Liian äkkilähtönä taas tuli, ja viimeiseen asti toivoin,
että olisi kosahtanut johonkin ”saatte rahat takaisin - jääkää kotiin” -syyhyn,
ja netistä ongittu tieto lisäsi tuskaa. Toiveita heräsi taas heti lähtöaamuna,
kun Oulun aamulento oli peruttu. Normityyliin tuli kiire pakkauksessa, mutta
meille epänormisti oltiin kentällä jopa ajoissa, noin tunti ennen koneen
alkuperäistä lähtöaikaa 14:25. Oltiin tsekattu ittemme etukäteen lennoille 36 h
tuntia ennen, mutta sunnuntaina pukkasi viestiä, että nettilähtöselvityksessä
epäselvyyksiä ja teidän pitää ottaa yhteyttä virkailijoihin kentällä. Oulun
bagdropit olikin kyllä taas epäkunnossa, joten kaikki muutkin meni
inhimillistiskin kautta. Virkailija ei kyllä löytänyt syytä, miksi viesti oli
tullut. Kone tuli rapiat puoli tuntia myöhässä, ja lähti vielä myöhemmin...lähtöaika
siirtyi ensin yli 20 minsaa. Boarding completed vaiheessa oli jo veetutus, että
joutuu taas laukalle Hki-Vantaalla, kun eivät ota meitä koneesta veks ja toki
taas, pieni innostunut toivonkipinä iski illaksi kotiin vaihtoehdosta. Sitten
kuului pimpelipom ja täällä kapteeni, moottorit saa käynnistää vasta 20
minuutin päästä…Meillähän oli alkuperäisen aikataulun mukaan puolitoista tuntia
vaihtoväli, eli rauhassa passintarkastus, vessa, vesiputelien täyttö ja taxfree.
Kone hilattiin ilmeisesti hinauksessa kiitotien päähän. Sitten käynnistysluvan
tultua kolmen jälkeen laittoikin tosi tomerasti moottorit käyntiin ja kohti
pääkaupunkiseutua.
Ennen Jyväskylää
alkoi tulla näytöille lista jatkolennoista, kaksi ja puoli näytöllistä joutui ottamaan
yhteyttä maapalveluihin, mutta meidän jatkolento roikkui vaan porttinäytöllä.
Helsinki-Vantaalle tömähdettiin nätisti ja jarrutuskin sujui tomerasti. Rullausvaiheessa
tuli taas pimpelipom-täällä kapteeni , lumityöt oli jääneet tekemättä…siinä
sitten vielä kymmenisen minsaa töpötettiin koneessa kiitoratojen välissä ennen
portille ajelua, kunnes aurakalusto oli käynyt. No hoppuhan se tuli, laukalla
passiautomaateille, jotka toimi tällä kertaa eikä jonojakaan ollut, ja
lähtöporttikin oli 32, niin ei tarvinnut ihan kilsaa juosta. Tax freet jäi
tekemättä jonojen takia, läpi laukattiin, byhyy. Portilla kysyin
matkatavaroista, kun lähes tunnin oli Oulun lento myöhässä, mutta setä yritti
vakuutella, että kyllä me noin pitkille lennoille yritetään tehdä parhaamme,
että kapsäkitkin ehtii kyytiin. Toosi luottavainen oli mieli. Hyvä että
ehdittiin istahtaa, kun jo kone liikkui.
Kolme kapteenia/perämiestä lensi
muutaman pikku turbulenssin läpi nopeasti Havannaan rapiassa kymmenessä
tunnissa. Melkein tunti etuajassa haisteltiin ja tepusteltiin Kuuban pimeää
kosteaa kerosiinin katkuista kenttää kohti terminaalia. Lento iänikuisella
vemputtimella oli ok, mutta palvelu ei. Jäätävän hidasta, ja kun ei ehtinyt
sattuneesta syystä (oma vika, kun ei pakannut ajoissa/finskin vika kun ei
jäänyt aikaa Hkin päässä/tai oisivat jättäneet meidät lennolta) ostaa eväitä,
niin nälkä oli. Jäi sitten lihapullat ja pottumuusi kokematta, kun meille
tyrkättiin jäljelle jäänyttä polentaa ja kanaa…ihan niin nälkä ei ollut, vähän näykin
kanaa ja pikkusämpylän söin oivariinin kanssa. Keskipenkin pullat ja muusi
aiheutti annoskateutta, tuskin nekään ois gourmeeta ollut, mutta ruokaronkeli
ois syöny. Oltiin koneen ainoat, jotka ei saanu valita sapuskaa. Matkakarmaa.
Vettä ja coca-colaa sai. Yleensä niin korrektilta Koolta pääsi suusta emolle,
että voi paska, pakkokai se on jotakin syödä… Ennen laskeutumista tuli
intialainen kasvisateria riisillä. Niitä oli kaikille, mutta turbulenssi iski
ennen tarjoilua meille, ja hilasivat kärryt veks, ehittiin kuitenkin saada
jämähteneet sapuskat ennen laskeutumista kaffen kera. Harvoin on ollut noin
hitaita lentoemoja. Osa toki oli ystävällisiä ja palvelualttiita. Ennen
laskeutumista ehtivät vielä jakaa tullikortit täytettäväksi. Onneksi ehdin
täyttää ennen lentoemon kaiuttimista kaikuvaa sekopäistä sepostusta suomeksi
mitä niihin kirjataan, esim. kaikkien olisi pitänyt laittaa kansallisuudeksi finland,
vaikka koneessa oli selkeästi myös muunmaalaisia ja eikö se ole finnish, toki
ei silläkään lipareella väliä ollut ja päivämääräksikin olisi sepostuksen
mukaan pitänyt laittaa 18. vaikka ihan 17. oli edelleen uutta paikallisaikaa.
Koneen laskeuduttua Havannan kentälle tuli hurjat aplodit…Oltiinkohan jollakin 80-luvun
lomalennolla…
Terminaalissa oli ensin passintarkistus ja viisumi piti olla,
viisumiin ei tullut mitään merkintöjä, hetki piti kameraan katsoa, meni
sutjakasti. Uuteen passiin tuli haalea leima sivulle 17, meneeköhän pvm mukaan?
Sitten oli käsimatkatavaroiden läpivalaisu, ei tarvinnut nesteitä eikä
elektronisia laitteita ottaa puis ja ite tepasteltiin metallinpaljastimen läpi.
No problem. Matkatavarahallissa oli kaikki kaksi hihnaa. Ekassa luki Frankfurt
ja joku lennon nro. Toisessa oli särisevä kellonaika. Molemmissa pyöri muutama yksittäinen
kapsäkki. Tovi jos toinenkin ooteltiin. Muutama sai tavaransa, mutta melkein
koko koneellinen finskin matkustajia seisoi sen kakkoshihnan ympärillä.
Tooodella kärsivällisenä ihmisenä meinasi lähteä järki. Muutama metri koneesta
siirtää tavarat parinkymmenen metrin päähän, wtf. Mutta jäihän tuota aikaa Samu
Haberia ja sen morsmaikkua seurailla tyhjien pyörivien hihnojen sijaan.. Koo ei
meinannut millään uskoa, että se on niin pitkä.
Joku ea-piste oli ykköshihnan päässä ja ne lääkäritakkiset
osasi kertoa että Hkin koneen kapsäkit tulee molemmille hihnoille, näppärää…Molemmat
kapsäkit tuli joukon etupäässä juurikin hihnalle 1 Frankfurtista saapuvat.
Huippua kuiten, että molemmat tuli.
Tullijonot oli valtavat sinne tullattavaa osastolle. En
tiedä mistä tulivat ja mitä olivat ostaneet, mutta sellaisia ison jumppapallon
kokoisia, ei ihan niin pyöreitä elmukelmutettuja puketteja, oli kaikilla ja
useita. Ennen tullia oli jono huoneeseen oikealle. Ensin oletin sen olevan
salamyhkäisen ja maassa pidettävän CUC:n vaihtopiste, mutta olikin
löytötavaratoimisto. Ei jämähdetty siihen vaan sutjakasti käveltiin antamaan
tätille koneessa huolella täytetty lipare, jota ei edes vilkaissut ja oltiin
tuloaulassa, jossa heti ekana seisoi rouva Kimmo taulun kanssa. Sinällään
huojennus, että oltiin vastassa. Ei ihan hirveästi smalltalkia harrasteltu, kun
taaplattiin englantia ja hän espanjaa, mutta näpsäkästi seurattiin ulkokautta takaisin
sisään kentän lähtevien aulaan, jossa ei ollut jonoja rahanvaihtopisteessä.
Siitä sitten pienelle pimeälle parkkikselle, jossa oli mies vastassa ja me,
laukut sekä vastassa ollut täti kyytiin pieneen, ei ihan uuteen koslaan.
Näppärästi taittui matka noin puolessa tunnissa ikkunat auki. Viimeiset viisi
minuuttia ajeltiin sitten hitaasti pikkukujia ja ajo-ohjeita kyselivät
kadunvarren porukoilta. Perillä olikin hässäkkä, meidän casassa oli muka
sähkökatko, ja yö pitäisi viettää kulman takana. Hieman arveluttavalta alkoi
tuntua, ja ei taaskaan englantia puhunut kukaan. Mitäpä siinä oli vaihtoehtoja,
tepasteltiin kiltisti perässä, suomessa varmaan asumiskiellossa olevaan taloon.
Huone oli pieni vaaleansininen rempattu kuutio, siisti ja oma vessa. Huitomalla
ja käännösohjelman avulla solkattiin, että onhan tämä tilapäistä ja saisko
pullon vettä. Ne ja oluset tuli. Lisäksi möivät Kimmolle aamupalan yhdeksäksi.
Kuutiossa oli tehokas ilmastointi, mutta hieman vajaaksi jäi yöunet ja
lueskelin kirjaa Koon korsatessa.
Aikaisin aamulla käytiin tunnin kävelyllä, ja
voi järkky mikä shokki. Tää on ihan ”slummia”. Veetutti toki edellisillan majapaikkasähläys
ja se mitä tulemassa. Kimmo kävi suihkussa, tai voiko sitä siksi sanoa,
vedenpaine luru…Vessanpönttökin onnistuttiin hajottamaan. Koo kannet ja minä
vetopainikkeen. Aamupala oli paska, mutta rouva kovin ystävällinen, niin
hymyiltiin ja kehuttiin. Kuutioituja hedelmiä, banaanit oli hyviä, vesimeloni
suurilta osin ok, ananas kovaa ja sitten jotakin pahalta haisevaa kivisiemeniä
sisältävää vaaleanpunaista. Kuivaa ranskanleipää, voita ja tosi väkevää kahvia.
Pieni oranssi nakkimunasörsseli, Koo söi molempien), porkkanaraastetta, kolme
siipaletta kurkkua ja pahalta maistuvaa tomskua, ja ihan ruskeaksi mennyttä pilkottua
salaattia. 10 ekeä…
Meidät haettiin sijaismajoituksesta kahden miehen voimin
melkein sovitulta kympiltä, vähän manjanameninkiä, mutta ”rupateltiin” rouvan
kanssa elegantilla spanlishiä. Paljon ehti kertoa kantaansa Kuuban historiasta
ja nykytilasta, osan kertoi hiljemmalla äänellä, ilmeisesti alakerran väen
takia. Selkeästi toivoi Kuuban avautumista. Mutta nyt uuteen casaan. Ihan
nurkan takana oli, samalla ”slummi” alueella. Rappukäytävä siistimpi ja mikä
ilo repesi, kun ylös päästiin. Hyvin remontoitu oma kaksio, keittökomero ja
partsi. Taas solkattiin tunteroinen spanglishia ja puhelinkääntäjää. Lopputulemana
mun kännykän sim-kortti lepää pöydällä ja kännykässä on neljänkympin eken netti (1 Gt). Mutta tärkeinpänä casa. Ihan oma kaksio partsilla ja ilmastoinnilla. Joka
kolmannen yön jälkeen tulee siivoaja klo 11 maissa ja kyyditsevät meidät
kentälle 31.12. klo 14…Siitä miinusta, kun kone aikataulun mukaan lähtee vasta
23:45, mutta se murhe on vasta puolentoista viikon päästä. Nyt on
akuutimpejakin huolehdittavia J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti