Vietettiin yksi yö Meksikonlahden rannalla olevassa
lomakohteessa, mikä sijaitsee Havannan itäpuolella. Jo ennen matkaa oltiin
mietitty, että pitäisi käydä jossain muuallakin kuin olla kaksi viikkoa
pelkästään Havannassa. Ajateltiin tehdä
kuten muissakin normikohteissa eli katsoa retkipaikkaa tarkemmin sitten
paikanpäällä ja netin avulla. Bookingsin kautta löydettiin viimein Hotel Villa
Bacuranoa –niminen majapaikka alle 20 km päästä nykyisestä casasta.Sen varaaminen piti tehdä Suomesta käsin, sillä bookings ei toimi Kuubassa.
Aamun menomatkalla oli tuuria, sillä siepattiin lennosta hyväkuntoinen
taksi, josta löytyi jopa turvavyöt takaa. Onni oli täydellinen, sillä kuski,
joka kutsui itseään super-Marioksi, puhui hyvää englantia. Maisemat muuttuivat
heti maaseutumaiseksi, kun päästiin lahden toiselle puolelle meren alla
kulkevan tunnelin jälkeen. Liikenne oli olematonta 4-6 kaistaisella
moottoritiellä, joten matkalla pystyi hyvin keskittymään ”sademetsämaisemiin”
ja meren rannan neuvostomaiseen rakennustyyliin. Ensin ajatteli, ettei noissa
ränsistyneissä kolosseissa kukaan voi enää asua, mutta kyllähän niissä
tietenkin asutaan. Rajakylä on luxus-asuinalue rakennusten kuntoon verrattuna.
Kaikki on vaan niin suhteellista. No,
super-Mario sai meidät hienosti suhattua Bacuranoan hotellialueelle ja saatiin
sovittua myös, että hänen kaverinsa tulee hakemaan meidät seuraavana päivänä
takaisin Havannaan.
Respa oli tosi ystävällinen ja puhui hyvää englantia.
Järjesti meille huoneen, vaikka sisäänkirjautuminen on virallisesti vasta klo
16 ja olimme liikkeellä jo klo 11 maissa. Hotellialue oli aidattu ja vartioitu,
vaikka ei täällä muutenkaan ole tarvinnut pelätä turvallisuuden takia. Ehkä
heidän päätehtävänä oli pitää paikalliset kerjääjät ja kauppiaat loitolla
hotellialueelta, jotta turistit saavat olla rauhassa. Respa osasi myydä meille
myös illaksi buffetin ja allasbaarissa esitettävän shown.
Hotellialueen majoitustilat olivat ”bungaloweja” eli yksikerroksisia
rivitalon pätkiä, joissa jokaisessa huoneessa oli oma terassi ja merinäköala. Kannettiin
tavarat huoneeseen, muttei sitä oltukaan siivottu edellisen asukkaan jäljiltä.
Niinpä suunnattiin allasbaariin ja otettiin oluet. Hinta oli yhteensä 2,5 cuc =
ekeä, mikä oli todella halpaa. Siinäpä sitä olutta nautiskeltiin auringon
paistaessa uima-altaan vieressä. Ei mennyt pitkään, kun respan täti tuli
paikalle kiikuttaen toisen huoneen avainta, jonka vakuutti olevan siivotun.
Ennen kuin lähdettiin toiseen yritykseen, niin käväisin juuri hotellialueen
ulkopuolella olevassa kaupassa hakemassa vettä ja tietenkin rommia. Tämä oli
paras kauppa tähän mennessä, sillä sinne kauppaan pääsi ihan sisään ja osan
tuotteista pystyi valikoimaan jopa hyllystä! Luxusta ja kaiken lisäksi
halvempaa kuin Havannan kaupoissa.
Huone oli ankea ja haisi homeelle. Jos miettii bottom5
-listaa, niin tämä mahtuu siihen kirkkaasti. Mutta päätettiin tässä yksi yö
viettää, kun hotellialue muuten vaikutti siistiltä ja oikein viihtyisältä.
Lähes paraatiisi, sillä aallot löivät rantaan, nurmikot oli hyvin hoidettu,
allasalue oli isohko ja ravintoloitakin löytyi. Niin kuin aina paratiisissa,
niin pinnan alla löytyy sitten jotain mitä ei odottanutkaan. Tällä kertaa
selvisi, ettei hotellilla ollut omaa hiekkarantaa, joten rannalle päästäkseen
piti suunnistaa muutaman sadan metrin päässä olevalle yleiselle rannalle. Se
oli juuri sellainen kuin voi kuvitella eli aaltojen heittämää roskaa ja
kaupustelijoita/muita häiritsijöitä. Käytiin molemmat uimassa siitä huolimatta,
koska oltiin niin päätetty ja se oli ainakin minulle yksi Kuuban must
-jutuista. Vesi vaikutti puhtaalta, lämpimältä ja suolaiselta sekä aallot
olivat sopivan korkeita uimiselle.
Uintikokemuksen jälkeen suunnistettiin hotellin
ulkoaltaalle, sillä ranta ei todellakaan houkutellut auringonottoon tai
viihtymään pidemmäksi aikaa. Hotellin altaan vesi oli yllättävän kylmää, mutta
siihen tottui nopeasti. Vietettiin
mukava iltapäivä altaalla rentoutuen ja hieman aurinkoa ottaen.
Buffet-illallinen
alkoi klo 20. Huoneemme oli illallispaikan lähellä, joten seurattiin, kun
porukkaa alkoi kertyä jonoksi asti aukiolon lähestyessä. Jännä, että
hotellialueella ei oltu nähty oikein muita, mutta tuonne niitä sitten alkoi
kerääntyä sankoin joukoin. Mentiin vasta jonon häivyttyä ja saatiin hienosti
2-hengen pöytä. Buffet vaikutti valtaisalta, sillä tarjoiltavaa oli ”joka
paikassa”. Monenlaisia alkuruokia, juustoja, kinkkuja, hedelmiä, jälkiruokia,
salaattia, lämmintä ruokaa, juomia ym.
Aivan kuin olisi ollut ruotsinlaivalla, mutta kuubalaisella vivahteella.
Hain erilaisia alkuruokia 3-4 kertaa ennen pääruokaa, joka oli taas yksi ei-niin-miellyttävä-ateriakokemus.
Liha oli paistettu niin ylikypsäksi, että pahaa teki ja ilman punaviiniä sitä
ei alas olisi saanut. Mutta lautasille ei jätetty mitään toisin kuin nämä
kuubalaiset, jotka hakivat aivan valtavia annoksia ja jättivät sitten noin
puolet syömättä. Osalta jäi jopa tilatut viinitkin juomatta! Aikamoisia
possuja. No, minulle löytyi buffetista riittävästi syötävää ja Riitta keskittyi
lähinnä punaviinin makuihin. Buffet oli maksanut 20 cuc/henkilö, joten eiköhän
sitä sen edestä nautittukin.
Illan show:n piti alkaa viimeistään puoli yksitoista. Me
oltiin tietenkin hyvissä ajoin varaamassa sopivia paikkoja ulkoallasalueelta. Cubalibret
(tänään ei baarista saanut mojitoja syystä, joka jäi epäselväksi) upposi yksi
toisensa jälkeen ja show:ta ei näkynyt eikä kuulunut. Paitsi, että kyllähän se
kaiuttimesta tuleva musiikki kuului aivan sairaan kovaa. Näillä täytyy olla
kuulovaurioita, kun ne pystyvät soittamaan musiikkia noin kovaa. Yö alkoi
viiletä ja meitä paleli, sillä oltiin lähdetty hotelliin kevyesti pakaten
muutaman repun turvin ja sinne ei tietenkään ollut mahtunut mukaan mitään
pikee-paitaa lämpimämpää pitkistä housuista puhumattakaan. Lähes parin tunnin
odottelun jälkeen tanssi ja laulu –show viimein alkoi. Seurailtiin sitä jonkin
aikaa, mutta kylmyys ja uni alkoi vaivata liikaa, joten päätettiin vetäytyä
kesken kaiken huoneeseen. Kyllä musiikki kuului sinnekin asti ihan riittävästi.
Yöllä/aamulla alkoi mahakivut ja vessa oli kovassa käytössä.
Kaikesta huolimatta suunnattiin aamulla aamiaiselle, sillä se kuului huoneen
hintaan ja eihän sitä ”raaskinut” jättää väliin. Aamiainen muistutti illan
buffetia, mutta pienemmässä mittakaavassa. Omeletin-paistaja teki meillä
juusto-paprika omeletin, mikä olisi kaivannut ainakin suolaa ja pippuria. Hyvin
se silti maistui jonkinlaisen leivän ja voin kanssa.
No, ei aamiainen tietenkään vatsoille hyvää tehnyt, joten
seuraavat tunnit olivat aika ”tuskaisia”. Jaksettiin kuitenkin käydä vielä
kaupassa hakemassa litran rommipullo varuilta, kun tuntui, ettei muista
lääkkeistä ole niin hyötyä. Siivoojat tulivat ajamaan pois huoneesta jo puoli
yksitoista, mutta onneksi oltiin jo saatu pakattua ja valmiina lähtöön. Lähdettiin
menee ja toinen siivooja juoksi perään tullen selittämään jotain Kuuban
espanjalla. Ei kyllä yksikään sana ollut tuttu ja kun se tajusi, ettei meillä
ole aavistustakaan mitä hän selittelee, niin viimein se luovutti. Mietiskeltiin
respaan kävellessä, että mikähän sillä siivoojalla oikein oli mielessä, kunnes
hoksattiin, etteihän me muistettu jättää siivousrahaa. No, olisi pyytänyt
selvällä suomen kielellä tai ainakin ojentanut kerjäävän käden, niin olisi ehkä
tehonnut. Ei niitä kuitenkaan enää lähdetty kiikuttamaan, kun sen verran
vatsatauti otti voimille ja toisaalta hieman ärsytti, että tulivat ajamaan
meidät pois, vaikka huoneen piti saada pitää aina puolenpäivään saakka.
Heitettiin avain respaan. Super-Marion kaveri eli taksi oli
odottamassa portin ulkopuolella aivan kuten Marion kanssa oltiin sovittu. Tää
kaveri ei kuitenkaan osannut pätkääkään englantia ja sillä oli vaikeuksia
ymmärtää, mikä meidän casan osoite on. Hypättiin kyytiin ja suhari löysi oikean
paikan, kun oli yhdessä risteyksessä kysynyt poliisilta apua osoiteongelmaan.
Suorinta tietä mentiin ja päästiin viimein casaamme lepäämään.
Reissu Playas del Esteen oli pienistä hankaluuksista ja etenkin mahaongelmista huolimatta
positiivinen kokemus. Kannatti käydä. Ja pääsi uimaan J.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti