21.4.2019

Oulusta Riikaan

Ihana luottohoitsu Noora sekä anoppila tarjosivat taas mahdollisuuden matkustaa ilman huolenhäivää karvakasojen hyvinvoinnista reissun aikana 💓. Ensimmäinen virhe tuli tehtyä pakkausvaiheessa, kun kaksi laukkua ruumaan menossa niin mitä sitä suotta käsimatkatavaroihin ylimääräistä painolastia sulloa "lähimatkailussa"...Läppäreiden virtajohdot mm. laitettiin ruumaan ja en edes ylimääräistä vaatekertaa ottanut, vain puuvilla poncho oli käsimatkatavaroissa, Koolla ei sitäkään, ja ei sillä ponchollakaan mitään pelkästään tee paikanpäällä. Oulun kentällä oli hiljaista iltapäivällä lankalauantaina, ja näppärästi saatiin laukut hihnalle, ja turvatarkastus jonoitta ilman piippauksia ja repuntarkastuksia. Hki-Vantaalla oltiin melkein aikataulussa, ja näppärästi tuli loppupeleissä kone portille 13, kun ensin kaarteli tovin sinne tänne kentällä. Riian kone lähti ysiportilta, joten ei tarvinnut kilsaa juosta vaan rauhassa ehti käydä vessassa ja kävelyvauhtia tallustaa ihan itselle uuteen terminaalin jatko-osaan. Saatiin myös tepastella ihan itse narujen välissä kentällä koneeseen ilman turhaa bussikuljetusta 👍. Vähän ihmetytti tässä vaiheessa, että vain takaosasta ottivat sisään ja etuovesta lastasivat laukkuja eikä meidän kapsäkkejä näkynyt, mutta positiivari Koon mielestä ne oli jo lastattu... Lähtöaikana alkoivat tasapainottamaan konetta uusiksi ja siirsivät etuosan matkustajia takaosastoon. Kone oli aikasta iäkäs rupelliversio, mutta hyvin se pörräsi, kun aavistuksen myöhässä matkaan lähti. Lähtöodotus koneessa oli aika tuskainen vaikka ei hurjasti kestänyt. Turhan lämmin ja hapeton oli vekotin eikä ilmastointi antiikkivehkeissä ilmeisesti toimi ennen kuin rupellit käynnistetään. Lentoemot oli ystävällisiä, ja nousukiihdytys oli tomera, lento tasainen. Laskeutumisvaihe ”hieman” otti mahanpohjasta, tomera kenttään tömähdys ja noin kolmen pompun kautta, kengurumeininki, pieni lyhyt rullaus terminaalin viereen. Kookaan ei muista milloin olisi kone hyppinyt noin paljon kiitoradalla. 

Hienosti tuli kaikkien muiden laukut paitsi meidän. Pari askelta takavasemmalle ja tulopalvelutiskille;  ei ollut ruuhkaa vain me matkakarmaiset ;). Yleensä kuulemma finski ilmoittaa heille etukäteen, jos laukut on jääneet kyydistä…jihaa potenssiin kaksi, missäköhän meidän laukut on…Soitti vielä koneeseen ja paikalliselle maahlökunnalle, ja ei, kaikki laukut oli purettu. Siinä sitten aikamme täyteteltiin lippusta ja lappusta. Osa hassusti saksilla leikeltyjä pikkulipareita, joista oli korjausteipillä rullailtu aiemmin kirjoitettuja osoitteita yli, paperinsäästöä ilmeisesti. Ja olihan se näppärää, kun hyvä että leuka ylsi tiskille, kirjuutella oikeisiin paikkoihin oikeat jutut, kun latviaksi oli kaikki ja tämä kieli ei kuulu muutenkin olemattomaan kielirepertuaariin 😂. Onneksi oltiin otettu matkalaukuista kuvat niin oli helpompaa, virkailija täytti osan meidän puolesta. Ei kyllä valittamista tulopalvelusta, kadonneitten kapsäkkien ilmon tekeminen sujui kuitenkin hyvin eikä epäselvyyksiä loppupeleissä jäänyt, vähän piti kysyä, anteeksi mitä, mutta finskin 140 €:n luottokortti käsveskassa poistuttiin terminaalista kohti bussipysäkkiä. Bussi oli oletetun 22 sijaan 322 nrolla kulkeva minibussi, mutta siihen hypättiin ja keskustaan päästiin, oiskohan ollut pääsiäisen takia kolmonen loikannut eteen ja koko pienentynyt. Ahdasta ja kuumaa oli kyyti, tässä kohti voisi melkein sanoa vitsinä, että onneksi ei ollut niitä isoa laukkuja. Sitten reilu kilsa tepusteltiin ja residensille osuttiin ilman eksymisiä. Asunto on kyllä pop, ihan huippusiisti, tilava ja hyvä sijainti näin ensituntumalla. Parissa ruokakaupassa ollaan käyty, molemmat ihan parin korttelin säteellä, ja sapuskapaikkojakin löytyy. Finskin korttiakin testattiin illallisella ja wörkki, ekat 14 ekeä kulutettu. Jospa ne laukut tulisi yhdellä sunnuntain kolmesta AY lennoista, muuten voi vetää naaman melko vakavaksi. Äkkisilmäyksellä kaupunki kyllä vaikuttaisi oikein kivalta ja tutustumisen arvoiselta.

6.1.2019

Kotimatka Havannasta 31.12.2018-2.1.2019


Tästä jää nyt välistä viimeisten päivien tapahtumat Havannassa, mutta saa Kimmo kirjotella niistä. Mm. hop-on-off bussikierroksella käytiin, ja ei hurjasti hypitty pois. Ekalla kilsalla pysähtyi kahdesti pitkään ja sitten lähti laukalle 😂. Mutta lähtöpäivään. Aamulla heräiltiin aurinkoiseen päivään ja pakkailtiin rauhassa, kun casan luovutus oli sovittu klo 14. Vesivarastoja piti täydentää ja muutama tölkki olutta käydä hakemassa eväiksi, kun kone lähti vasta yöllä varttia vailla vuodenvaihde. Oltiin vähän googleteltu lentokentän läheltä ilmastoituja huoneita, mutta eipä niitä löytynyt. Selvitettiin myös ettei päästä jättämään kapsäkkejä kuin vasta noin klo 21-22 check-inniin. Plan beenä pakattiin pyyhkeet ja pelikortit reppuihin, ja ajateltiin istua tappamassa aikaa ilmastoidussa lähtöaulassa lattialla. Mutta plan ceeksi ja deeksi sekin suunnitelma tietenkin muuttui... Tullessa toki jo huomattiin, ettei miljoonakaupungin kakkosterminaali kovin suuri ole.

Isäntä tuli hyvissä ajoin ennen sovittua kahta ja kaikki sujui mallikkaasti. Laskutti oikein jääkaapin kulutuksesta, vaihtoi sim-kortin takaisin (netti lähti veks, byhyy) ja kaikki oli bueno. Kantoi jopa meidän toisen matkalaukun kolme kerrosta alas kapeahkoa rappukäytävää. Rapuissa Koo olikin nähnyt reissun isoimman, noin 8 cm pitkän, torakan. Hyvä, että vasta lähtöpäivänä, kuin myös se etten itse sitä nähnyt pimeässä rapussa. Siinä olisi ollut varmaan poliisi, palokunta ja puoli kaupunginosaa paikalla asap… Isäntä oli järjestänyt meille kuljetuksen kentälle. Siinä sitten paahteisella kadulla töpötettiin kolmistaan sitä jännityksellä odottamassa. Tulokuljetus oli pieni tosi vanha auto, tuuletuksena avattiin ikkunat… Kymmenisen minuutin odotuksen jälkeen keltainen oikea ladataxi mateli kohti, joka sinällään oli helpotus. Avasi takaluukun, ja siellä oli pari lavallista Christal-olutta…Jotenkin onnistui ahtamaan meidän laukut sinne lisäksi ja eiku matkaan. Takapenkillä oli onneksi turvavyöt ja autossa ilmastointi. Muutaman sadan metrin ajon jälkeen alkoi kuubanespanjalla tolkuttamaan jotain. Jotenkin tajuttiin ettei se tiedä mihin ollaan menossa tai ainakaan mihin terminaaliin. Finnairia hoettiin ja näytettiin logoa ja varausvahvistusta, jossa oli terminaali, ja dos, dos yritettiin sanoa. Vähän jäi epäselväksi noinkohan tajusi, mutta eipä siinä hirveesti ollut tehtävissä ovet lukossa olevan auton takapenkillä. Sompaili keskustan läpi sinne sun tänne, että alkoi jo arveluttaa, että noinkohan tuo kentälle löytää, kun itsellä oli kuitenkin homma sen verran hallussa, että tiedettiin missä ilmansuunnassa kenttä on. En tiedä onko yksisuuntaisia katuja tai muita rajoitteita, mutta helpommalta näyttää reitti kartalla. Kun keskustan kadut jäi taakse ja isommat baanat avautuvat niin syke nousi. Jösses mitä ajamista. Pelotti kyllä isosti. Hiton aggressiivisesti kiihdytteli, jarrutteli, vaihtoi kaistaa, ajoi ihan keula kiinni edellä ajavan peräpuskurissa. Piti pitää välillä silmiä kiinni ja keskittyä hengittämään. Sitten kurvasikin huoltsikalle, jossa oli hurjat jonot tankeille. Meillä ei kiire ollut ja se, että auto oli hetken paikoillaan, oli oikein tervetullutta. Ei se tankannutkaan, jotakin korttia kävi heiluttelemassa aseman seinässä olevasta aukosta? Lopulta päästiin tutunnäköisen terminaalin eteen ja suhari avasi takaovet. Hypättiin pois kyydistä niin ukko painelikin takaisin kärryynsä ja lähti liikkeelle. Ihan pikkasen säikähdettiin, hakkasin jo spontaanisti nyrkillä takakonttia 😂. Edelleen tuntemattomasta syystä halusi siirtää koslaansa jonkun metrin eteenpäin… Fyysisesti ehjinä päästiin kuitenkin kapsäkkien kanssa perille, ja maksukin oli sovittu 30 CUC. Kyllä oli supermariota moneen otteeseen ikävä alle 20 kilsan matkalla.

