19.12.2018

Oulusta Kuubaan-matkapäivä


Liian äkkilähtönä taas tuli, ja viimeiseen asti toivoin, että olisi kosahtanut johonkin ”saatte rahat takaisin - jääkää kotiin” -syyhyn, ja netistä ongittu tieto lisäsi tuskaa. Toiveita heräsi taas heti lähtöaamuna, kun Oulun aamulento oli peruttu. Normityyliin tuli kiire pakkauksessa, mutta meille epänormisti oltiin kentällä jopa ajoissa, noin tunti ennen koneen alkuperäistä lähtöaikaa 14:25. Oltiin tsekattu ittemme etukäteen lennoille 36 h tuntia ennen, mutta sunnuntaina pukkasi viestiä, että nettilähtöselvityksessä epäselvyyksiä ja teidän pitää ottaa yhteyttä virkailijoihin kentällä. Oulun bagdropit olikin kyllä taas epäkunnossa, joten kaikki muutkin meni inhimillistiskin kautta. Virkailija ei kyllä löytänyt syytä, miksi viesti oli tullut. Kone tuli rapiat puoli tuntia myöhässä, ja lähti vielä myöhemmin...lähtöaika siirtyi ensin yli 20 minsaa. Boarding completed vaiheessa oli jo veetutus, että joutuu taas laukalle Hki-Vantaalla, kun eivät ota meitä koneesta veks ja toki taas, pieni innostunut toivonkipinä iski illaksi kotiin vaihtoehdosta. Sitten kuului pimpelipom ja täällä kapteeni, moottorit saa käynnistää vasta 20 minuutin päästä…Meillähän oli alkuperäisen aikataulun mukaan puolitoista tuntia vaihtoväli, eli rauhassa passintarkastus, vessa, vesiputelien täyttö ja taxfree. Kone hilattiin ilmeisesti hinauksessa kiitotien päähän. Sitten käynnistysluvan tultua kolmen jälkeen laittoikin tosi tomerasti moottorit käyntiin ja kohti pääkaupunkiseutua.  

Ennen Jyväskylää alkoi tulla näytöille lista jatkolennoista, kaksi ja puoli näytöllistä joutui ottamaan yhteyttä maapalveluihin, mutta meidän jatkolento roikkui vaan porttinäytöllä. Helsinki-Vantaalle tömähdettiin nätisti ja jarrutuskin sujui tomerasti. Rullausvaiheessa tuli taas pimpelipom-täällä kapteeni , lumityöt oli jääneet tekemättä…siinä sitten vielä kymmenisen minsaa töpötettiin koneessa kiitoratojen välissä ennen portille ajelua, kunnes aurakalusto oli käynyt. No hoppuhan se tuli, laukalla passiautomaateille, jotka toimi tällä kertaa eikä jonojakaan ollut, ja lähtöporttikin oli 32, niin ei tarvinnut ihan kilsaa juosta. Tax freet jäi tekemättä jonojen takia, läpi laukattiin, byhyy. Portilla kysyin matkatavaroista, kun lähes tunnin oli Oulun lento myöhässä, mutta setä yritti vakuutella, että kyllä me noin pitkille lennoille yritetään tehdä parhaamme, että kapsäkitkin ehtii kyytiin. Toosi luottavainen oli mieli. Hyvä että ehdittiin istahtaa, kun jo kone liikkui. 

