30.4.2017

Comosta Ouluun




Como-järven majoitus oli muuten hyvä, mutta kolmen ison suhteellisen hyvin käyttäytyvän koiran vierailu stressasi naapurin-isäntää, jolla oli kaksi  aussia, jotka kuulemma olivat valmiita tappamaan meidän koirat…, ja häntä myös häiritsi, että meidän belgit nosti jalkaa hotlan parkkiksen ja tien välissä olevaan kiviaitaan… Suihkun vedenpaine oli myös ihan onneton, joten ei kyllä suosituspisteitä hurjasti majapaikalle satele, mutta tilavaa, hyvät sängyt ja rauhallista oli. Hotlan pitäjät eivät asuneet paikassa, ja lähtivät kotiinsa kahdeksan aikaan illalla, eikä muita vieraita ollut, joten heposet, aasit, muulit, me ja naapuritontin aavistuksen vihamielinen isäntä oltiin ihan keskenään säkkipimeässä maaseutumiljöössä yöt. Tullessa olin jo valmis lähtemään saman tien matkaan kohti kotia, mutta niin sänky, tyynyt ja peitto vei voiton, ja töitäkin saatiin wifiyhteyksillä tehtyä, joten kaksi yötä pötköteltiin & työhellettiin, ja päivällä tutustuttiin Comoon & Cantuun. Perjantai-iltana noutopizzan jälkeen alettiin ladata offlinekarttoja googlemapsiin ja ihmetys oli melkoinen, kun tajuttiin, ettei Sveitsin rajalle ole kuin 10 minuutin matka…maantiedon oppiminuutit.

Lauantaiaamuna (22.4) puoli kymmeneltä startattiin kohti Sveitsiä, majapaikan pariskunnan saatesanoilla, että teidät pysäytetään tullissa, ainakin jos pojat haukkuu, ja ottaa ainakin tunnin tsekata niitten paperit ja auto. Nooh, pojat olivat tullissa hiljaa, ja tullikaiffari ei ollut kiinnostunut mistään papereista eikä passeista vaan ohjasi vain parkkiin ostamaan tstokopista 40 € motarimaksutarran tuulilasiin. Kätevää. 

Kimmo kävi Luganon Ikeassa syömässä katkarapuleivän, kun lounastiski ei ollut vielä auennut, ja sen jälkeen pysähdyttiin Bellinzonassa jaloittelemaan lauma ja ostamaan piknikeväät, jotka sitten nautittiin vähän ennen San Bernardinoa upealla maisemilla varustetulla levähdysalueella. Tunneleita löytyi Sveitsistäkin, 6,6 kilsaa taisi olla pisin, en ihan fani ole, mutta mieluummin vuoren kuin meren alla tuubissa olen.  
Upeaa oli ajella Sveitsissä, hyvät tiet vuoristomaisemissa ja aivan järjettömän siistiä kaikkialla ml yleiset tienvarsivessat: vesikäyttöisiä, saippuaa, paperia, siivotaan vähintään tunnin välein ja ilmaisia…huippua!

Liechtensteiniin mennessä eksyttiin vielä tietyön ansiosta aivan upealle Heidilandin laitamille, jossa saatiin vuoristoniityllä käyttää pojat kunnon lenkillä, ja tietenkin itelle taas supersiisti yleinen sisävesivessa täydellä varustuksella, kyllä saisi suomalaiset ottaa oppia. 

Liechtensteinin rajalla oli vain neljä lipputankoa. Ajettiin minivaltion läpi, jossa oli yksi päätie ja asutusta tien molemmin puolin noin 10 km matkalla. Tosi super super pieni ja hiljainen valtio. Stopattiin jaloittelemaan & kaffelle pääkaupungissa Vadusissa ja samalla sattumalta bongattiin Vaduzin linna vuoren rinteeltä. 



Valokuvien jälkeen matka jatkui ja jälkeen palattiin muutamaksi kilometriksi Sveitsin puolelle ja sitten siltaa pitkin taas Reinin yli Itävaltaan. Tullissa oli stoppimerkki, mutta ei henkilökuntaa. Rajalla oli myös taulu, jossa kehotettiin menemään reilun kilometrin päässä olevalle huoltoasemalle ostamaan tarra tuulilasiin motaria varten. Piskuiselta huoltoasemalla shopattiin kymmenen päivän tarra vajaalla yhdeksällä eurolla himppasen päälle kahdenkymmenen kilsan matkaa varten Saksan rajalle, jossa ei taaskaan minkäänlaista tullia ollut. 

Saksan puolella sateli vettä kuuroittain ja maisemat oli tappavan tylsät Sveitsin vuorien jälkeen, mutta onneksi matka taittui ripsakasti pitkin autobaanaa. Huoltoasemat olivat Etelä-Saksassa harvassa, onneksi P-alueita oli, niin sai lauman jaloiteltua jotenkuten. Neunstadin/Röhlingenin huudeilta löytyi iltapalaksi itselle italialaishenkisesti hyvää pizzaa ja vihdoin Göttingenista iso turvallisen tuntuinen huoltoasema pieniä autounosia varten. Yritettiin aina katsoa sellaisia uniasemia missä olisi paljon rekkoja nukkumassa ja asema 24-h auki, jotta vessaan pääsisi. Saksan läpiajo etelästä pohjoiseen oli kyllä tosi tylsä ja hurjasti pitkiä tietöitä hidastamassa matkaa. Ajoratamaalaukset olivat paikoin tosi huonot, ja yön pimeinä tunteina oli jo vaikeaa välillä hahmottaa tien mutkia. Onneksi kolmikaistaisella suhteellisen autiolla tiellä ei tarvinnut ihan omalla kaistalla koko aikaa pysyä. Autonvaihto tehokkaampaan käväisi mielessä, kun valtamerilaiva alkoi hyytyä mäkiin, ei jaksanut juurikaan satasta lujempaa punnertaa kaikkia motarimäkiä ylös.
Tanskan isoimman saaren läpiajo oltiin päätetty vaihtaa autolauttaan, jota tosin olin ajatellut lähinnä lossiksi. Hienon sillan yli Fehmarnin saarelle ja sieltä keikkuvalla Skandlinesin autopurkilla Puttgardenista Tanskan Rodbyhyn. 

Satasella sai keikkua  45 minuuttia merellä, toki säästettiin aikaa ja kilometrejä, mutta pikkuinen täynnä oleva purtilo kyllä keinahteli sivutuulessa siihen mallin ettei oikein nauttinut merimatkasta. Ei myöskään kahvista, sillä se olisi maksanut käsittämättömät 4,27€/pikku pahvimuki.

Tanskan tullissa oli hlökuntaa ja poliiseja,  mutta ei jouduttu heidän hampaisiin, rekkoja ja busseja näyttivät syynäävän tarkemminkin, ja oli muutama pakukin otettu sivuun. 

Rodbystä Köpikseen oli noin 150 kilometriä ja matka taittui joutuisasti muutamalla jaloittelupysähdyksillä ja siltakuvilla Farossa. 

Köpiksestä the Sillan yli Malmoon, ja ensimmäisestä kertaa jumituttiin maksuportille kun muoviraha ei kelvannutkaan koneelle. Kokeiltiin Kimmonkin korttia, muttei workkinyt sekään. Piti hälyttää namikasta hlökunta paikalle ja kärttyinen setä raahusti kovassa tuulessa koppiin. Suostui kuitenkin ruåtsin sijaan taalamaan engelskaa, mutta moitti, että pitää ensin valita maksaako debitillä/kreditillä . Joopa joo kun ei päästy valintavaiheeseen, kortin sisääntyönnön jälkeen automaatti pyöritti vain hiiriympyrää ja sylkäisi sitten kortit pihalle…Kortti vörkki kuiten setään käsivehkeessä, joten saatiin siltamaksu kuitattua. Oltiin kyllä jo niin monta erilaista vempuletta selvitetty, että ihan turhaan setä käyttäjää mollasi 😈

Ensimmäistä kertaa oli kunnon joukkotarkastukset Ruotsin rajalla, yksikään auto ei päässyt läpi ilman passitsekkiä. Ruotsalaispoliisi katsoi passit, kysyi mitä on kyydissä. Kerrottiin että koirat & omia tavaroita ja päästiin jatkamaan matkaa. Hurjan ystävällinen oli tämäkin tullipollari. Poikien passeja ei taaskaan tarvinnut esitellä, ihan turhakkeita olivat koko reissun 😉 Hieman kyllä hirvitti, kun siinä maksuporttihässäkässä odotellessa näki miten tyhjensivät autoja. Olisi saattanut jokunen tunti vierähtää kun valtamerilaivan muuttokuorma olisi purettu pihalle, tutkittu ja lastattu uudelleen kyytiin…

Koo oli vänkärin paikalla hieman tutkinut googlemapsia ja kehitellyt, että ajetaankin Malmöstä rantoja pitkin Tukholman suuntaan Kalmarin kautta. Vastustin heti, mutta jostakin syystä, laitetaan vaikka väsyn piikkiin, annoin periksi joka oli iiiiiiso virhe! Tietöitä, kylien läpi ajelua, jatkuvaa nopeudella pelaamista 110-90-70-50-30 ja tuhansia hiton tolppapoliisikameroita heti nopeusrajoituksen vaihtumisen jälkeen. Onneksi ne oli aina merkitty sinisellä kamerakyltillä, niin vähän herätti polkaisemaan jarrua, toki vänkärin penkiltä joutui puolin ja toisin kiljaisemaan kamera huutoa, mutta ei ainakaan näkyvästi räpsähtänyt. 

Torsåsin vesivessa
Kristianstadissa saatiin vatsantäytettä kivasta kylätavernasta ja Torsåsissa saatiin ulkoilutettua koirat kivalla rauhallisella L-alueella.  Tulipahan tuokin E22-tien reitti ajettua (ei koskaan enää uudestaan) ja bongattua tien vierestä jokunen peura tai mitä lie hirvieläimiä ja samalla todettua, että liikenneturvallisuusihmiset ovat Ruotsissa vielä pöljempiä nopeusrajoitusten ja valvontakameroiden sekä keski- ja reunakaiteiden suhteen kuin Suomessa.

Olin vielä Saksassa elätellyt haavetta mennä ruottinlaivalla Tukholmasta Turkuun, mutta tietöiden takia ensiksi kaatui haave yölaivasta ja sängystä. Aamuseiskan kieppeillä olisi lähtenyt päivälaivat, mutta päädyttiin monen jappasun jälkeen, ajelemaan tietä pitkin hohti Haaparantaa. Tukholmassa googlemap ajatti yöaikaan ihme kiepautuksen kautta, olisi varmaan suorempaakin päässyt, ainakin rekat jatkoivat opasteiden mukaan, mutta me surffattiin pikkuteitä ja tunneleita jossakin ratapihan lähettyvillä. Tavoitteena oli päästä Uppsalan pohjoispuolelle ennen aamuruuhkia, ja siinä onnistuttiin. 

Henkilön Riitta Kerola kuva.
Tönnebron huoltoaseman ranta
Herättiin Tönnebrosta huoltsikan pihalta hienoissa järvenrantamaisemissa ja laumalle löytyi hyvät lenkkimaastot. Siten alkoikin kidutus, noin kahden kilsan välein oli iso opaste joka kertoi kuinka monta sataa kilometriä on Haaparantaan 😡 Harmångerista löytyi hyvät vessat ja kaffetta. Lumiraja tuli vastaan Sundsvallin lentokentän huudeilla ja järvetkin oli vielä jäässä. 

Höga Kustenin silta
Höga Kustenin sillan jälkeen löytyi huippupaikka tauolle. Hotellikahvilan ulkorakennuksessa oli taas hyvät siistit vessat ja upeat lenkkipolut laumalle. 

Umeån Ikeassa käytiin lihapullalounaalla, jännä kun lentokenttä oli ihan vieressä, niin koneet pyyhälsivät tosi matalalla parkkiksen ja ostoskeskuksen päältä.  Jotenkin olin mielessäni ajatellut Ruotsin E4 tien motariksi, mutta se oli kaikkea muuta muutamia pieniä oikeita motaripätkiä lukuun ottamatta. Jatkuvia nopeusrajoituksen muutoksia, poliisikameroita ja kyliä mahtui myös Tukholman pohjoispuolelle. Ruotsi on kyllä kaideurakoitsijan unelmakohde. Suurin osa matkasta ajettiin kaiteiden välissä. Toisaalta helppoa, tässä ajan enkä muuta voi… Ei tarvinnut ohituspaikkoja kytätä, ja ohituskaistoja oli suhteellisen tiheään, mutta panee kyllä miettimään että mitä jos auto hajoaa kaiteiden väliin, rengas puhkeaa tai hälytysajoneuvolla on kiire. Keskikaiteen vielä ymmärrän, mutta miksi loivassa luiskassa pitää oikealla puolella olla myös kaide? 

Kalixin supermarketista löytyi illalliseksi tosi hyvä salaattibaari, nam, ja puoli kahdeksalta oltiinkin jo livuttu Tornioon ilman rajamuodollisuuksia. Hyvin ehdittiin vielä Mäntylän Saleen shoppaamaan kahvia ja maggaraa. Hieman purettiin autoa ja painuttiin omaan kotisänkyyn.

Kuudessa vuorokaudessa 4900 kilometriä, ja sentään kaksi yötä nukuttiin Comossa motellissa menomatkan Tukholmasta kolmessa vuorokaudessa Etelä-Espanjaan sijaan. Olisi ehkä voinut vielä rauhallisemmin matkata. Hieman usvaisessa tunnelmassa meni matka, ja ajantaju jotenkin katosi kun jälkeenpäin muistelee... mutta rattivuorossa olija oli kyllä aina ajokuntoinen ja levännyt eikä lurpsahtamisia tapahtunut. Vajaa viikko on univelkoja makseltu pienissä erissä pitkin vuorokautta, ja päivät vieläkin vähän hakusessa, mutta ihana olla kotona. Kyllä Suomessa on asiat hyvin. Erilainen talvi ja reissu kyllä kannatti ja opetti paljon, isoa kokemusta rikkaampana jatketaan. Kun aika kultaa hieman muistoja niin voisi vaikka lähteä uudestaan pitempään reissuun, mutta nyt ainakin hetki nautitaan suomalaisesta laaturuuasta, hanavedestä, aukioloajoista, kylmyydestä, sateesta, ympäristön puhtaudesta ja kalliista hinnoista sekä kesän valoisuudesta, näin pikaisesti listattuna 🙌

Iso kiitos kaikille, jotka mahdollistivat tämän talvikauden reissun eli talon ja Nallen kaitsijalle Katjalle ja Nallen hoitamisesta Tainalle sekä Iisalmeen Nallen Sälevän leireistä.

29.4.2017

Villenasta Como-järvelle





Tiistaina 18.4 oli kotimatkalle lähtö ja alkoi pakkaaminen. Ennakkotiedoista poiketen maanantaina ei ollutkaan paikat auki, vaan kuten Suomessa maanantai oli toinen pääsiäispäivä ja pyhä Villenassa, vaikka aloittivat jo torstaina pääsisäispyhien vieton. Tuliaiset jäi ostamatta, mutta Koo sai Sulo Vilen parturoinnin vielä aamulla.  Onneksi oltiin sovittu lähtö vasta illaksi, sillä pelkästään espanjaa hablaava vartija tuli portin taakse aamupäivällä, soitto Ianille, joka kertoi olevansa tulossa… juurikin meidän lähtöpäivänä piti tulla tsekkaamaan hälylaitteita. Toista tuntia oltiin sitten poikien ja Ianin & Sarahin kanssa ulkona oottelemassa, kun vaihtoi pattereita ja testasi hälyä. Vartija jätti sitten vielä lähtiessään työkalulaukkunsa kerrossängyn yläpetille, ja tuli hakemaan sen iltapäivällä. Toki oli jo sitä ennen hälyttänyt myös Ianin ja Sarahin paikalle, jotka tuli sitten portin taakse, kun oltiin jo ehditty palauttaa kamat vahdille. Siinä vaiheessa Koo meinasi, että oottakaa puoli tuntia niin kamat on kasassa, mutta onneksi mua voi lukea kuin avointa kirjaa, ja Sarah totesi, että menevät vielä tunniksi kaupungille J. Puoli seiskan maissa päästiin matkaan hellerajan rikkovassa kuumuudessa. 

Ensin ropisi ötökät tuulilasiin tasaiseen tahtiin ja hieman ennen Valenciaa ropina jatkui isojen sadepisaroiden muodossa. Samoilla huudeilla googlemap kehoitti pysymään tiellä A-7 seuraavat 367 kilometriä. Liikenne paahtoi kolmella kaistalla vaihtelevaa nopeutta, joten liian levotonta oli matkanteko vänkärille nukkumiseen.  Vajaan tunteroisen päästä pysähdyttiin jo ulkoiluttamaan poikia sorakentällä Mauro Shell El Puigissa, ja itsekin kävästiin toiletissa, ja matka jatkui kohti Barcelonaa. Ensimmäinen tietulli tuli hetimiten Port de Saguntin jälkeen, otettiin lipare ja jatkettiin matkaa kaksikaistaisella lähes autiolla vastapäällystetyllä tiellä omaan tahtiin sallitussa noin 130 km/h tahdissa. Vähän ennen puoltayötä Barcelonan huudeilla maksettiin 36,15 ekeä iisistä ajelusta, Barcelonan ohitustie oli ilmainen, mutta heti sen jälkeen piti taas portilla seisahtua ja namikasta uusi tiketti tilata, joka sitten kustansi 14,15 € noin 6 kilometriä ennen Ranskan rajaa. Maksuportin jälkeen espanjalainen guardian civil pysäytti. Kysyi passit, ajokortin ja rekisteriotteen, josta totesi ettei mitään ymmärrä, ja kysäisipä vielä, että onko mitään tullattavaa? Miksiköhän, kun oltiin edelleen Espanjassa? Mutta oli kovin ystävällinen tullimies. Ranskan puolelle ajettiin pimeydessä ja tietyömailla unipaikkaa etsiessä. Paria katsottiin ja kolmannelle jäätiin. Ei aavistustakaan missä oltiin, mutta aamulla kahdeksan maissa herättiin palmun alta veden läikehtiessä edessä auringon nousussa.

Henkilön Riitta Kerola kuva.

Huoltsikalta löytyi siistit vessat, herkullista patonkia ja hyvää kahvia & pojille hyvät ulkoilureitit sora-alustalla. 












Yhdeksältä jatkettiin suuntana Monaco, mutta jo alle tunnin ajelun jälkeen päätettiin poiketa reitiltä Seteen, ja rampilla maksettiin 14,70 € motarilta poistumisesta. Kiva oli rantareitti, tosin Transpontteri osoittautui taas melko kookkaaksi, kun tietyön takia piti rantabulevardille tunkea. 



Mutta hienot oli merenranta/jättömaa maisemat, joten kannatti poiketa once in a life time. Takaisin motarille päädyttiin Montpellierien kohdilla, vähän myöhemmin oli tarkoitus, mutta taas törmättiin vasen/oikea/ ensimmäinen/ toinen syndroomaan…

Lisää tietulleja tuli tasaisin väliajoin, yhteensä 24,50 € ennen Cannesia. Cannesin kohdalla kurvasin P-alueelle, joka osoittautui todella hyväksi poikien ulkoilutuksen ja maisemien kannalta.

Turvallinen oli myös, kun meidän jälkeen paikalle pyyhälsi noin satapäinen poliisilauma eri vehkeillä, oli moottoripyörää, tavis autoja ja minibusseja. Hieman jo mietitytti, että mitäköhän täällä tapahtuu, mutta kovin hymyssä suin olivat joten ilmeisesti nou hätä. Matkan jatkuessa selvisi, että olivat matkalla seuraavalle tiemaksupisteelle, jossa maksettiin 3 € ja sitten portin auettua kysyivät mistä tullaan, minne mennään ja paljonko käteistä on mukana.  

Nizzan huudeilla alkoi tunnelit ja rotkot, jotka jatkui toistamistaan, mutta jälkeenpäin ajatellen olivat vasta pientä alkusoittoa Italian vastaaville.





Monacoon oli ruuhkaa, ja puolentunnin matelun jälkeen kehittyi risteyksessä plan b lähteä oikealle alaviistoon rantaa kohden. Luovittiin Monacoon näppärästi vapaalla, mutta matka tyssäsi tunnelin jälkeen ennen rantakatua mellakkavarusteisiin pukeutuneisiin poliiseihin. 




Satuttiin juuri Dortmundin kannattajien marssille, sillä heillä oli illalla peli Monacoa vastaan. Marssin ohitettua päästiin eteenpäin rantakatua kohden, mutta se osoittautui suljetuksi formula-katsomorakenteiden rakennustöiden takia. Ajettiin siten sisempää katua ja siitä rantatunneliin, minkä jälkeen liikenneympyrästä ei onnistuttu lähtemään enää Kasinoa kohti , vaan jatkettiin suoraan eteenpäin rannan lähellä. Tämä tie osoittautui erittäin ruuhkaiseksi ja uukkarin tekeminen ei jumboautolla onnistunut. Mentiin sitten tien päähän, minkä jälkeen päästiin nousemaan mäkiosuudelle Monacon kattojen yläpuolelle ja jossa pysähdyttiin ottamaan muutamia valokuvia.  Monacossa oli myös Monte Carlo Rolex turnaus, joka kuormitti myös katuja bussilasteittain. Ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan ajoreitti, mutta A8 tielle kohti Genovaa lopulta löydettiin, ja sitten se vasta tunneli-rotko-tunneli-rotko rumba alkoikin. 

Grimaldin tunneli oli ensimmäinen Italian puolella, raja ylitettiin rotkossa tunnelien välissä. Ja hetikohta taas tiketti kyytiin tietulliautomaatista. Yhdeksän maissa stopattiin pastaillalliselle Autogrillille, ja hetken nukuttiin autossa. Hieman levoton oli 24 h bensis, koko yön stoppasi jotain tupaten täynnä olevia muslimibusseja, vaihtoivat matkustajia, laittoivat ruokaa pihalla ja mölysivät, joten jo ennen neljää sain tarpeekseni katkonaisesta autounesta ja jatkettiin matkaa. Ranskan rajalta Genovaan oli koko väli pelkkää tunneli rotkoilua.Rotkoissa oli aina kaupunkimaisia kyliä, mutta ei yöaikaan viitsinyt poiketa.

Ennen Milanon kehätietä lunastettiin taas tietulli tiketti 32,40 ekellä, Koo oli kuskivuorossa ja alkoi jo käymään hieman hitaalla. Jutteli Italiaksi automaatin kanssa. Onneksi vänkärillä oli hoksottimet tallella ja kertoi mihin reikään kortit kuuluu tunkea. Ja heti tullin jälkeen vaihtui ota vasen ratin vääntöön oikealle. Käytiin sitten yhdessä Milanon shopping centerissä.

Italian teillä on muuten todella hämäävästi lähtevät rampit maalattu monikaistaisilla nuolet oikealle ajoratamaalauksella vaikka todellisuudessa kaista jatkuu suoraan ja erillinen ramppi lähtee siitä ihan normisti, muutaman kerran tuli turhaan vaihdettua vasemmalle…  
Lounasta nautittiin muodin ja muotoilun mekan kiertotiellä todella siistillä huoltsikalla. Iso, siisti, hyvät vessat ja parkkipaikat ja laumakin saatiin suht hyvin jaloiteltua.  

Matka jatkui Comon majapaikkaan hyvissä merkeissä ja muutamiin pieniin tulleihin koetettiin heitellä pikkuhiluja (pienin tullimaksu oli 80 senttiä). Ennen majapaikkaa tuli taas tehtyä väärä käännös, joten päätettiin ajella katselemaan saman tien Como-järven maisemia. 

Henkilön Riitta Kerola kuva.Upeat ja jylhät, muttei turistina olo siellä oikein iskenyt, sillä jalkakäytäviä ei oikein missään tai niin kapeita, että täysin mahdottomia koirien kanssa kävellä. Pysähdyttiin järven tuntumaan kuvaamaan ja koiria jaloittelemaan ennen kuin suunnattiin majapaikkaan Navedanoon. 


Majoitus oli oikein sopiva ja pitäjät eläinystävällisiä, mutta itse ympäristö ei niinkään. Koirien ulkoilutus tuotti hieman ongelmia, mutta ”onneksi” ne olivat aika väsyneitä parin päivän ajorupeaman jälkeen, että tyytyivät vain pieniin ulkoilutuksiin pihalla.


Kaksi yötä lepäiltiin Comossa ennen kuin matka jatkui kotia kohden.

3.4.2017

Eläinlääkäri, poliisi, hammaslääkäri

Poikien ensimmäinen eläinlääkärireissu 23.3 sujui ennakko-odotuksiin nähden tavanomaisesti…ihan omia hulvattomia ja sosiaalisia itsejään olivat ensimmäisen ekinokokkierän kurkkuun tunkemistapahtumassa. Ell Veronica oli oikein mukava ja puhui hyvää englantia. Halpa oli keikka, koko lysti yhteensä 10 €. Puntarillakin kävivät, Vekkula 30,5 kg, Roo 22 kg ja Otso noin 20 kg. Ensi viikon tiistaina otetaan sitten show uudestaan. Toivottavasti saadaan silloin auto varjoon parkkiin johonkin klinikan oven läheisyyteen tai olisi pilvi-/sadepäivä, niin ei tarvitsisi kaikkia kolmea yhtä aikaa ottaa sisään 🙉. Pojat on liikkuneet täällä isolla pihapellolla tosi tomerasti. Varsinkin Otso juoksee tuhatta ja sataa, hieman jo huolettaa miten saadaan tarpeeksi liikutettua sitten kotona, mutta jospa agitreenit korvaisi osan.



Lauma pääsikin kahtena peräkkäisenä päivänä autonkyytiin, kun perjantai-iltana 24.3 kolme huligaania ilmaantui aidan taakse. Touhusivat jotakin meidän verkkoaidan kimpussa , ja pyysin Koota mennä katsomaan etteivät vaan leikkaa reikää tai tunge jotain myrkkyjä koirille. Pojat oli onneksi sisällä, ja  Koo meni tarkistamaan tilannetta. Koon lähestyessä lähtivät kävelemään aidanvierustaa , ja Koo näki kassin ja pyssyn yhden pojan kädessä. Sitten huligaanit päätti alkaa räiskimään kohti ilmapyssyllään. Toki tässä vaiheessa oli vasta arvaus ja toive, että olisi ilmapyssy. Melkoisesti kyllä säikäytti. Ei Suomessa ihmiset ammu huvikseen kohti omalla pihallaan olevia ihmisiä? Soitettiin Ianille, ja kehotti menemään tekemään ilmoituksen guardia civilille. Olin itse kyllä aika valmis pakkaamaan kimpsut & kamsut ja lähtemään kotiin asap, melkoinen paniikki oli, mutta lauma autoon ja kohti poliisilaitosta. Täällä on ainakin neljä erilaista ”poliisiorganisaatiota” ja tietenkään Kimmo ei ollut ihan tarkasti kuunnellut mihin piti mennä, joten hiippailtiin local policen kulmilla, ja jotenkin alkoi tuntua ettei ihan oikeassa paikassa olla. Uusi soitto Ianille, ja siirryttiin kaupungin toiseen laitaan.  Sieltä löytyi englantia hablaava henkilö, ja sovittiin että tulevat aamulla tutkimaan mistä on ollut kyse. On muuten edelleen paljon helpompaa puhua ja ymmärtää englantia sellaisen kanssa joka on kanssa oppinut sitä koulussa eikä äidinkielenään. Seuraavana iltapäivänä sitten tulivat ja totesivat aseen ilmapyssyksi, ja jos huligaanit vielä uudelleen ilmaantuisivat niin kehottivat soittamaan 112. Tämä talo on tosiaan vähän yksinään täällä peltojen keskellä, ja hieman ns. huonon asuinalueen huudeilla, joten hieman kyllä hirvitti ja siitä lähtien on yöt pidetty kaikki rautaovienkin riippulukot visusti lukossa.


Eilen käväistiin Alcala Del Jucarin pikkukylässä, jossa talot on rakennettu rinteeseen. Kuuden viikon vuoristoleirin vaikutukset valitettavasti tuntuu vieläkin, ja kylä vaikutti ihan pliisulta. Hetki talsittiin kujia, ja ajeltiin sitten mutkan kautta takaisin kotiin Albaceten kautta, josta löytyi myös mäkkäri… En oo vieläkään tottunut espanjalaiseen ruokaan, hurja  ikävä  ainakin suomalaista paistijauhelihaa, hiillosmakkaraa, kanaa, meetwurstia, oltermannia, kahvia… Noin sadan kilometrin matka kylään oli tasaista aakeeta laakeeta peltomaisemaa, ihan kuin ois Limingan huudeilla ajellut, värit oli vain erilaiset, punertava hiekkainen pohjamaa tummanpuhuvan mullan sijaan. 



Hieman ennen kylää olleen betonikujan läpi ajaminen oli reissun eksoottisin kokemus…Tulipa kuitenkin käytyä.















Koolla lähti perjantai-iltana paikka hampaasta, ja pienen harkinnan jälkeen päätyi kokeilemaan paikallista hammaslääkäriä, mun onneksi, alkoi jo nimittäin olla pientä ”perseelle ammuttu karhu” kiukuttelua ilmassa ilmeisesti hampaan takia. Ian suositteli heidän käyttämää, ja kehotti menemään heti maanantaiaamuna oven taakse, meinasi että pitää varautua neljän tunnin odotteluun. Koo menikin sinne tänään aamulla kahdeksalta, mutta ennakkotiedoista poiketen paikka aukesikin vasta klo 9:00. Nooh, uusi yritys tunnin päästä, ja olikin yllättäen poski turrana portin takana jo kymmeneltä. Nopeaa, tehokasta ja hyvää palvelua oli saanut ilman ajanvarausta, voi kun ittelläkin riittäisi rohkeus. Kokonaiset 40 € oli maksanut paikkaus yksityisellä hammasklinikalla. Tämä hintataso jaksaa ihmetyttää. Toki ymmärrän että täällä työheltävien palkkataso on hurjasti pienempi kuin Suomessa, mutta silti… Kaikki on halpaa, paitsi tuo minun mielestä huonolaatuinen & omituiselta maistuva naudan- ja kananliha.


Pari viikkoa olisi vielä kotimatkalle starttaamiseen, ja päädyttiin ottamaan paluumatka vähän iisimmin ja isomman mutkan kautta kuin tulomatka noin kolmessa vuorokaudessa ja suunnitellummin… joten eilen illalla aloitettiin, ja noin 10 minsan suunnittelun tuloksena varata paukastiin Italian Como-järven läheisyydestä sulovilen majoitus kahdeksi yöksi 20.-22.4 😝   

Mitäköhän seuraavaksi, vielähän tässä ehtisi tutustua ainakin palokuntaan ja lääkäriin 😜

22.3.2017

Neljä vuodenaikaa

Alkaa vissiin tuntua jo normaalilta ja ”kodilta”, kun ei enää kaikki ihmetytä kirjallisesti, mutta tässäpä lyhyesti Villenan (lausutaan biennan) kuulumisia.

Kovin on vaihtelevat kelit olleet tänä talvena, kylmästä lämpimään, sadetta, tuulta, ukkosmyräköitä ja joulukuussa myös vähän lunta. Toissa viikonloppuna saatiin kokea myös tappohelteet, reilusti yli 30 astetta eikä tuulesta tai pilvistä tietoakaan. Meinasi jo liika kuumuus alkaa ahdistamaan ja alkoi tehdä mieli uima-altaassa ilmapatjalla lillumista. Allas kyllä on, mutta ihan täynnä likaista vettä...puhdistus ja täyttö vie noin viikon ja on kuulemma kallista, ja tehdään aikaisintaan toukokuussa. Tyhjentääkään sitä ei kuulemma voi, kun halkeaisi tyhjänä, joten likainen vesi pitää sen kasassa... Ikeasta ostetut lepolassi ja tuoli on jo siirretty allasalueelta takapihalle, kun ei siellä viitsi jätealtaan läheisyydessä olla. Helleviikonloppuna täällä oli myös koko viikonvaihteen kestävät keskiaikaiset juhlat. Hurjasti porukkaa, pikkukojuja koko vanha kaupunki täynnä ja hurja mekastus kaikilla päällä. Kimmo kävi katsomassa sillon sunnuntaiaamuna myös ritaritaisteluja linnanpihalla, videolta vaikuttivat kovin rajuilta myös näyteltynä. Toissa viikolla toki paluu normiin alkoi jo sunnuntai-iltana, kun ukkosmyräkän saattelemana alkoi satamaan vettä kuin Esterin peestä ja sitä jatkui koko maanantain. Piti jo laumakin pakottaa ulos, kun eivät vapaaehtoisesti suostuneet kaatosateeseen menemään.

Kuun alussa ollut prinsessaleiri virkisti kovasti mieltä, kiitos prinsessat  💗. Olihan ihan huippua! Leirilläkin saatiin kokea jo alustavasti aurinkoisen lämmintä ja yksi ukkosmyräkkä.


Sairasteluita olisi voinut olla vähemmän. Mahatautia, kuumeilua ja nyt viimeisimpänä räkätauti, joka onneksi alkaa jo olla ohi... Ian ja Sarah ovat kovin auttavaisia kaikessa. Mun pöytäkonekin sai kovin nopealla aikataululla puhdistushuollon. Ian tuli lauantaina lisäämään dieseliä lämmitystankkiin, ja samalla kilautti kaverille. Sovittiin maanantaista, että silloin viedään kone pesuun hänen kaverin luo Saxiin. Reilun tunnin päästä, kun hilluin vähissä vaatteissa, kosteusvoide juuri nahkaan leviteltynä niin olivatkin taas oven takana, jotta viedäänkin kone nyt kaverin luo putsattavaksi. Ei ollut sitten mikään spanish way manjana vaan varmaan jotain brittiläistä tehokkuutta 😯. Kutsuivat samalla heille kylään...nooh en ihan nokka täysin tukossa, villasukat jalassa, kosteuslotionit nahkassa, riekaleinen luutuksi menevä trikoohamonen päällä ollut ihan lähtövalmis. Mutta kone tuli huollettua ja Koo käväisi katsomassa heidän kodin ja sessut.

Tänään piti olla jo kylmempi päivä, eilisiltakin antoi siihen viitteitä, mutta aamu valkenikin tuulettoman aurinkoisena. Aamun äänenavauksen aiheutti ovenpielessä oleva lisko ja iltapäivällä sitten puoli Villenaa ja varmaan myös osa lähikylä Biarista kuuli, kun iso paksujalkakarvahämäkki yritti kömpiä sisään. Koo kuuli myös kunniansa, kun yritti sitä varovaisesti rikkakihvelin ja harjan kanssa lähestyä. Onneksi olen varautunut lentävien hyönteisten Raidin lisäksi myös isolla putelilla paikallista ryömivien tappamiseen tarkoitettua sprayta. Olen kyllä aika valmis lähtemään jo kotimatkalle, jos sama ötökkäleveli jatkuu / lisääntyy. Vähintään uimalakki, joku avaruuspuku olisi toki parempi, tarvittaisiin hyviä yöunia varten ;)

Poikien kanssa ollaan menossa huomenna eläinlääkärille ottamaan ekat ekinokokkitabut kotiin paluuta varten, saapa nähdä millainen show saadaan aikaiseksi 🙈     

11.2.2017

Myrsky repii puita...

Maanantai-iltana tulee kaksi viikkoa Villenassa täyteen ja noin kahtena päivänä ei ole ollut myrskyä. Oululaiset pahanilmanlinnut ovat saapuneet kaupunkiin 😂. Ian sanoi, että on asunut täällä yhdeksän vuotta eikä ikinä ole ollut näin tuulista ja kylmää kevättä... Sen lisäksi, että tuuli on tosi navakka se on myös jäätävän kylmä. Pyykkivuori alkaa kasvaa, täällä ei ole kuivausrumpua, ja vaikka pyykit laittaisi parin sentin välein pyykkipojilla narulle kiinni, niin lähtisivät naapuripitäjään. Sähköt ovat onneksi pysyneet hyvin päällä, ja wifi pelittää loistavasti, joten työnteko sekä skype-palaverit ovat onnistuneet hienosti, kop kop. Mutta en valita, hurjan hyvin ollaan viihdytty, ja en vaan voi olla hehkuttamatta loistavaa vedenpainetta ja omaa aidattua tonttia jolla ei ulkopuoliset hyppele ikkunoiden takana ilmoittamatta!

Viriteltiin allasalueelle pyykkinarut ja kahtena päivänä on tuullut sen verran vähemmän, että ovat päässeet tositoimiin. Nopeasti kyllä pyykit tuulessa kuivuvat, jos narulla pysyvät 👍

Sunnuntaina myräkässä sitten pamahti ja räsähti, kun iso puu kaatui meidän talon päälle. Onneksi Ian oli paikalla, kun vähän aikaisemmin oli tullut leikkaamaan tontin heinikkoa lyhyemmäksi päältäajettavan ruohonleikkurintyyppisellä vehkeellä.  

Ensin tuli aamupäivällä toisesta puusta paksuja oksia alas...
...ja sitten rösähti toinen puu juuresta casan katolle

Polttopuita vuosiksi...


Ian tarkasteli tilannetta, ja totesi, että ilmeisesti katto säilyi suuremmitta vahingoitta ja alas tullut tiilikuorma oli vain katon reunatiiliä. Alkoi olla jo ilta, ja lupasi aamulla tulla värkkien kanssa sahaamaan puuta, ja heti maanantaiaamuna tulikin. 
Hurja sotku patiolla jo sahauksen alkumetreillä
Oltiin maanantaina apuna oksien, pölkkyjen ja risujen roudauksessa ja sahanpurun harjauksessa. Mutta sitten tuli tenkkapoo, kun niin reunalle oli puu kaatunut, että rakennustelineeltä eikä katolta oikein pystynyt moottorisahalla ottamaan sitä alas kattoa tai itseä vaarantamatta. Ian päätti käydä tilaamassa henkilönostimen, ja tuli sitten vielä kertomaan että nosturi tulee kuudelta ja hän itse puoli kuusi. Hämmennys oli suuri, kun oltiin viideltä syömässä ja portilta kuului tööttäysääniä. Pieni traktorikaivurihan se sieltä pyrki sisään. Vartijat kävivät jo aamupäivällä meidän portin takana tsekkaamassa tilanteen, kun Ian tuli peräkärryineen telineiden, tikkaiden ja moottorisahan kanssa, hyvin toimii prosegur systeemi. Päästettiin pelkästään espanjaa hablaava kuski pihamaalle ja tempaisi pikaisesti ja nätisti rungonlopun alas. Tosin sellainen rytinä-ääni lähti, että karvat nousi pystyyn. Hyvin on kyllä takapation betonointi tehty, hienosti kesti värkin painon. Tuonne nurtsialueelle syntyy syviä kuoppia pelkästään meidän lauman laukatessa, ilmeisesti jotain sisällissodan aikaisia tunneleita kulkee tontin alla.      

Onneksi ikkunoissa ja ovissa on kalterit

Hurja sotku, ja ollaan jo osa siivottu.
Ian jaksoi sahata auringon laskun jälkeenkin, me roudattiin puita ja harjattiin sahanpuruja. Pari lepakkoakin lävähti lahosta puusta, ja samaan syssyyn Ian kysyi, että joko on skorpioneja näkynyt, aiemmin jo kertoi että viime keväänä oli altaassa ollut käärme. Ötökkäfobiasta kärsivän paratiisilta alkoi tuntua ja kuulostaa tämä casa 😰 

Tiistaiaamuna tuntui jo luonnon aiheuttama kuntosali takajaloissa, mutta koska Ian pääsee oikeilta töiltään jatkamaan tätä projektia vasta sunnuntaina, niin päätettiin tiistaiaamuna siivota takapiha. Sahanpuru kun ikävästi kantautuu sisään poikien tassuissa, eikä olisi viikkoa jaksanut katsella järkkyä risumerta takapihalla. 

Joka päivä tällä viikolla on aamu alkanut jäätävän kylmällä jatkuvalla navakalla tuulella ja puuskissa käy päivittäin tuuli myrskylukemissa. Yölläkin pari kertaa herää aina tuulen ryskeeseen.

Koo lähti rohkeasti torstaina kaupunkiin parturoitavaksi. Pari-kolme ensimmäistä  liikettä oli ollut joko sulki tai ovikellojen takana, mutta oli lopulta löytänyt yhden avoimen oven ja marssinut sisään. Oli ollut kampaamon puolen ovi, mutta sieltä oli talutettu miesten puolelle ja istutettu tuoliin. Hetken odottelun jälkeen oli Serranon perheen Diegon veljen näköinen ukkeli astunut sakset kädessä selän taakse ja iskenyt kiinni kuontaloon espanjaa pulisten. Koo meinasi, että jos olisi nähnyt parturin etukäteen niin olisi paennut paikalta, mutta lopputulema oli ok. Oli suihkinut ensin saksilla reippaasti, sitten vanhanaikaisella partaveitsellä vedellyt korvien lähellä ja lopuksi pessyt ja föönännyt. Toki aina välillä oli näyttänyt, että käytä silmälaseja päässä ja mallaillut =D. Koko lysti vain 12 €

Eilen suunnattiin kohti Murciaa shoppailemaan ja paluumatkalla poikettiin mutka Torreviejan kautta, kun yksi kaveri on siellä kuukauden päivät viettänyt, ja ensi viikolla lennähtävät kotiin. Merenrannassa käytiin cafeteriassa porisemassa puolisentoista tuntia. Paluumatkalla vielä poikettiin isommalla 10 minuutin matkan päässä tien poskessa olevalla shopping mallilla Petrerissä, jonne mennään uudestaan, ja olisi varmasti korvannut Murcian reissun tarpeet... Taas löytyi uusi iso ruokakauppa, josta saa kaikkea, huippupaikka. Ja siinä ostarissa on liikkeitä vaikka joka lähtöön elokuvateatteria myöten ja kuppiloita & ruokapaikkoja, paikallinen ideapark varmaan. Hurjasti ei huvittanut laajemmin tutustua vielä myöhään eilen, pikaisesti ruokatarpeita viikonlopuksi Carrefourista ja kotiin, jossa lauma oli kiltisti odotellut päivän, vain mun hiiri oli pahoinpidelty, mutta sekin toimii vielä. Mitä lie päivän keskenään touhunneet, kun pienen pihailtaulkoilun jälkeen olivat ihan poikki?

Toro grande

La Mata, Torrevieja







1.2.2017

Ensikosketus uuteen kotiin ja seutuun

Maanantai-iltana tosiaan saavuttiin Villenaan. Talon vuokraemäntä ja isäntä asuvat Englannissa, mutta heillä on täällä yhdeksän vuotta asustanut todella ystävällinen brittipariskunta Ian ja Sarah talonmiehinä, jotka sovitusti tulivat avaamaan meille ovet ja esittelemään paikat. Ensimmäinen ilonaihe oli ympäriinsä aidattu tontti, jossa ei asu ketään muita kuin me! Lähimpään naapuriinkin on ainakin sata metriä tontin rajalta. Hieman ankea alue tämä on, asutaan teollisuusalueen ja pellontyyppisen välimaastossa, mutta en kyllä yhtään valita. Jos Suomesta olisin tänne suorilta tullut, niin olisi varmaan ollut vinkumista kovastikin, mutta puolitoista kuukautta vuorilla on tehnyt tehtävänsä, ainakin toistaiseksi ja osittain, mun suhteellisuudentajulle 😉
Peltoa ja sähkölankoja toisella puolella, ja maatalo taustalla

Pojille oma iso aidattu  heinikkopiha

Pieni oliivipuupelto toisella puolella
















Sarah neuvoi meille lähimmän automarketin, jonne saa valtamerilaivan parkkiin. Hanavesi on kuulemma puhdasta, mutta hekin käyttävät juomavetenä pullovettä. Minähän en edes hampaita ole koko aikana pessyt kuin pullovedellä niin alkoi jo tulla hoppu kahdeksalta kiinni menevään markettiin. Sanoi, että on ihan lähellä, mutta radan toisella puolella, ja jos juna tulee niin ottaa aikaa. En ihan ymmärtänyt mitä tarkoitti, mutta sekin selvisi. Radanylitys oli T-risteyksessä, ja meidän piti kääntyä vasemmalle radan ylittävälle kadulle. Nooh melkein ehdittiin ennen kuin puomi sulkeutui meidän hyvällä tuurilla. Onneksi ei sentään ehditty mennä poikittain kadulle ja vielä isommaksi onneksi se katu oli yksisuuntainen. Odoteltiin joku kymmenisen minuuttia eikä mitään tapahtunut. Meidän takana tulevat oikealle haluavat pääsivät hienosti ohitse. Olisi ollut katastrooffi jos olisi ehditty siihen keskelle katua. Sitten lyhyt matkustajajuna puksutti raiteita, jonka jälkeen kesti vielä viitisen minuuttia ennen kuin puomit aukeni. Ilmeisesti varmassa vara parempi...Mutta naftisti ehdittiin shoppaamaan ensihätään ruokaa ja juomaa. Ja paluumatkalla sammahomma...melko vilkkaalta vaikutti Villenan junaliikenne😈. Kauppareissun jälkeen piti ensimmäiseksi testata tärkein, wifi. Hyvin pelitti eli työhommien puolesta voitiin huokaista. Petuukset ja yöppärit kaivettiin laatikoista, pitkä päivä takana ja nälkä, joten ostetun einespitsan lämmitykseen, mutta sitten tulikin tenkkapoo...
El horno
Kaasu-uuni, ja varmaan vielä vuodelta miekka ja kirves. En ole eläissäni nähnyt kaasu-uunia, tulee koko jutskasta mieleen jotain ihan hirveää kouluajan historian tunneilta. Edellisessä talossa oli kaasuliedet, mutta sähköuuni, ja niissä levyissäkin oli sellaiset autokipinät kuin suomalaisissa ulkokaasugrillihärpäkkeissä. Hetki meni ihmetellessä, mutta ilmoitustaululla neuvottiin vääntämään vipstaakkeli klo 8, pitämään pohjassa ja sytyttämään sytkärillä uunin pohjassa oikealla puolella olevaa pientä reikää. Tosi helppoa, not! Varsinkin kun pöydällä olleesta pitkänokkasytkäristä oli kaasu loppu. Mutta saatiin syttymään ja seuraavaksi sitten päästiin ihmettelemään että mistä hitosta sen tietää mihin lämpötilaan uuni lämpiää ja kauanko ottaa aikaa. Kimmo kaivoi googlesta tietoa kaasu-uuneista ja sieltä löytyi, että esilämmitykseen menee 20 minuuttia ja jonkinlainen haarukka tuohon 1-8 asteikkoiseen vipstaakkeliin. Pitää varmaan ostaa paistimittari niin päästään paremmin kärryille kapineen sielunelämästä. Tänään löydettiin jo kaupasta hautakynttiläsytkäri 👌.

Sarah tarjoutui esittelemään meille koirien kannalta tärkeimmät paikat ja tuli sovitusti eilen puoliltapäivin. Itse jäin purkamaan laatikoita ja lähtivät Kimmon kanssa turneelle. Olivat käyneet eläinlääkärillä, joka puhuu hyvää englantia, joten nyt on paikka tiedossa ja puhelinnro ell Veronicalle hätätapauksia varten, huh👍! Eläintarvikekaupassa olivat myös käyneet, ja sieltä sai vihdoinkin puruluita, pojat joutuvat nyt kyllä tottumaan valkoisten sijaan toistaiseksi ruskeisiin, kun niitä valkoisia 13 senttisiä boneseja ei vaan tästä maasta löydy, snif 😢.

Talo on ollut jonkun kuukauden tyhjillään ennen meidän tuloa, ja oli melko kolea kun tultiin. Mutta jo reilun tunnin kestäneeltä kauppareissulta palatessa eka iltana oli lämmennyt liiankin kovasti. Tökittiin termostaattia pienemmälle ja saatiin patterien hehku laantumaan. Tiistaiaamuna herättiin taas hurjaan kuumuuteen. Taas termostaattia pienemmälle, ja pystyi olemaan, kunnes kohta taas alkoi lämpö itsekseen nousta. Kimmo selvitteli taas googlen avulla eilen illalla/yöllä tuon Danfossin termostaatin sielunelämää, ja siinä on jotain kuusi eri ohjelmaa eri kellonajoille ma-pe ja sitten la-su toiset, voi hittu. Mutta Kimmo oli yöllä nakutellut kaikki ohjelmat läpi, joten nyt meillä pitäisi pysyä sisälämpötila patterien lämmityksen osalta noin 17 asteen paikkeilla 24/7. Toki aurinko lämmittää ja tuo systeemi ei jäähdytä, mutta nyt ei pitäisi patterien hehkua tulikuumina. Täällä on periaatteessa samanlainen öljylämmitys kuin Suomessa, ja samanmoinen iso öljysäiliö sivurakennuksessa kuin kotona, mutta sitä täytetään kahdella 25 litran muovikanisterilla, jotka me käydään itse tankkaamassa huoltoasemalla ja sitten Ian tulee kaatamaan ne säiliöön. Ja ei polttoöljyä vaan samaa dieseliä kuin autoon. Melko eksoottista 😜. Mutta vedenpaine on loistava 👌, enää ei tarvitse virua tuntia suihkussa, että saa shamppoot, hoitoaineet ja saippuat pois iholta.

Tiistai meni aikalailla tavaroita purkaessa ja työjuttuja tehden. Pojat viiletti pihalla. Huomattiin iltapäivällä, että allasalue on lukossa, eikä meillä olevista noin tusinasta avaimista yksikään käy lukkoon. Ian tuli mittaamaan dieseltasoa töidensä jälkeen viiden maissa, ja kysyttiin asiasta, niin meinasi että meidän pitää kysyä vuokraemännältä lupa. Pikkusen verenpaine kohosi, mutta onneksi tänään vuokraemäntä vastasi, että tottakai saatte sinne mennä ja aikoi soittaa asiasta Ianille. En tod. ole näillä keleillä menossa altaaseen, mutta tuo alue on siisti, niin siellä olisi kiva kelin salliessa auringossa työheltää laatoitetulla alueella.

Tänään lauma viiletti aamupäivän pihalla, ja puoliltapäivin laitettiin ne päivälevolle sisään talonvahdeiksi, ja lähdettiin ihan kahdestaan jalan tutustumaan kaupunkiin. Kivalta vaikuttaa, ja keskusta vartin kävelyn päässä. Kolme ja puoli tuntia viihdyttiin ja kahdeksan kilometriä saatiin mittariin. Hyvä ruokakauppakin löydettiin alle 20 minuutin tepasteluajan päästä kotoa. Taidetaan ainakin toistaiseksi enää vedet, viinit, oluet ja limpat hakea radantakaa Diasista.

Kävelykatuja

Patiolla 1,6 €:n oluset tepastelun lomassa

Tykkään kaupungeista!











  

   

31.1.2017

Vihdoinkin Villenaan

Eihän Cortes de la Fronterassa sinällään mitään vikaa ollut, oli vain mun makuun ihan liian pieni ja aika hankalaa oli lähteä sieltä autolla yhtään mihinkään suuntaan päiväreissuja ajatellen. Pari-kolme viikkoa oli kivaa, mutta puolitoista kuukautta liikaa. Sunnuntaina saatiin jo aika hyvin pakkailtua ja maanantaiaamuna loput, joten päästiin jo kymmenen maissa tienpäälle.


Adios Cortes de la Frontera
 

Rondaan kurvailtiin jo tuttua reittiä ennätysajassa, reilusti alle tunnissa, vaikka välille mahtui jonkun onnettoman rikkoontunut auto jyrkänteen reunalla ja tietyö. Rikkontuneen ajokin kuskilla oli muuten turvaliivit päällä, kun autonsa luona seisoskeli, ja varoituskolmiot reilusti ennen autoa sekä toinen sen jälkeen 👍. Tietyö olikin eksoottisempi tapaus, ensimmäisenä tuli vastaan liikenteen ohjaaja, ja hänellä oli perinteisen stoppilätkän sijaan kädessä nuolimerkki, hänen takana kaveri konttasi tienreunassa ja veteli maalinteippiä kahdessa rivissä tiehen, parinsadan metrin päässä oli kolmas tietyöläinen joka veteli minitelalla maalia ämpäristä teippien väliin...enpä ole ennen nähnyt moista tyyliä tehdä maantien ajoratamerkintojä, mutta maassa maan tavalla... Rondan jälkeen jatkettiin vielä kapeahkoja pikkuteitä, tosin hurjat jyrkänteet onneksi jäivät jo taakse, mutta näillä teillä ei P-alueita ole ja lauma alkoi jo ilmoitella takaosastossa jaloittelutarpeesta vienoilla vingahduksilla aika ajoin. Bobadillasta löytyi vihdoin tankkiaseman yhteydestä iso sorakenttä, niin saatiin kävelytettyä laumaa kunnolla. Vatsat alkoi kurnia, mutta googlemap tiesi, että Antequerassa olisi 24h mäkkäri, joten pieni poikkeama reitiltä ja sieltähän se löytyi, siisti vessa ja turvallista laatua, jolla vatsa täyttyy ;). Ja englantia jutskaava tilausautomaatti oli tässä mäkkärissä vielä plussaa 😊.
Bobadilla vaikutti hieman aakealta ja autiolta tienposkesta katsottuna
Pikkuteiden tievarsikuppilat ovat kovin eksoottisia, en väitä ettei siellä helmiä olisi, mutta kun Kimmokin tulee irvistellen vessasta niin en edes yritä toilettiin mennä saati syödä samassa paikassa. Jos ajan kanssa ajelisi, ja voisi pysähdellä tiheään, niin saisi varmasti monenlaista kokemusta, mutta kun illaksi perillä taktiikalla tietämättä minkälaista tietä on edessä tulossa, niin parempi luottaa ketjulaatuun.

Antequeran Mc Donalds
Taustalla korkea ja pitkä rautatiemaasilta  

Kylläinen maha ei mökötä, ja matka jatkui autossa nautitun burgerin jälkeen. Todettiin, että 2,5 tuntia ollaan käytetty ja himppasen yli 100 kilometriä edetty 600 kilometrin rupeamasta...Onneksi tie muutaman hetken päästä vaihtui A-92 moottoritieksi, ja kilometrit alkoi hupenemaan parempaan tahtiin. Tosin liikennettä oli paljon ja jokainen ajaa eri vauhtia molempia kaistoja, joten ei juuri vakionopeudensäädin päässyt hommiin, ja hieman nykivää oli matkanteko, mutta kuiten vauhdikkaampaan kuin alkumatka. Granadan huudeilla oli ensin havumetsäosuus ja sitten vuoret näyttäytyivät lumipeitteisinä.
Suomalaista mäntymetsää ;)


Lunta

Melkoista ylä- ja alamäkeä oli tiet, mutta kohtalaisen suoria, ja monikaistaisia, välillä jopa hämääntyi että eihän vaan kukaan tule vastaan, kun toiseen suuntaan menevät kaistat meni paljon alempana näkymättömissä. Osa rekoista hyytyi totaalisesti mäkiin, jurruuttivat varmaan noin 30 km/h hätävilkut päällä ylöspäin. Osa rekoista workki hyvin, mutta kun ohittelivat niitä etanakanssaveljiään, niin edelleenkään ei päästy ajamaan omaa vauhtia. Alamäkiin oli sitten tehty tasaisin välein sellaisia pysäytyshiekkalaatikoita...En todellakaan haluaisi ajaa sen rekan rinnalla, joka joutuu siihen ajamaan. Ennen loivaa mutkaa tuli kolmas kaista oikeaan reunaan joka päätyi varmaan parisataa metriä pitkään kaistanlevyiseen hiekkalaatikkoon. Hieman hankala kuvitella miten ajokki tilanteessa käyttäytyy ja yritin kovasti olla ajattelematta, että porukka ajelee niin huonoilla jarruilla, että ne pettää alamäessä...😰. Osaan oli tehty tomerat betonikaiteet sivuille, mutta osa oli vaan siinä kaistan vieressä ilman mitään kaiteita.   

Lorcan tunneli

Puolenvälin jälkeen alkoi harvakseltaan jo P-alueitakin tulla

P-alueitakin alkoi jo tulla. Nuo merkit jaksaa edelleen huvittaa. Kai niissä kuvataan eväiden syöntiä pöydän ääressä, mutta silloin kun joulukuussa ekaa kertaa näin niin piti kyllä useampi nähdä ennen kuin pääsin eroon ensivaikutelmasta. EU-alueella voisi olla käytössä samanlaiset liikennemerkit. Nyt on ilmeisesti tullut tuijoteltua näitä valkopohjaisia merkkejä sen verran liikaa viime aikoina, niin keltaisella pohjalla oleva nopeusrajoitusmerkki säikäytti, ja ilmeisesti oli tarkoituskin, kun ilmeisesti oli samalla tietyöstä kertova. Säikäytyksen aihe oli kuitenkin omalla kohdalla se, että piti kovasti miettiä, että onko Suomessa nopeusrajoitusmerkit keltaisella pohjalla...apua, orastava dementia taas ilmeisesti!

Kop, kop. Seesam aukene

Uuden kodin porttinäkymiä ovenavaajaa odotellessa. Matalia kukkuloita edellisiin verrattuna,
Loppumatka eteni jouhevasti. Kaistoja oli kolme tai ainakin kaksi yhteen suuntaan ja runsaasta raskaasta liikenteestä huolimatta pääsi etenemään reipasta tahtia. Raskaiden kuormansidonnat oli kyllä joillakin omaa luokatonta laatua, ja parempi olla ajattelematta miten pressuversioiden kuormat on sidottu. Perille kuitenkin päästiin turvallisesti, jopa vartti etuajassa. Puoli viiden aikaan soitettiin talonmiehelle, että kuudelta ollaan portilla. Yleensä ollaan aina myöhässä, mutta nyt onnistuttiin :)

12.1.2017

Ronda

Pari päivää taas töiden takia manjanoitiin Rondan keikkaa, mutta tänään aamusta sitten lähdettiin tienpäälle. Vähän käytiin neuvonpitoa kesken matkan, kun Kimmo jostakin ihme syystä olisi taas halunnut kääntyä yhdessä kohtaa mutkatielle, mutta minulle kyllä piisaa mutkaa ja mäkeä ihan tuossa "suorimmassa" MA-8401/-8400/-7401 tiestössä, jonka jälkeen sitten pikkupätkä A-sarjan tietä, jossa liikkuu jo isommatkin ajokit. Nämä vuoret alkaa jo olla nähty edestä takaa, välistä ja sivulta, mutta pysähdyttiin pähkäilemään reittiä niin...



Rondassa löydettiin parkkialue suht kivuttomasti melko läheltä vanhaa kaupunkia. Ajetiin valtamerivaiva ruutuun, mutta eipä se siihen tietenkään mahtunut, kun muutaman kymmenen senttiä liian pitkä on. Parkkialueenhoitaja kävi huitomassa meidät takapihan puolelle, ja ajatti sielläkin ihan seinään kiinni. Seinissä oli kyllä kätevästi otettu hyötykäyttöön vanhat autonrenkaat, jotka olisi ottaneet keulan vastaan kuin laitureissa konsanaan, jos olisi tömähtänyt.

Vanhan ja uuden kaupungin yhdistävä Puente Nuevo, ja sen alla oleva El Tajo kanjoni oli kyllä vaikuttavat. Noin 120 metriä syvän rotkon ylittävä silta, joka rakennettu 1700-luvulla ja edelleen ihan normikäytössä, huh!





Hetki tepasteltiin vanhan kaupungin kujilla ja sitten vähän myös uudemmalla puolella. Kaupunki vaikutti oikein kivalta ja eloisalta. Voi kun meidänkin koti olisi ollut aavistuksen lähempänä Rondaa! Tai siis eihän se kilometreissa kaukana ole, mutta sitten kun lisätään siihen pari muuttujaa niin ei viitsi alvariinsa rampata. Paljon kauppoja, ravintoloita, ihmisiä, taloja, kävelykatuja, aukioita...!


















Päivä alkoi olla jo pitkällä, pojat yksin kotona, joten ei auttanut kuin lähteä kohti autoparkkia ja suunnata ruokakaupoille. Rondassa on ihan oikeita isoja ruokakauppoja, joissa pihalla on normaalit autoparkit ja sisältä löytyy jo hieman valinnanvaraakin. Tosin Supersolissakin oli hieman sekavasti tuotteet esillä ripoteltuna sinne tänne, mutta niitä löytyi, kun aikansa kaarteli hyllyjen väleissä. Lähti ehkä vähän lapasesta ruokakaupassa käynti, kun iso ostoskärry oli tupaten täynnä kassalle mentäessä, mutta jospa näillä vähän aikaa pärjäisi ja sitten oman kylän pikkukaupoista taas täydennystä...


Samaa reittiä kohti kotia kuin tullessa, pelottaa aavistuksen vähemmän tuo paluusuunta, kun saa olla jyrkänteen sijaan vuoren puolella. Stopattiin kuitenkin yhdellä näköalatasanteella, josta olisi päässyt luolille, mutta jätettiin väliin, kun lämpömittari oli kivunnut melkein +20 asteeseen ja kylmälaukussa olevat eväät olisi voineet ruveta juttelemaan kuumassa autossa.

Alkaa olla tämä vuoristo nähty, ajettu ja koettu ;)


Vuohet olivat karanneet aitauksesta tielle.

Vielä rapiat pari viikkoa vuorilla ja sitten Villenaan, jolle alkaa olla aika suuret odotukset ladattuna ;)