Eihän Cortes de la Fronterassa sinällään mitään vikaa ollut, oli vain mun makuun ihan liian pieni ja aika hankalaa oli lähteä sieltä autolla yhtään mihinkään suuntaan päiväreissuja ajatellen. Pari-kolme viikkoa oli kivaa, mutta puolitoista kuukautta liikaa. Sunnuntaina saatiin jo aika hyvin pakkailtua ja maanantaiaamuna loput, joten päästiin jo kymmenen maissa tienpäälle.
 |
Adios Cortes de la Frontera |
Rondaan kurvailtiin jo tuttua reittiä ennätysajassa, reilusti alle tunnissa, vaikka välille mahtui jonkun onnettoman rikkoontunut auto jyrkänteen reunalla ja tietyö. Rikkontuneen ajokin kuskilla oli muuten turvaliivit päällä, kun autonsa luona seisoskeli, ja varoituskolmiot reilusti ennen autoa sekä toinen sen jälkeen 👍. Tietyö olikin eksoottisempi tapaus, ensimmäisenä tuli vastaan liikenteen ohjaaja, ja hänellä oli perinteisen stoppilätkän sijaan kädessä nuolimerkki, hänen takana kaveri konttasi tienreunassa ja veteli maalinteippiä kahdessa rivissä tiehen, parinsadan metrin päässä oli kolmas tietyöläinen joka veteli minitelalla maalia ämpäristä teippien väliin...enpä ole ennen nähnyt moista tyyliä tehdä maantien ajoratamerkintojä, mutta maassa maan tavalla... Rondan jälkeen jatkettiin vielä kapeahkoja pikkuteitä, tosin hurjat jyrkänteet onneksi jäivät jo taakse, mutta näillä teillä ei P-alueita ole ja lauma alkoi jo ilmoitella takaosastossa jaloittelutarpeesta vienoilla vingahduksilla aika ajoin. Bobadillasta löytyi vihdoin tankkiaseman yhteydestä iso sorakenttä, niin saatiin kävelytettyä laumaa kunnolla. Vatsat alkoi kurnia, mutta googlemap tiesi, että Antequerassa olisi 24h mäkkäri, joten pieni poikkeama reitiltä ja sieltähän se löytyi, siisti vessa ja turvallista laatua, jolla vatsa täyttyy ;). Ja englantia jutskaava tilausautomaatti oli tässä mäkkärissä vielä plussaa 😊.
 |
Bobadilla vaikutti hieman aakealta ja autiolta tienposkesta katsottuna |
Pikkuteiden tievarsikuppilat ovat kovin eksoottisia, en väitä ettei siellä helmiä olisi, mutta kun Kimmokin tulee irvistellen vessasta niin en edes yritä toilettiin mennä saati syödä samassa paikassa. Jos ajan kanssa ajelisi, ja voisi pysähdellä tiheään, niin saisi varmasti monenlaista kokemusta, mutta kun illaksi perillä taktiikalla tietämättä minkälaista tietä on edessä tulossa, niin parempi luottaa ketjulaatuun.
 |
Antequeran Mc Donalds
|
 |
Taustalla korkea ja pitkä rautatiemaasilta |
Kylläinen maha ei mökötä, ja matka jatkui autossa nautitun burgerin jälkeen. Todettiin, että 2,5 tuntia ollaan käytetty ja himppasen yli 100 kilometriä edetty 600 kilometrin rupeamasta...Onneksi tie muutaman hetken päästä vaihtui A-92 moottoritieksi, ja kilometrit alkoi hupenemaan parempaan tahtiin. Tosin liikennettä oli paljon ja jokainen ajaa eri vauhtia molempia kaistoja, joten ei juuri vakionopeudensäädin päässyt hommiin, ja hieman nykivää oli matkanteko, mutta kuiten vauhdikkaampaan kuin alkumatka. Granadan huudeilla oli ensin havumetsäosuus ja sitten vuoret näyttäytyivät lumipeitteisinä.
 |
Suomalaista mäntymetsää ;) |
 |
Lunta |
Melkoista ylä- ja alamäkeä oli tiet, mutta kohtalaisen suoria, ja monikaistaisia, välillä jopa hämääntyi että eihän vaan kukaan tule vastaan, kun toiseen suuntaan menevät kaistat meni paljon alempana näkymättömissä. Osa rekoista hyytyi totaalisesti mäkiin, jurruuttivat varmaan noin 30 km/h hätävilkut päällä ylöspäin. Osa rekoista workki hyvin, mutta kun ohittelivat niitä etanakanssaveljiään, niin edelleenkään ei päästy ajamaan omaa vauhtia. Alamäkiin oli sitten tehty tasaisin välein sellaisia pysäytyshiekkalaatikoita...En todellakaan haluaisi ajaa sen rekan rinnalla, joka joutuu siihen ajamaan. Ennen loivaa mutkaa tuli kolmas kaista oikeaan reunaan joka päätyi varmaan parisataa metriä pitkään kaistanlevyiseen hiekkalaatikkoon. Hieman hankala kuvitella miten ajokki tilanteessa käyttäytyy ja yritin kovasti olla ajattelematta, että porukka ajelee niin huonoilla jarruilla, että ne pettää alamäessä...😰. Osaan oli tehty tomerat betonikaiteet sivuille, mutta osa oli vaan siinä kaistan vieressä ilman mitään kaiteita.
 |
Lorcan tunneli |
 |
Puolenvälin jälkeen alkoi harvakseltaan jo P-alueitakin tulla |
P-alueitakin alkoi jo tulla. Nuo merkit jaksaa edelleen huvittaa. Kai niissä kuvataan eväiden syöntiä pöydän ääressä, mutta silloin kun joulukuussa ekaa kertaa näin niin piti kyllä useampi nähdä ennen kuin pääsin eroon ensivaikutelmasta. EU-alueella voisi olla käytössä samanlaiset liikennemerkit. Nyt on ilmeisesti tullut tuijoteltua näitä valkopohjaisia merkkejä sen verran liikaa viime aikoina, niin keltaisella pohjalla oleva nopeusrajoitusmerkki säikäytti, ja ilmeisesti oli tarkoituskin, kun ilmeisesti oli samalla tietyöstä kertova. Säikäytyksen aihe oli kuitenkin omalla kohdalla se, että piti kovasti miettiä, että onko Suomessa nopeusrajoitusmerkit keltaisella pohjalla...apua, orastava dementia taas ilmeisesti!
 |
Kop, kop. Seesam aukene |
 |
Uuden kodin porttinäkymiä ovenavaajaa odotellessa. Matalia kukkuloita edellisiin verrattuna, |
Loppumatka eteni jouhevasti. Kaistoja oli kolme tai ainakin kaksi yhteen suuntaan ja runsaasta raskaasta liikenteestä huolimatta pääsi etenemään reipasta tahtia. Raskaiden kuormansidonnat oli kyllä joillakin omaa luokatonta laatua, ja parempi olla ajattelematta miten pressuversioiden kuormat on sidottu. Perille kuitenkin päästiin turvallisesti, jopa vartti etuajassa. Puoli viiden aikaan soitettiin talonmiehelle, että kuudelta ollaan portilla. Yleensä ollaan aina myöhässä, mutta nyt onnistuttiin :)