Kolme kapteenia/perämiestä lensi muutaman pikku turbulenssin läpi nopeasti Havannaan rapiassa kymmenessä tunnissa. Melkein tunti etuajassa haisteltiin ja tepusteltiin Kuuban pimeää kosteaa kerosiinin katkuista kenttää kohti terminaalia. Lento iänikuisella vemputtimella oli ok, mutta palvelu ei. Jäätävän hidasta, ja kun ei ehtinyt sattuneesta syystä (oma vika, kun ei pakannut ajoissa/finskin vika kun ei jäänyt aikaa Hkin päässä/tai oisivat jättäneet meidät lennolta) ostaa eväitä, niin nälkä oli. Jäi sitten lihapullat ja pottumuusi kokematta, kun meille tyrkättiin jäljelle jäänyttä polentaa ja kanaa…ihan niin nälkä ei ollut, vähän näykin kanaa ja pikkusämpylän söin oivariinin kanssa. Keskipenkin pullat ja muusi aiheutti annoskateutta, tuskin nekään ois gourmeeta ollut, mutta ruokaronkeli ois syöny. Oltiin koneen ainoat, jotka ei saanu valita sapuskaa. Matkakarmaa. Vettä ja coca-colaa sai. Yleensä niin korrektilta Koolta pääsi suusta emolle, että voi paska, pakkokai se on jotakin syödä… Ennen laskeutumista tuli intialainen kasvisateria riisillä. Niitä oli kaikille, mutta turbulenssi iski ennen tarjoilua meille, ja hilasivat kärryt veks, ehittiin kuitenkin saada jämähteneet sapuskat ennen laskeutumista kaffen kera. Harvoin on ollut noin hitaita lentoemoja. Osa toki oli ystävällisiä ja palvelualttiita. Ennen laskeutumista ehtivät vielä jakaa tullikortit täytettäväksi. Onneksi ehdin täyttää ennen lentoemon kaiuttimista kaikuvaa sekopäistä sepostusta suomeksi mitä niihin kirjataan, esim. kaikkien olisi pitänyt laittaa kansallisuudeksi finland, vaikka koneessa oli selkeästi myös muunmaalaisia ja eikö se ole finnish, toki ei silläkään lipareella väliä ollut ja päivämääräksikin olisi sepostuksen mukaan pitänyt laittaa 18. vaikka ihan 17. oli edelleen uutta paikallisaikaa. Koneen laskeuduttua Havannan kentälle tuli hurjat aplodit…Oltiinkohan jollakin 80-luvun lomalennolla… 

Terminaalissa oli ensin passintarkistus ja viisumi piti olla, viisumiin ei tullut mitään merkintöjä, hetki piti kameraan katsoa, meni sutjakasti. Uuteen passiin tuli haalea leima sivulle 17, meneeköhän pvm mukaan? Sitten oli käsimatkatavaroiden läpivalaisu, ei tarvinnut nesteitä eikä elektronisia laitteita ottaa puis ja ite tepasteltiin metallinpaljastimen läpi. No problem. Matkatavarahallissa oli kaikki kaksi hihnaa. Ekassa luki Frankfurt ja joku lennon nro. Toisessa oli särisevä kellonaika. Molemmissa pyöri muutama yksittäinen kapsäkki. Tovi jos toinenkin ooteltiin. Muutama sai tavaransa, mutta melkein koko koneellinen finskin matkustajia seisoi sen kakkoshihnan ympärillä. Tooodella kärsivällisenä ihmisenä meinasi lähteä järki. Muutama metri koneesta siirtää tavarat parinkymmenen metrin päähän, wtf. Mutta jäihän tuota aikaa Samu Haberia ja sen morsmaikkua seurailla tyhjien pyörivien hihnojen sijaan.. Koo ei meinannut millään uskoa, että se on niin pitkä.
Joku ea-piste oli ykköshihnan päässä ja ne lääkäritakkiset osasi kertoa että Hkin koneen kapsäkit tulee molemmille hihnoille, näppärää…Molemmat kapsäkit tuli joukon etupäässä juurikin hihnalle 1 Frankfurtista saapuvat. Huippua kuiten, että molemmat tuli.

Tullijonot oli valtavat sinne tullattavaa osastolle. En tiedä mistä tulivat ja mitä olivat ostaneet, mutta sellaisia ison jumppapallon kokoisia, ei ihan niin pyöreitä elmukelmutettuja puketteja, oli kaikilla ja useita. Ennen tullia oli jono huoneeseen oikealle. Ensin oletin sen olevan salamyhkäisen ja maassa pidettävän CUC:n vaihtopiste, mutta olikin löytötavaratoimisto. Ei jämähdetty siihen vaan sutjakasti käveltiin antamaan tätille koneessa huolella täytetty lipare, jota ei edes vilkaissut ja oltiin tuloaulassa, jossa heti ekana seisoi rouva Kimmo taulun kanssa. Sinällään huojennus, että oltiin vastassa. Ei ihan hirveästi smalltalkia harrasteltu, kun taaplattiin englantia ja hän espanjaa, mutta näpsäkästi seurattiin ulkokautta takaisin sisään kentän lähtevien aulaan, jossa ei ollut jonoja rahanvaihtopisteessä. Siitä sitten pienelle pimeälle parkkikselle, jossa oli mies vastassa ja me, laukut sekä vastassa ollut täti kyytiin pieneen, ei ihan uuteen koslaan. 

Näppärästi taittui matka noin puolessa tunnissa ikkunat auki. Viimeiset viisi minuuttia ajeltiin sitten hitaasti pikkukujia ja ajo-ohjeita kyselivät kadunvarren porukoilta. Perillä olikin hässäkkä, meidän casassa oli muka sähkökatko, ja yö pitäisi viettää kulman takana. Hieman arveluttavalta alkoi tuntua, ja ei taaskaan englantia puhunut kukaan. Mitäpä siinä oli vaihtoehtoja, tepasteltiin kiltisti perässä, suomessa varmaan asumiskiellossa olevaan taloon. Huone oli pieni vaaleansininen rempattu kuutio, siisti ja oma vessa. Huitomalla ja käännösohjelman avulla solkattiin, että onhan tämä tilapäistä ja saisko pullon vettä. Ne ja oluset tuli. Lisäksi möivät Kimmolle aamupalan yhdeksäksi. Kuutiossa oli tehokas ilmastointi, mutta hieman vajaaksi jäi yöunet ja lueskelin kirjaa Koon korsatessa. 

Aikaisin aamulla käytiin tunnin kävelyllä, ja voi järkky mikä shokki. Tää on ihan ”slummia”. Veetutti toki edellisillan majapaikkasähläys ja se mitä tulemassa. Kimmo kävi suihkussa, tai voiko sitä siksi sanoa, vedenpaine luru…Vessanpönttökin onnistuttiin hajottamaan. Koo kannet ja minä vetopainikkeen. Aamupala oli paska, mutta rouva kovin ystävällinen, niin hymyiltiin ja kehuttiin. Kuutioituja hedelmiä, banaanit oli hyviä, vesimeloni suurilta osin ok, ananas kovaa ja sitten jotakin pahalta haisevaa kivisiemeniä sisältävää vaaleanpunaista. Kuivaa ranskanleipää, voita ja tosi väkevää kahvia. Pieni oranssi nakkimunasörsseli, Koo söi molempien), porkkanaraastetta, kolme siipaletta kurkkua ja pahalta maistuvaa tomskua, ja ihan ruskeaksi mennyttä pilkottua salaattia. 10 ekeä…

Meidät haettiin sijaismajoituksesta kahden miehen voimin melkein sovitulta kympiltä, vähän manjanameninkiä, mutta ”rupateltiin” rouvan kanssa elegantilla spanlishiä. Paljon ehti kertoa kantaansa Kuuban historiasta ja nykytilasta, osan kertoi hiljemmalla äänellä, ilmeisesti alakerran väen takia. Selkeästi toivoi Kuuban avautumista. Mutta nyt uuteen casaan. Ihan nurkan takana oli, samalla ”slummi” alueella. Rappukäytävä siistimpi ja mikä ilo repesi, kun ylös päästiin. Hyvin remontoitu oma kaksio, keittökomero ja partsi. Taas solkattiin tunteroinen spanglishia ja puhelinkääntäjää. Lopputulemana mun kännykän sim-kortti lepää pöydällä ja kännykässä on neljänkympin eken netti (1 Gt). Mutta tärkeinpänä casa. Ihan oma kaksio partsilla ja ilmastoinnilla. Joka kolmannen yön jälkeen tulee siivoaja klo 11 maissa ja kyyditsevät meidät kentälle 31.12. klo 14…Siitä miinusta, kun kone aikataulun mukaan lähtee vasta 23:45, mutta se murhe on vasta puolentoista viikon päästä. Nyt on akuutimpejakin huolehdittavia J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti