Vihdoinkin Villenaan

Eihän Cortes de la Fronterassa sinällään mitään vikaa ollut, oli vain mun makuun ihan liian pieni ja aika hankalaa oli lähteä sieltä autolla yhtään mihinkään suuntaan päiväreissuja ajatellen. Pari-kolme viikkoa oli kivaa, mutta puolitoista kuukautta liikaa. Sunnuntaina saatiin jo aika hyvin pakkailtua ja maanantaiaamuna loput, joten päästiin jo kymmenen maissa tienpäälle.

Adios Cortes de la Frontera

 

Rondaan kurvailtiin jo tuttua reittiä ennätysajassa, reilusti alle tunnissa, vaikka välille mahtui jonkun onnettoman rikkoontunut auto jyrkänteen reunalla ja tietyö. Rikkontuneen ajokin kuskilla oli muuten turvaliivit päällä, kun autonsa luona seisoskeli, ja varoituskolmiot reilusti ennen autoa sekä toinen sen jälkeen 👍. Tietyö olikin eksoottisempi tapaus, ensimmäisenä tuli vastaan liikenteen ohjaaja, ja hänellä oli perinteisen stoppilätkän sijaan kädessä nuolimerkki, hänen takana kaveri konttasi tienreunassa ja veteli maalinteippiä kahdessa rivissä tiehen, parinsadan metrin päässä oli kolmas tietyöläinen joka veteli minitelalla maalia ämpäristä teippien väliin...enpä ole ennen nähnyt moista tyyliä tehdä maantien ajoratamerkintojä, mutta maassa maan tavalla... Rondan jälkeen jatkettiin vielä kapeahkoja pikkuteitä, tosin hurjat jyrkänteet onneksi jäivät jo taakse, mutta näillä teillä ei P-alueita ole ja lauma alkoi jo ilmoitella takaosastossa jaloittelutarpeesta vienoilla vingahduksilla aika ajoin. Bobadillasta löytyi vihdoin tankkiaseman yhteydestä iso sorakenttä, niin saatiin kävelytettyä laumaa kunnolla. Vatsat alkoi kurnia, mutta googlemap tiesi, että Antequerassa olisi 24h mäkkäri, joten pieni poikkeama reitiltä ja sieltähän se löytyi, siisti vessa ja turvallista laatua, jolla vatsa täyttyy ;). Ja englantia jutskaava tilausautomaatti oli tässä mäkkärissä vielä plussaa 😊.

Bobadilla vaikutti hieman aakealta ja autiolta tienposkesta katsottuna

Pikkuteiden tievarsikuppilat ovat kovin eksoottisia, en väitä ettei siellä helmiä olisi, mutta kun Kimmokin tulee irvistellen vessasta niin en edes yritä toilettiin mennä saati syödä samassa paikassa. Jos ajan kanssa ajelisi, ja voisi pysähdellä tiheään, niin saisi varmasti monenlaista kokemusta, mutta kun illaksi perillä taktiikalla tietämättä minkälaista tietä on edessä tulossa, niin parempi luottaa ketjulaatuun.

Antequeran Mc Donalds

Taustalla korkea ja pitkä rautatiemaasilta  

Kylläinen maha ei mökötä, ja matka jatkui autossa nautitun burgerin jälkeen. Todettiin, että 2,5 tuntia ollaan käytetty ja himppasen yli 100 kilometriä edetty 600 kilometrin rupeamasta...Onneksi tie muutaman hetken päästä vaihtui A-92 moottoritieksi, ja kilometrit alkoi hupenemaan parempaan tahtiin. Tosin liikennettä oli paljon ja jokainen ajaa eri vauhtia molempia kaistoja, joten ei juuri vakionopeudensäädin päässyt hommiin, ja hieman nykivää oli matkanteko, mutta kuiten vauhdikkaampaan kuin alkumatka. Granadan huudeilla oli ensin havumetsäosuus ja sitten vuoret näyttäytyivät lumipeitteisinä.

Suomalaista mäntymetsää ;)

Lunta

Melkoista ylä- ja alamäkeä oli tiet, mutta kohtalaisen suoria, ja monikaistaisia, välillä jopa hämääntyi että eihän vaan kukaan tule vastaan, kun toiseen suuntaan menevät kaistat meni paljon alempana näkymättömissä. Osa rekoista hyytyi totaalisesti mäkiin, jurruuttivat varmaan noin 30 km/h hätävilkut päällä ylöspäin. Osa rekoista workki hyvin, mutta kun ohittelivat niitä etanakanssaveljiään, niin edelleenkään ei päästy ajamaan omaa vauhtia. Alamäkiin oli sitten tehty tasaisin välein sellaisia pysäytyshiekkalaatikoita...En todellakaan haluaisi ajaa sen rekan rinnalla, joka joutuu siihen ajamaan. Ennen loivaa mutkaa tuli kolmas kaista oikeaan reunaan joka päätyi varmaan parisataa metriä pitkään kaistanlevyiseen hiekkalaatikkoon. Hieman hankala kuvitella miten ajokki tilanteessa käyttäytyy ja yritin kovasti olla ajattelematta, että porukka ajelee niin huonoilla jarruilla, että ne pettää alamäessä...😰. Osaan oli tehty tomerat betonikaiteet sivuille, mutta osa oli vaan siinä kaistan vieressä ilman mitään kaiteita.   

Lorcan tunneli

Puolenvälin jälkeen alkoi harvakseltaan jo P-alueitakin tulla

P-alueitakin alkoi jo tulla. Nuo merkit jaksaa edelleen huvittaa. Kai niissä kuvataan eväiden syöntiä pöydän ääressä, mutta silloin kun joulukuussa ekaa kertaa näin niin piti kyllä useampi nähdä ennen kuin pääsin eroon ensivaikutelmasta. EU-alueella voisi olla käytössä samanlaiset liikennemerkit. Nyt on ilmeisesti tullut tuijoteltua näitä valkopohjaisia merkkejä sen verran liikaa viime aikoina, niin keltaisella pohjalla oleva nopeusrajoitusmerkki säikäytti, ja ilmeisesti oli tarkoituskin, kun ilmeisesti oli samalla tietyöstä kertova. Säikäytyksen aihe oli kuitenkin omalla kohdalla se, että piti kovasti miettiä, että onko Suomessa nopeusrajoitusmerkit keltaisella pohjalla...apua, orastava dementia taas ilmeisesti!

Kop, kop. Seesam aukene

Uuden kodin porttinäkymiä ovenavaajaa odotellessa. Matalia kukkuloita edellisiin verrattuna,

Loppumatka eteni jouhevasti. Kaistoja oli kolme tai ainakin kaksi yhteen suuntaan ja runsaasta raskaasta liikenteestä huolimatta pääsi etenemään reipasta tahtia. Raskaiden kuormansidonnat oli kyllä joillakin omaa luokatonta laatua, ja parempi olla ajattelematta miten pressuversioiden kuormat on sidottu. Perille kuitenkin päästiin turvallisesti, jopa vartti etuajassa. Puoli viiden aikaan soitettiin talonmiehelle, että kuudelta ollaan portilla. Yleensä ollaan aina myöhässä, mutta nyt onnistuttiin :)

Ronda

Pari päivää taas töiden takia manjanoitiin Rondan keikkaa, mutta tänään aamusta sitten lähdettiin tienpäälle. Vähän käytiin neuvonpitoa kesken matkan, kun Kimmo jostakin ihme syystä olisi taas halunnut kääntyä yhdessä kohtaa mutkatielle, mutta minulle kyllä piisaa mutkaa ja mäkeä ihan tuossa "suorimmassa" MA-8401/-8400/-7401 tiestössä, jonka jälkeen sitten pikkupätkä A-sarjan tietä, jossa liikkuu jo isommatkin ajokit. Nämä vuoret alkaa jo olla nähty edestä takaa, välistä ja sivulta, mutta pysähdyttiin pähkäilemään reittiä niin...

Rondassa löydettiin parkkialue suht kivuttomasti melko läheltä vanhaa kaupunkia. Ajetiin valtamerivaiva ruutuun, mutta eipä se siihen tietenkään mahtunut, kun muutaman kymmenen senttiä liian pitkä on. Parkkialueenhoitaja kävi huitomassa meidät takapihan puolelle, ja ajatti sielläkin ihan seinään kiinni. Seinissä oli kyllä kätevästi otettu hyötykäyttöön vanhat autonrenkaat, jotka olisi ottaneet keulan vastaan kuin laitureissa konsanaan, jos olisi tömähtänyt.

Vanhan ja uuden kaupungin yhdistävä Puente Nuevo, ja sen alla oleva El Tajo kanjoni oli kyllä vaikuttavat. Noin 120 metriä syvän rotkon ylittävä silta, joka rakennettu 1700-luvulla ja edelleen ihan normikäytössä, huh!

Hetki tepasteltiin vanhan kaupungin kujilla ja sitten vähän myös uudemmalla puolella. Kaupunki vaikutti oikein kivalta ja eloisalta. Voi kun meidänkin koti olisi ollut aavistuksen lähempänä Rondaa! Tai siis eihän se kilometreissa kaukana ole, mutta sitten kun lisätään siihen pari muuttujaa niin ei viitsi alvariinsa rampata. Paljon kauppoja, ravintoloita, ihmisiä, taloja, kävelykatuja, aukioita...!

Päivä alkoi olla jo pitkällä, pojat yksin kotona, joten ei auttanut kuin lähteä kohti autoparkkia ja suunnata ruokakaupoille. Rondassa on ihan oikeita isoja ruokakauppoja, joissa pihalla on normaalit autoparkit ja sisältä löytyy jo hieman valinnanvaraakin. Tosin Supersolissakin oli hieman sekavasti tuotteet esillä ripoteltuna sinne tänne, mutta niitä löytyi, kun aikansa kaarteli hyllyjen väleissä. Lähti ehkä vähän lapasesta ruokakaupassa käynti, kun iso ostoskärry oli tupaten täynnä kassalle mentäessä, mutta jospa näillä vähän aikaa pärjäisi ja sitten oman kylän pikkukaupoista taas täydennystä...

Samaa reittiä kohti kotia kuin tullessa, pelottaa aavistuksen vähemmän tuo paluusuunta, kun saa olla jyrkänteen sijaan vuoren puolella. Stopattiin kuitenkin yhdellä näköalatasanteella, josta olisi päässyt luolille, mutta jätettiin väliin, kun lämpömittari oli kivunnut melkein +20 asteeseen ja kylmälaukussa olevat eväät olisi voineet ruveta juttelemaan kuumassa autossa.

Alkaa olla tämä vuoristo nähty, ajettu ja koettu ;)

Vuohet olivat karanneet aitauksesta tielle.

Vielä rapiat pari viikkoa vuorilla ja sitten Villenaan, jolle alkaa olla aika suuret odotukset ladattuna ;)

Normipäiviä auringossa...

tosin toissapäivänä, eilen ja tänään aamupäivällä oli viileämpää. Kolme viikkoa on jo täällä ihmetelty ja toisaalta normisti työhelletty. Vuorilla eristetyn pikkukylän elämä ehkä alkaa jo aavistuksen tökkiä cityihmistä ;). Tässä samalla tontilla alarinteessä asuu tuo vuokraemäntä koiransa ja kissojen kanssa, hällä on ollut ihana selväkielinen gotlantilainen vieras kylässä, joka nyt aamuyöstä valitettavasti lähti vuokrabiilillä kohti Malagaa ja sieltä Tukholmaan, siis jäädään taas keskenään...Ensin ikkunoiden alla puskissa puuhaava täti ahdisti, mutta nyt jään kaipaamaan. Remppareiskat varmaan taas tulevat huomena...Privaattiin yksityiselämään, ja ei aamuihmiselle, on hieman ahdistavaa samalla tontilla hääräävät porukat, varsinkin kun alakerrassa ei ole ikkunaluukkuja eikä verhoja.

Eilen aamulla, kun Kimmo oli sammuttanut tuon meidän porimatin tyyppisen pellettilämmen,  niin hetki sen jälkeen komiasti levisi savu. Hitto noita miehiä...infosin isosti yläkerrasta savusta ja meinasi, että johtuu siitä jotta naapurit polttaa risuja...Istui alakerrassa ihan hurjassa savussa ihan tyytyväisenä työtä koneella tehden, ihme että edes ruudun näki. Helposti kuitenkin huusholli saatiin tuuletettua, puh, joillakin on tuo työhön keskittyminen huipussa!

Kolmen kapakan kautta mentiin eilen kauppaan kylille :). Ensimmäinen naapuri meson oli ekaa kertaa auki, ainakin viidesti ollaan ruokamielessä yritelty ovea kolkuttaa, mutta sulki on ollut. No illalla ovi aukeni ja 2,4 € kahdesta olusesta tuntui jo Koosta kalliilta, hah. Pari uutta baaria vielä matkan varrella koluttiin ja eivät oikein olleet tapaspaikkoja, mutta hyvät vasikat elää edullisesti.... Kylän Dia supermercado on ihan skitso, kaikkialla on kaikkea ja missään ei mitään...niin ikävä Kaakkurin sittaria, laaturuokia ja tuttuja tuotemerkkejä! Tiistaina taas Rondaan!
 

Eipä tänne kovin suuret kylmäkuljetukset pääse, joten yritän ymmärtää lähiruokavalikoimaa. Mutta salaatin puute kyllä ihmetyttää ja vähän melkein itketyttää.  

Otso päätti tänään laajentaa reviiriä...Koo tyynesti työhelsi pihakonttorissaan, kun alkoi kantautua normaalista poikkeavaa kaakatusta...

Täällähän kukot kiekuu, kanat kaakattaa, hepat hirnuu, lehmät ammuu, vuohien kellot soi ja bääbää siellä ja toinen täällä melkein 24/7. Jotenkin oon jo tottunut maaseudun ääniin, mutta hurja kaakatus laittoi päässä kellot taas kilkattamaan,..ei kai vaan meidän pojat. Vigo makasi jaloissa ja Roo siestalla soffalla, mutta ei tarvinnut kuin keittiön ovesta vilkaista niin näin Otson ja ison kanan jorpakkorotkon toisella puolella...Otso oli kanan kaulassa kiinni ja läpsi tassuilla, kun huusin niin irrotti mutta lähti ahistelemaan muita. Vittu, oli tässä vaiheessa ainoa sana jonka sain ulos. Kimmo kuitenkin jo reagoi tilanteeseen ja haki saalistajansa puis. Jälkipyykki on pesemättä, ja pesen kyllä siitä käteni, sanoin jo toissapäivänä, että penneli menee ulos vain hihnassa. 

Tällaista arkea täällä auringon alla :-)