Comosta Ouluun

Como-järven majoitus oli muuten hyvä, mutta kolmen ison suhteellisen hyvin käyttäytyvän koiran vierailu stressasi naapurin-isäntää, jolla oli kaksi  aussia, jotka kuulemma olivat valmiita tappamaan meidän koirat…, ja häntä myös häiritsi, että meidän belgit nosti jalkaa hotlan parkkiksen ja tien välissä olevaan kiviaitaan… Suihkun vedenpaine oli myös ihan onneton, joten ei kyllä suosituspisteitä hurjasti majapaikalle satele, mutta tilavaa, hyvät sängyt ja rauhallista oli. Hotlan pitäjät eivät asuneet paikassa, ja lähtivät kotiinsa kahdeksan aikaan illalla, eikä muita vieraita ollut, joten heposet, aasit, muulit, me ja naapuritontin aavistuksen vihamielinen isäntä oltiin ihan keskenään säkkipimeässä maaseutumiljöössä yöt. Tullessa olin jo valmis lähtemään saman tien matkaan kohti kotia, mutta niin sänky, tyynyt ja peitto vei voiton, ja töitäkin saatiin wifiyhteyksillä tehtyä, joten kaksi yötä pötköteltiin & työhellettiin, ja päivällä tutustuttiin Comoon & Cantuun. Perjantai-iltana noutopizzan jälkeen alettiin ladata offlinekarttoja googlemapsiin ja ihmetys oli melkoinen, kun tajuttiin, ettei Sveitsin rajalle ole kuin 10 minuutin matka…maantiedon oppiminuutit.

Lauantaiaamuna (22.4) puoli kymmeneltä startattiin kohti Sveitsiä, majapaikan pariskunnan saatesanoilla, että teidät pysäytetään tullissa, ainakin jos pojat haukkuu, ja ottaa ainakin tunnin tsekata niitten paperit ja auto. Nooh, pojat olivat tullissa hiljaa, ja tullikaiffari ei ollut kiinnostunut mistään papereista eikä passeista vaan ohjasi vain parkkiin ostamaan tstokopista 40 € motarimaksutarran tuulilasiin. Kätevää. 

Kimmo kävi Luganon Ikeassa syömässä katkarapuleivän, kun lounastiski ei ollut vielä auennut, ja sen jälkeen pysähdyttiin Bellinzonassa jaloittelemaan lauma ja ostamaan piknikeväät, jotka sitten nautittiin vähän ennen San Bernardinoa upealla maisemilla varustetulla levähdysalueella. Tunneleita löytyi Sveitsistäkin, 6,6 kilsaa taisi olla pisin, en ihan fani ole, mutta mieluummin vuoren kuin meren alla tuubissa olen.  

Upeaa oli ajella Sveitsissä, hyvät tiet vuoristomaisemissa ja aivan järjettömän siistiä kaikkialla ml yleiset tienvarsivessat: vesikäyttöisiä, saippuaa, paperia, siivotaan vähintään tunnin välein ja ilmaisia…huippua!

Liechtensteiniin mennessä eksyttiin vielä tietyön ansiosta aivan upealle Heidilandin laitamille, jossa saatiin vuoristoniityllä käyttää pojat kunnon lenkillä, ja tietenkin itelle taas supersiisti yleinen sisävesivessa täydellä varustuksella, kyllä saisi suomalaiset ottaa oppia. 

Liechtensteinin rajalla oli vain neljä lipputankoa. Ajettiin minivaltion läpi, jossa oli yksi päätie ja asutusta tien molemmin puolin noin 10 km matkalla. Tosi super super pieni ja hiljainen valtio. Stopattiin jaloittelemaan & kaffelle pääkaupungissa Vadusissa ja samalla sattumalta bongattiin Vaduzin linna vuoren rinteeltä. 

Valokuvien jälkeen matka jatkui ja jälkeen palattiin muutamaksi kilometriksi Sveitsin puolelle ja sitten siltaa pitkin taas Reinin yli Itävaltaan. Tullissa oli stoppimerkki, mutta ei henkilökuntaa. Rajalla oli myös taulu, jossa kehotettiin menemään reilun kilometrin päässä olevalle huoltoasemalle ostamaan tarra tuulilasiin motaria varten. Piskuiselta huoltoasemalla shopattiin kymmenen päivän tarra vajaalla yhdeksällä eurolla himppasen päälle kahdenkymmenen kilsan matkaa varten Saksan rajalle, jossa ei taaskaan minkäänlaista tullia ollut. 

Saksan puolella sateli vettä kuuroittain ja maisemat oli tappavan tylsät Sveitsin vuorien jälkeen, mutta onneksi matka taittui ripsakasti pitkin autobaanaa. Huoltoasemat olivat Etelä-Saksassa harvassa, onneksi P-alueita oli, niin sai lauman jaloiteltua jotenkuten. Neunstadin/Röhlingenin huudeilta löytyi iltapalaksi itselle italialaishenkisesti hyvää pizzaa ja vihdoin Göttingenista iso turvallisen tuntuinen huoltoasema pieniä autounosia varten. Yritettiin aina katsoa sellaisia uniasemia missä olisi paljon rekkoja nukkumassa ja asema 24-h auki, jotta vessaan pääsisi. Saksan läpiajo etelästä pohjoiseen oli kyllä tosi tylsä ja hurjasti pitkiä tietöitä hidastamassa matkaa. Ajoratamaalaukset olivat paikoin tosi huonot, ja yön pimeinä tunteina oli jo vaikeaa välillä hahmottaa tien mutkia. Onneksi kolmikaistaisella suhteellisen autiolla tiellä ei tarvinnut ihan omalla kaistalla koko aikaa pysyä. Autonvaihto tehokkaampaan käväisi mielessä, kun valtamerilaiva alkoi hyytyä mäkiin, ei jaksanut juurikaan satasta lujempaa punnertaa kaikkia motarimäkiä ylös.

Tanskan isoimman saaren läpiajo oltiin päätetty vaihtaa autolauttaan, jota tosin olin ajatellut lähinnä lossiksi. Hienon sillan yli Fehmarnin saarelle ja sieltä keikkuvalla Skandlinesin autopurkilla Puttgardenista Tanskan Rodbyhyn. 

Satasella sai keikkua  45 minuuttia merellä, toki säästettiin aikaa ja kilometrejä, mutta pikkuinen täynnä oleva purtilo kyllä keinahteli sivutuulessa siihen mallin ettei oikein nauttinut merimatkasta. Ei myöskään kahvista, sillä se olisi maksanut käsittämättömät 4,27€/pikku pahvimuki.

Tanskan tullissa oli hlökuntaa ja poliiseja,  mutta ei jouduttu heidän hampaisiin, rekkoja ja busseja näyttivät syynäävän tarkemminkin, ja oli muutama pakukin otettu sivuun. 

Rodbystä Köpikseen oli noin 150 kilometriä ja matka taittui joutuisasti muutamalla jaloittelupysähdyksillä ja siltakuvilla Farossa. 

Köpiksestä the Sillan yli Malmoon, ja ensimmäisestä kertaa jumituttiin maksuportille kun muoviraha ei kelvannutkaan koneelle. Kokeiltiin Kimmonkin korttia, muttei workkinyt sekään. Piti hälyttää namikasta hlökunta paikalle ja kärttyinen setä raahusti kovassa tuulessa koppiin. Suostui kuitenkin ruåtsin sijaan taalamaan engelskaa, mutta moitti, että pitää ensin valita maksaako debitillä/kreditillä . Joopa joo kun ei päästy valintavaiheeseen, kortin sisääntyönnön jälkeen automaatti pyöritti vain hiiriympyrää ja sylkäisi sitten kortit pihalle…Kortti vörkki kuiten setään käsivehkeessä, joten saatiin siltamaksu kuitattua. Oltiin kyllä jo niin monta erilaista vempuletta selvitetty, että ihan turhaan setä käyttäjää mollasi 😈

Ensimmäistä kertaa oli kunnon joukkotarkastukset Ruotsin rajalla, yksikään auto ei päässyt läpi ilman passitsekkiä. Ruotsalaispoliisi katsoi passit, kysyi mitä on kyydissä. Kerrottiin että koirat & omia tavaroita ja päästiin jatkamaan matkaa. Hurjan ystävällinen oli tämäkin tullipollari. Poikien passeja ei taaskaan tarvinnut esitellä, ihan turhakkeita olivat koko reissun 😉 Hieman kyllä hirvitti, kun siinä maksuporttihässäkässä odotellessa näki miten tyhjensivät autoja. Olisi saattanut jokunen tunti vierähtää kun valtamerilaivan muuttokuorma olisi purettu pihalle, tutkittu ja lastattu uudelleen kyytiin…

Koo oli vänkärin paikalla hieman tutkinut googlemapsia ja kehitellyt, että ajetaankin Malmöstä rantoja pitkin Tukholman suuntaan Kalmarin kautta. Vastustin heti, mutta jostakin syystä, laitetaan vaikka väsyn piikkiin, annoin periksi joka oli iiiiiiso virhe! Tietöitä, kylien läpi ajelua, jatkuvaa nopeudella pelaamista 110-90-70-50-30 ja tuhansia hiton tolppapoliisikameroita heti nopeusrajoituksen vaihtumisen jälkeen. Onneksi ne oli aina merkitty sinisellä kamerakyltillä, niin vähän herätti polkaisemaan jarrua, toki vänkärin penkiltä joutui puolin ja toisin kiljaisemaan kamera huutoa, mutta ei ainakaan näkyvästi räpsähtänyt. 

Torsåsin vesivessa

Kristianstadissa saatiin vatsantäytettä kivasta kylätavernasta ja Torsåsissa saatiin ulkoilutettua koirat kivalla rauhallisella L-alueella.  Tulipahan tuokin E22-tien reitti ajettua (ei koskaan enää uudestaan) ja bongattua tien vierestä jokunen peura tai mitä lie hirvieläimiä ja samalla todettua, että liikenneturvallisuusihmiset ovat Ruotsissa vielä pöljempiä nopeusrajoitusten ja valvontakameroiden sekä keski- ja reunakaiteiden suhteen kuin Suomessa.

Olin vielä Saksassa elätellyt haavetta mennä ruottinlaivalla Tukholmasta Turkuun, mutta tietöiden takia ensiksi kaatui haave yölaivasta ja sängystä. Aamuseiskan kieppeillä olisi lähtenyt päivälaivat, mutta päädyttiin monen jappasun jälkeen, ajelemaan tietä pitkin hohti Haaparantaa. Tukholmassa googlemap ajatti yöaikaan ihme kiepautuksen kautta, olisi varmaan suorempaakin päässyt, ainakin rekat jatkoivat opasteiden mukaan, mutta me surffattiin pikkuteitä ja tunneleita jossakin ratapihan lähettyvillä. Tavoitteena oli päästä Uppsalan pohjoispuolelle ennen aamuruuhkia, ja siinä onnistuttiin. 

Tönnebron huoltoaseman ranta

Herättiin Tönnebrosta huoltsikan pihalta hienoissa järvenrantamaisemissa ja laumalle löytyi hyvät lenkkimaastot. Siten alkoikin kidutus, noin kahden kilsan välein oli iso opaste joka kertoi kuinka monta sataa kilometriä on Haaparantaan 😡 Harmångerista löytyi hyvät vessat ja kaffetta. Lumiraja tuli vastaan Sundsvallin lentokentän huudeilla ja järvetkin oli vielä jäässä. 

Höga Kustenin silta

Höga Kustenin sillan jälkeen löytyi huippupaikka tauolle. Hotellikahvilan ulkorakennuksessa oli taas hyvät siistit vessat ja upeat lenkkipolut laumalle. 

Umeån Ikeassa käytiin lihapullalounaalla, jännä kun lentokenttä oli ihan vieressä, niin koneet pyyhälsivät tosi matalalla parkkiksen ja ostoskeskuksen päältä.  Jotenkin olin mielessäni ajatellut Ruotsin E4 tien motariksi, mutta se oli kaikkea muuta muutamia pieniä oikeita motaripätkiä lukuun ottamatta. Jatkuvia nopeusrajoituksen muutoksia, poliisikameroita ja kyliä mahtui myös Tukholman pohjoispuolelle. Ruotsi on kyllä kaideurakoitsijan unelmakohde. Suurin osa matkasta ajettiin kaiteiden välissä. Toisaalta helppoa, tässä ajan enkä muuta voi… Ei tarvinnut ohituspaikkoja kytätä, ja ohituskaistoja oli suhteellisen tiheään, mutta panee kyllä miettimään että mitä jos auto hajoaa kaiteiden väliin, rengas puhkeaa tai hälytysajoneuvolla on kiire. Keskikaiteen vielä ymmärrän, mutta miksi loivassa luiskassa pitää oikealla puolella olla myös kaide? 

Kalixin supermarketista löytyi illalliseksi tosi hyvä salaattibaari, nam, ja puoli kahdeksalta oltiinkin jo livuttu Tornioon ilman rajamuodollisuuksia. Hyvin ehdittiin vielä Mäntylän Saleen shoppaamaan kahvia ja maggaraa. Hieman purettiin autoa ja painuttiin omaan kotisänkyyn.

Kuudessa vuorokaudessa 4900 kilometriä, ja sentään kaksi yötä nukuttiin Comossa motellissa menomatkan Tukholmasta kolmessa vuorokaudessa Etelä-Espanjaan sijaan. Olisi ehkä voinut vielä rauhallisemmin matkata. Hieman usvaisessa tunnelmassa meni matka, ja ajantaju jotenkin katosi kun jälkeenpäin muistelee... mutta rattivuorossa olija oli kyllä aina ajokuntoinen ja levännyt eikä lurpsahtamisia tapahtunut. Vajaa viikko on univelkoja makseltu pienissä erissä pitkin vuorokautta, ja päivät vieläkin vähän hakusessa, mutta ihana olla kotona. Kyllä Suomessa on asiat hyvin. Erilainen talvi ja reissu kyllä kannatti ja opetti paljon, isoa kokemusta rikkaampana jatketaan. Kun aika kultaa hieman muistoja niin voisi vaikka lähteä uudestaan pitempään reissuun, mutta nyt ainakin hetki nautitaan suomalaisesta laaturuuasta, hanavedestä, aukioloajoista, kylmyydestä, sateesta, ympäristön puhtaudesta ja kalliista hinnoista sekä kesän valoisuudesta, näin pikaisesti listattuna 🙌

Iso kiitos kaikille, jotka mahdollistivat tämän talvikauden reissun eli talon ja Nallen kaitsijalle Katjalle ja Nallen hoitamisesta Tainalle sekä Iisalmeen Nallen Sälevän leireistä.

Villenasta Como-järvelle

Tiistaina 18.4 oli kotimatkalle lähtö ja alkoi pakkaaminen. Ennakkotiedoista poiketen maanantaina ei ollutkaan paikat auki, vaan kuten Suomessa maanantai oli toinen pääsiäispäivä ja pyhä Villenassa, vaikka aloittivat jo torstaina pääsisäispyhien vieton. Tuliaiset jäi ostamatta, mutta Koo sai Sulo Vilen parturoinnin vielä aamulla.  Onneksi oltiin sovittu lähtö vasta illaksi, sillä pelkästään espanjaa hablaava vartija tuli portin taakse aamupäivällä, soitto Ianille, joka kertoi olevansa tulossa… juurikin meidän lähtöpäivänä piti tulla tsekkaamaan hälylaitteita. Toista tuntia oltiin sitten poikien ja Ianin & Sarahin kanssa ulkona oottelemassa, kun vaihtoi pattereita ja testasi hälyä. Vartija jätti sitten vielä lähtiessään työkalulaukkunsa kerrossängyn yläpetille, ja tuli hakemaan sen iltapäivällä. Toki oli jo sitä ennen hälyttänyt myös Ianin ja Sarahin paikalle, jotka tuli sitten portin taakse, kun oltiin jo ehditty palauttaa kamat vahdille. Siinä vaiheessa Koo meinasi, että oottakaa puoli tuntia niin kamat on kasassa, mutta onneksi mua voi lukea kuin avointa kirjaa, ja Sarah totesi, että menevät vielä tunniksi kaupungille J. Puoli seiskan maissa päästiin matkaan hellerajan rikkovassa kuumuudessa. 

Ensin ropisi ötökät tuulilasiin tasaiseen tahtiin ja hieman ennen Valenciaa ropina jatkui isojen sadepisaroiden muodossa. Samoilla huudeilla googlemap kehoitti pysymään tiellä A-7 seuraavat 367 kilometriä. Liikenne paahtoi kolmella kaistalla vaihtelevaa nopeutta, joten liian levotonta oli matkanteko vänkärille nukkumiseen.  Vajaan tunteroisen päästä pysähdyttiin jo ulkoiluttamaan poikia sorakentällä Mauro Shell El Puigissa, ja itsekin kävästiin toiletissa, ja matka jatkui kohti Barcelonaa. Ensimmäinen tietulli tuli hetimiten Port de Saguntin jälkeen, otettiin lipare ja jatkettiin matkaa kaksikaistaisella lähes autiolla vastapäällystetyllä tiellä omaan tahtiin sallitussa noin 130 km/h tahdissa. Vähän ennen puoltayötä Barcelonan huudeilla maksettiin 36,15 ekeä iisistä ajelusta, Barcelonan ohitustie oli ilmainen, mutta heti sen jälkeen piti taas portilla seisahtua ja namikasta uusi tiketti tilata, joka sitten kustansi 14,15 € noin 6 kilometriä ennen Ranskan rajaa. Maksuportin jälkeen espanjalainen guardian civil pysäytti. Kysyi passit, ajokortin ja rekisteriotteen, josta totesi ettei mitään ymmärrä, ja kysäisipä vielä, että onko mitään tullattavaa? Miksiköhän, kun oltiin edelleen Espanjassa? Mutta oli kovin ystävällinen tullimies. Ranskan puolelle ajettiin pimeydessä ja tietyömailla unipaikkaa etsiessä. Paria katsottiin ja kolmannelle jäätiin. Ei aavistustakaan missä oltiin, mutta aamulla kahdeksan maissa herättiin palmun alta veden läikehtiessä edessä auringon nousussa.

Huoltsikalta löytyi siistit vessat, herkullista patonkia ja hyvää kahvia & pojille hyvät ulkoilureitit sora-alustalla. 

Yhdeksältä jatkettiin suuntana Monaco, mutta jo alle tunnin ajelun jälkeen päätettiin poiketa reitiltä Seteen, ja rampilla maksettiin 14,70 € motarilta poistumisesta. Kiva oli rantareitti, tosin Transpontteri osoittautui taas melko kookkaaksi, kun tietyön takia piti rantabulevardille tunkea. 

Mutta hienot oli merenranta/jättömaa maisemat, joten kannatti poiketa once in a life time. Takaisin motarille päädyttiin Montpellierien kohdilla, vähän myöhemmin oli tarkoitus, mutta taas törmättiin vasen/oikea/ ensimmäinen/ toinen syndroomaan…

Lisää tietulleja tuli tasaisin väliajoin, yhteensä 24,50 € ennen Cannesia. Cannesin kohdalla kurvasin P-alueelle, joka osoittautui todella hyväksi poikien ulkoilutuksen ja maisemien kannalta.

Turvallinen oli myös, kun meidän jälkeen paikalle pyyhälsi noin satapäinen poliisilauma eri vehkeillä, oli moottoripyörää, tavis autoja ja minibusseja. Hieman jo mietitytti, että mitäköhän täällä tapahtuu, mutta kovin hymyssä suin olivat joten ilmeisesti nou hätä. Matkan jatkuessa selvisi, että olivat matkalla seuraavalle tiemaksupisteelle, jossa maksettiin 3 € ja sitten portin auettua kysyivät mistä tullaan, minne mennään ja paljonko käteistä on mukana.  

Nizzan huudeilla alkoi tunnelit ja rotkot, jotka jatkui toistamistaan, mutta jälkeenpäin ajatellen olivat vasta pientä alkusoittoa Italian vastaaville.

Monacoon oli ruuhkaa, ja puolentunnin matelun jälkeen kehittyi risteyksessä plan b lähteä oikealle alaviistoon rantaa kohden. Luovittiin Monacoon näppärästi vapaalla, mutta matka tyssäsi tunnelin jälkeen ennen rantakatua mellakkavarusteisiin pukeutuneisiin poliiseihin. 

Satuttiin juuri Dortmundin kannattajien marssille, sillä heillä oli illalla peli Monacoa vastaan. Marssin ohitettua päästiin eteenpäin rantakatua kohden, mutta se osoittautui suljetuksi formula-katsomorakenteiden rakennustöiden takia. Ajettiin siten sisempää katua ja siitä rantatunneliin, minkä jälkeen liikenneympyrästä ei onnistuttu lähtemään enää Kasinoa kohti , vaan jatkettiin suoraan eteenpäin rannan lähellä. Tämä tie osoittautui erittäin ruuhkaiseksi ja uukkarin tekeminen ei jumboautolla onnistunut. Mentiin sitten tien päähän, minkä jälkeen päästiin nousemaan mäkiosuudelle Monacon kattojen yläpuolelle ja jossa pysähdyttiin ottamaan muutamia valokuvia.  Monacossa oli myös Monte Carlo Rolex turnaus, joka kuormitti myös katuja bussilasteittain. Ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan ajoreitti, mutta A8 tielle kohti Genovaa lopulta löydettiin, ja sitten se vasta tunneli-rotko-tunneli-rotko rumba alkoikin. 

Grimaldin tunneli oli ensimmäinen Italian puolella, raja ylitettiin rotkossa tunnelien välissä. Ja hetikohta taas tiketti kyytiin tietulliautomaatista. Yhdeksän maissa stopattiin pastaillalliselle Autogrillille, ja hetken nukuttiin autossa. Hieman levoton oli 24 h bensis, koko yön stoppasi jotain tupaten täynnä olevia muslimibusseja, vaihtoivat matkustajia, laittoivat ruokaa pihalla ja mölysivät, joten jo ennen neljää sain tarpeekseni katkonaisesta autounesta ja jatkettiin matkaa. Ranskan rajalta Genovaan oli koko väli pelkkää tunneli rotkoilua.Rotkoissa oli aina kaupunkimaisia kyliä, mutta ei yöaikaan viitsinyt poiketa.

Ennen Milanon kehätietä lunastettiin taas tietulli tiketti 32,40 ekellä, Koo oli kuskivuorossa ja alkoi jo käymään hieman hitaalla. Jutteli Italiaksi automaatin kanssa. Onneksi vänkärillä oli hoksottimet tallella ja kertoi mihin reikään kortit kuuluu tunkea. Ja heti tullin jälkeen vaihtui ota vasen ratin vääntöön oikealle. Käytiin sitten yhdessä Milanon shopping centerissä.

Italian teillä on muuten todella hämäävästi lähtevät rampit maalattu monikaistaisilla nuolet oikealle ajoratamaalauksella vaikka todellisuudessa kaista jatkuu suoraan ja erillinen ramppi lähtee siitä ihan normisti, muutaman kerran tuli turhaan vaihdettua vasemmalle…  

Lounasta nautittiin muodin ja muotoilun mekan kiertotiellä todella siistillä huoltsikalla. Iso, siisti, hyvät vessat ja parkkipaikat ja laumakin saatiin suht hyvin jaloiteltua.  

Matka jatkui Comon majapaikkaan hyvissä merkeissä ja muutamiin pieniin tulleihin koetettiin heitellä pikkuhiluja (pienin tullimaksu oli 80 senttiä). Ennen majapaikkaa tuli taas tehtyä väärä käännös, joten päätettiin ajella katselemaan saman tien Como-järven maisemia. 

Upeat ja jylhät, muttei turistina olo siellä oikein iskenyt, sillä jalkakäytäviä ei oikein missään tai niin kapeita, että täysin mahdottomia koirien kanssa kävellä. Pysähdyttiin järven tuntumaan kuvaamaan ja koiria jaloittelemaan ennen kuin suunnattiin majapaikkaan Navedanoon. 

Majoitus oli oikein sopiva ja pitäjät eläinystävällisiä, mutta itse ympäristö ei niinkään. Koirien ulkoilutus tuotti hieman ongelmia, mutta ”onneksi” ne olivat aika väsyneitä parin päivän ajorupeaman jälkeen, että tyytyivät vain pieniin ulkoilutuksiin pihalla.

Kaksi yötä lepäiltiin Comossa ennen kuin matka jatkui kotia kohden.

Eläinlääkäri, poliisi, hammaslääkäri

Poikien ensimmäinen eläinlääkärireissu 23.3 sujui ennakko-odotuksiin nähden tavanomaisesti…ihan omia hulvattomia ja sosiaalisia itsejään olivat ensimmäisen ekinokokkierän kurkkuun tunkemistapahtumassa. Ell Veronica oli oikein mukava ja puhui hyvää englantia. Halpa oli keikka, koko lysti yhteensä 10 €. Puntarillakin kävivät, Vekkula 30,5 kg, Roo 22 kg ja Otso noin 20 kg. Ensi viikon tiistaina otetaan sitten show uudestaan. Toivottavasti saadaan silloin auto varjoon parkkiin johonkin klinikan oven läheisyyteen tai olisi pilvi-/sadepäivä, niin ei tarvitsisi kaikkia kolmea yhtä aikaa ottaa sisään 🙉. Pojat on liikkuneet täällä isolla pihapellolla tosi tomerasti. Varsinkin Otso juoksee tuhatta ja sataa, hieman jo huolettaa miten saadaan tarpeeksi liikutettua sitten kotona, mutta jospa agitreenit korvaisi osan.

Lauma pääsikin kahtena peräkkäisenä päivänä autonkyytiin, kun perjantai-iltana 24.3 kolme huligaania ilmaantui aidan taakse. Touhusivat jotakin meidän verkkoaidan kimpussa , ja pyysin Koota mennä katsomaan etteivät vaan leikkaa reikää tai tunge jotain myrkkyjä koirille. Pojat oli onneksi sisällä, ja  Koo meni tarkistamaan tilannetta. Koon lähestyessä lähtivät kävelemään aidanvierustaa , ja Koo näki kassin ja pyssyn yhden pojan kädessä. Sitten huligaanit päätti alkaa räiskimään kohti ilmapyssyllään. Toki tässä vaiheessa oli vasta arvaus ja toive, että olisi ilmapyssy. Melkoisesti kyllä säikäytti. Ei Suomessa ihmiset ammu huvikseen kohti omalla pihallaan olevia ihmisiä? Soitettiin Ianille, ja kehotti menemään tekemään ilmoituksen guardia civilille. Olin itse kyllä aika valmis pakkaamaan kimpsut & kamsut ja lähtemään kotiin asap, melkoinen paniikki oli, mutta lauma autoon ja kohti poliisilaitosta. Täällä on ainakin neljä erilaista ”poliisiorganisaatiota” ja tietenkään Kimmo ei ollut ihan tarkasti kuunnellut mihin piti mennä, joten hiippailtiin local policen kulmilla, ja jotenkin alkoi tuntua ettei ihan oikeassa paikassa olla. Uusi soitto Ianille, ja siirryttiin kaupungin toiseen laitaan.  Sieltä löytyi englantia hablaava henkilö, ja sovittiin että tulevat aamulla tutkimaan mistä on ollut kyse. On muuten edelleen paljon helpompaa puhua ja ymmärtää englantia sellaisen kanssa joka on kanssa oppinut sitä koulussa eikä äidinkielenään. Seuraavana iltapäivänä sitten tulivat ja totesivat aseen ilmapyssyksi, ja jos huligaanit vielä uudelleen ilmaantuisivat niin kehottivat soittamaan 112. Tämä talo on tosiaan vähän yksinään täällä peltojen keskellä, ja hieman ns. huonon asuinalueen huudeilla, joten hieman kyllä hirvitti ja siitä lähtien on yöt pidetty kaikki rautaovienkin riippulukot visusti lukossa.

Eilen käväistiin Alcala Del Jucarin pikkukylässä, jossa talot on rakennettu rinteeseen. Kuuden viikon vuoristoleirin vaikutukset valitettavasti tuntuu vieläkin, ja kylä vaikutti ihan pliisulta. Hetki talsittiin kujia, ja ajeltiin sitten mutkan kautta takaisin kotiin Albaceten kautta, josta löytyi myös mäkkäri… En oo vieläkään tottunut espanjalaiseen ruokaan, hurja  ikävä  ainakin suomalaista paistijauhelihaa, hiillosmakkaraa, kanaa, meetwurstia, oltermannia, kahvia… Noin sadan kilometrin matka kylään oli tasaista aakeeta laakeeta peltomaisemaa, ihan kuin ois Limingan huudeilla ajellut, värit oli vain erilaiset, punertava hiekkainen pohjamaa tummanpuhuvan mullan sijaan. 

Hieman ennen kylää olleen betonikujan läpi ajaminen oli reissun eksoottisin kokemus…Tulipa kuitenkin käytyä.

Koolla lähti perjantai-iltana paikka hampaasta, ja pienen harkinnan jälkeen päätyi kokeilemaan paikallista hammaslääkäriä, mun onneksi, alkoi jo nimittäin olla pientä ”perseelle ammuttu karhu” kiukuttelua ilmassa ilmeisesti hampaan takia. Ian suositteli heidän käyttämää, ja kehotti menemään heti maanantaiaamuna oven taakse, meinasi että pitää varautua neljän tunnin odotteluun. Koo menikin sinne tänään aamulla kahdeksalta, mutta ennakkotiedoista poiketen paikka aukesikin vasta klo 9:00. Nooh, uusi yritys tunnin päästä, ja olikin yllättäen poski turrana portin takana jo kymmeneltä. Nopeaa, tehokasta ja hyvää palvelua oli saanut ilman ajanvarausta, voi kun ittelläkin riittäisi rohkeus. Kokonaiset 40 € oli maksanut paikkaus yksityisellä hammasklinikalla. Tämä hintataso jaksaa ihmetyttää. Toki ymmärrän että täällä työheltävien palkkataso on hurjasti pienempi kuin Suomessa, mutta silti… Kaikki on halpaa, paitsi tuo minun mielestä huonolaatuinen & omituiselta maistuva naudan- ja kananliha.

Pari viikkoa olisi vielä kotimatkalle starttaamiseen, ja päädyttiin ottamaan paluumatka vähän iisimmin ja isomman mutkan kautta kuin tulomatka noin kolmessa vuorokaudessa ja suunnitellummin… joten eilen illalla aloitettiin, ja noin 10 minsan suunnittelun tuloksena varata paukastiin Italian Como-järven läheisyydestä sulovilen majoitus kahdeksi yöksi 20.-22.4 😝   

Mitäköhän seuraavaksi, vielähän tässä ehtisi tutustua ainakin palokuntaan ja lääkäriin 😜