä mutustellessa, sulovilenimäisesti napattiin mobiilidata pois päältä. Sitten tulikin tomerampi tietyö ja pitkä kiertotie jonku kylän läpi, josta vielä selvitiin kunnialla takaisin oikeaan suuntaan menevälle isommalle tielle. Kartturin silmän herpaantuessa, ehti kuskivuorossa oleva Kimmo valita Triesten sijaan Irreliin menevän liittymän, melkein sama asia 😏. Mutta ajateltiin sitten ettei uukkaria tehdä, uusi pläni ja ajetaan vaan Saksan sijaan pitempi pätkä Luxemburgissa. Vähän matkaa meni uuden suunnitelman mukaan, mutta sitten taas syyttävä sormi osoittaa kuskiin ja kuullun ymmärtämiseen... vasen ei tarkoita, että ensimmäisestä mahdollisesta reiästä kurvataan oikealle. Tässä vaiheessa olisi ollut näin jälkeenpäin ajatellen tooooosi fiksua tehdä se uukkari, mutta tie näytti googlen offline tilassa suoralta pätkältä kohti Ranskaa niin uusi reittisuunnitelma kehiin. Päädyttiin sitten valtamerilaivalla Luxemburgin keskustaan, jossa oli joku muukin autoilemassa. Reilusti yli tunnin otti löytää oikea reitti tielle kohti Ranskaa. Luxemburg vaikutti kyllä autonikkunasta kiinnostavalta paikalta, joten voisi joskus toistekki ihan ajan kanssa piipahtaa.

Ruotti halki poikki ja pinoon asap

Laivasta ulosajon jälkeen oltiin jo vähän hukassa. Jotenkin odotettiin jonkinlaista tullia kuten Haaparannassa, mutta nej, opasteetkin oli hieman hatarat, mutta kadulle löydettiin. Laivalla innostuttiin, kun Sonera laittoi viestin, että netti pohjoismaissa sisältyy kännyköiden paketteihin. Navigaattoria meillä ei ole, joten googlemappi pääsisi offlinen sijasta tositoimiin. Mutta eipä se mobiilidata wörkkinytkään. Hyvin kuitenkin tabletin gps-palleron ja kartanlukijan kanssa selvittiin väljemmille vesille setvimään asiaa. K-raudan, Jyskin, Stadiumin ja Intersportin kotoisasta pihapiiristä löytyi freewifi mäkkäri, ja siinä sitten aamupäiväkaffin lomassa saatiin omien sivujen kautta poistettua roaming estot ja johan taas pelitti. Yritettiin kyllä aiemmin soittaa puljun palvelunroon, mutta meillä oli vanhaa tietoa tai sitten nykyään asiakastuki on vain netissä. Matkattiin helposti tuhannen pysähdyksen taktiikalla Ruotsin halki. Kun nettiyhteys oltiin saatu toimimaan, muistettiin ettei renkaita ole ohjeen mukaisesti kiristetty vaihdon jälkeen, kun meidän rengasavain ei sopinut uusiin vanteisiin. Norrköpingin Biltemaan siis ristikkoavainta ostamaan ja tuulilasin pesunestettä älyttiin myös ostaa sulovilenimäisesti 3 kanisteria, jotka kyllä tarpeeseen tulivatkin. Biltemassa oli halpiskuppila, samanlainen voisi rantautua Kempeleeseenkin. Poikia jaloiteltiin tiheään, Ruotsalaiset P-alueet oli kyllä paljon siistimpiä kuin suomalaiset ja paras löytyi Ödeshögistä. Koko matka Tukholmasta Malmoon oli iisi. Hyvät tiet ja yhteinen englannin kieli. Rapa tosin roiskui, joten valtamerilaiva sai mustan kuorrutteen. 

Viikarien kanssa Vikingillä

Yksi yö lauman kanssa laivalla sujui kohtalaisen hyvin. Hieman pelottelivat innokkaalla olemuksellaan joitakin matkustajia, ja ilostuttivat & ihastuttivat toisia. Laivan henkilökunta suhtautui todella hyvin kolmeen belgianpainajaiseen. Mutta se ulkoilutuskansi saa kyllä vahvasti harkitsemaan, jos pitäisi useampi päivä laivalla matkustaa. 1,5*1,5 metrin vessalaatikko ei mennyt meidän poikien jakeluun. Jalkaa pystyi nostamaan kaiteisiin ja ennen kaikkea pelastusliivilaatikoihin, ja Otso kannelle, mutta se laatikko oli nou nou. Roo istui siellä ja Vigo seisoi. Myös lenkitys oli hieman ongelmallista, tepastaa lyhyttä kantta edes takaisin. Ahvenanmaan molemmin puolin keinutti kovasti ja puhuri nappasi yöllisellä kansilenkillä pipon Kimmon päästä saastuttamaan Itämerta, onneksi oli varautunut niin löytyi toinen pipo aamulenkille 😀. Otson herättäessä aamupisulle, maakrapu joutui ottamaan seinästä tukea, Laivat ja minä emme ole parhaita ystäviä. 

Valmistautuminen manjana-meinigillä puolin, jos toisin

Tämäkin tulee jälkijunassa, mutta kun ei ehtinyt aiemmin... eli torstaina 8.12 piti tulla kitkarenkaat, mutta kun mitään ei kuulunut ja aamupäivällä asiaa tiedusteltiin niin pienen tutkiskelun jälkeen ilmoittivat, että kaksi on tullut, mutta kaksi on hukassa. Kuulemma todennäköisesti ovat jossakin risteyskohdassa Euroopassa tai Turussa. Alkoi jo plan b:n kehittely pyöriä päässä, mutta iltapäivällä soittivat, että kadonnut kaksikko on löytynyt Ylivieskasta ja saavat aamuksi Ouluun. Se, miten kaksi neljästä renkaasta tipahtaa Ylivieskaan, jossa kyseisellä puljulla ei edes ole toimipistettä, sai jäädä tällä kertaa meidän puolesta mysteeriksi. Pääasia, että renkaat alla perjantaina.

Lauantaina aamupäivällä Kimmo yritti ottaa yhteyttä talon vuokraajaan, mutta ei onnistunut. Minun hurvitellessa prinsessojen kanssa kaupungilla ml pakohuoneessa 🙌, salapoliisi Koo oli selvittänyt, että talo on laitettu myyntiin. No hupsista, ja ei kun kehittämään jotakin ihan muuta. Omistaja laittoi kuitenkin myöhään illalla viestiä, ja vakuutteli asian olevan kunnossa ja toivotteli tervetulleeksi, joten näillä mentiin. Sunnuntaina olisi pitänyt tehdä sitä sun tätä aiemmin lykättyä ja pakata kovastikin, mutta manjana ote sai vallan, olihan vielä huominen päivä aikaa… Maanantaina sitä aikaa ei kyllä ollut, ja meille tyypilliseen tapaan pakkaus jäi viimetippaan. Onneksi sentään auton katsastus heti aamutuimaan sujui ongelmitta, joten autokin sai leiman. Kyytiin kyllä lähti taas epämääräinen lastilllinen kampetta, huonosti pakattu lisää actionia elämään vai miten se meni 😜. Mutta tienpäälle päästiin illalla, ja jo alle sadan kilometrin päässä tuli kova ikävä toppatakkia laumaa jalotellessa

 

Jyväskylästä alaspäin oli onneksi lauhaa. Ajelu Helsinkiin sujui ongelmitta. Usvaa oli koko matkan ja tienpinta näytti paikoin hieman liukkaan oloiselta. Nastojen rouskumisen sijaan hiljaiset kitkat ei oikein vielä vakuuttaneet, mutta hyvin kyllä pitivät. Katajanokalle saavuttiin aamuyöstä ja makoisat unet ehdittiin autossa ottaa ennen Kimmon palaveria. Lauma sai päivällä kunnon lenkitykset aurinkoisessa kelissä ja illalla ajettiin laivaan.

Kiitävi aika, ei matkavalmistelut

Ei ole vielä Viikarin laivalle takuuvitosta hävitty eli toistaiseksi näyttäisi siltä, että reissuun lähtö toteutuu. Nallejoosepille ja talolle löytyi luotettava ja reipas hoitaja, kiitos jo etukäteen. Samoin kuin iso kiitos Tainalle, joka lupasi toimia backuppina, koirankynnen leikkaajana, ja muutenkin, jos jotakin yllättävää belgiherran kanssa pukkaa.  Mukaan lähtevän trion kanssa mennään hakemaan tehosterokotuksia keskiviikkona yhdeksältä virkaeläinlääkärille. Voisi kyllä Oulun kaupungin ell laittaa myös samanmoisen vastaaja/soitetaan takaisin palvelun kuin yksityisillä on. Heikkohermoista koeteltiin tuuttausääneen, ja aika monta kertaa luovutin, mutta lopputulemana ehkä tehosteet saavat puoliviikosta, ja toivottavasti vaadittavat leimat passeihin ja terveystodistuksiin.

Renkaat pitäisi tulla Ouluun viimeistään ensi perjantaina. Biili on huollettu, ja Kimmo hienosti sai valtamerilaivan myös esitarkastettua katsastusasemalla, joten toivottavasti ei tule ylläreitä sitten virallisena katsastusaikana, joka on nyt varattu heti lähtöaamuksi, niin olisi mahdollisuus vielä huoltaa ja yrittää uusiksi samalle päivälle… ei siinä kyllä pitäisi mitään vikaa olla, mutta kerrankin ollaan varauduttu. Autollekin olisi kiva saada Oulussa leimattu ”passi”.

Kirjastosta ehdittiin viikolla hakea muutama Espanjaa käsittelevä opus ja aikuisten alkeiskielikurssi, mutta pölyttymässä ovat hyllyssä tähän asti olleet.  Hurjasti on ollut työtouhuja, ja onneksi työstressin kevennykseksi superkiva agiviikonloppu huipussa seurassa hallilla.

Pitäisi varmaan jo kovastikin eikä vain pikkuhiljaa ajatuksen tasolla alkaa valmistautumaan lähtöön, pakkailuun ja ehkä vähän myös matkantekoon, mutta aika meinaa käydä vähiin. Kai se riittää, että lauma kyydissä 14.12 klo 10 Tukholmassa, sieltä varmasti löytyy tienviittoja kohti Epsanjan talvikotia tammikuun loppuun….;)