Terminaalissa tuli sitten taas uusi yllätys. Sisään ei pääse ennen kuin n. 3 tuntia ennen koneen lähtöaikaa. Jihaa, aurinko paahtoi täydellä teholla, yli +30°C eikä tuullut. Joku kioski oli terminaalirakennuksen päässä ja sitten piskuinen rakennus vieressä. Sieltä onneksi vapautui kämäinen rautapöytä-tuolisysteemi katoksen alta niin hyökättiin sinne. Saveteilla pyyhittiin paskanen pöytä ja istahdettiin ihmettelemään. Siinä sitten pidettiin leiriä klo 15-21 eväinä vettä, kuusi tölkkiä olutta, puolikas paketti suolakeksejä ja puolikas pringlespurkki kahteen pekkaan. Vessat löytyi sen rakennuksen takaa ja oli ihan hirveänkauheapaikka, se kusen haju oli jotakin... Ihminen joka yökkäilee Haukkukeitaan bajamajassa…, mutta pakko oli pari kertaa hyvin pikaisesti käydä, kun ei seurapiirirakkoa omaa. Tuskaisen odottelun jälkeen päästiin terminaaliin yhdeksän maissa, ja pienen jonotuksen jälkeen saatiin vihdoin lähtöselvitys tehtyä. Seuraavaksi valuutanvaihtojonoon, CUC:ja ei saa viedä maasta. Jokunen hetki ehdittiin jonottaa, kun setä tuli sanomaan jonolle, että rahat ovat loppuneet, menkää turvatarkastuksen jälkeen olevalle pisteelle. Aha, ei edes enää yllättänyt. Sekä passin- että turvatarkastus oli helppoja ja nopeita. Ei edes läppäreitä tarvinnut ottaa laukusta. Sitten oltiinkin sillä ”paremmalla puolella”. Rähjäinen likainen pienehkö aula. Muutama kiinni oleva paikka. Minitaxfree, josta olisi voinut ostaa rommia ja pienessä siivessä yksi auki oleva kuppila. Suunnattiin sinne, otettiin pienet olutpurkit ja istahdettiin taas toipumaan järkytyksestä. Parisenttinen torakka maleksi seinällä kohti kattoa. Kimmo uskalsi syödä jonkun hämärästi toastia muistuttavan leipäsen. Jos jotain positiivista hakee niin ei ollut kuppilan hinnoissa lentokenttälisiä. Eikä torakan näkemiset saaneet minua edes huutamaan. Ällötti toki se paskasuus ja ötökät. Vessassa oli täti myymässä paperin tapaista, onneksi hyvin varustautuneella matkailijalla oli oma softemborulla mukana niin pikaisesti pystyi käymään, ei ollut sielläkään puhdasta. Loput rahat saatiin pienen jonotuksen jälkeen vaihdettua euroiksi.

Finskin kone oli samanlainen antiikkivehje, jollaisella tultiin. Mun istuin vähän kiukutteli, selkänoja oli hieman hutera ja näyttö oli pimeänä. Onneksi ilmaa tuli, oli peitto ja tyyny. Jaettiin Kimmon kuulokkeet ja kateltiin ohjelmia yhdeltä näytöltä yhteen korvaan. Kone lähti ajallaan, vuosi vaihtui nousussa, ja samantien kun turvavöiden valot sammui niin meidän edessä istuvat keikauttivat penkkinsä taka-asentoon niin pitkälle kuin saivat. Kimmoa vähän nyppi, mulla pienempänä on paljon helpompaa. Tarjoiluvaunun tullessa kohdalle tilattiin skumpat, kuulutuksessa mainostivat 5 eken puteleita. Mutta voi voi, kun ne oli loppu. Onneksi jostakin takakeittiön kätköistä löysi meille putelit niin saatiin kippistää. Ei ollut ainut asia mitä koneesta loppui, kun sieltä täältä kuului ”valitettavasti se on loppu” lauseita. Ruoat saatiin tällä kertaa valita, ja otettiin erilaiset ja maisteltiin. Reilun kolmen tunnin lennon jälkeen saivat minunkin näytön toimimaan. Lentoemo ystävällisesti pahoitteli, ja sanoi että voisi kompensaatioksi tarjota wifiä, mutta kun sekään ei toimi, ja kapteeni on yli tunnin yrittänyt korjata sitä. Hienosti hillitsin itseni, enkä sanonut, että keskittyisi lentämiseen. Torkahdellen ja elokuvia katellen kului matka hyvin. Toki se näyttö takkuili taas loppumatkasta, ääni kulki, mutta kuva jäi jälkeen. Turvallisesti ja tasaisesti päästiin kuitenkin Helsinkiin. Kimmo harrasti vaatteidenvaihtoakrobatiaa jo koneessa, mutta itse ajattelin vasta kentällä siirtyä paksumpiin kamppeisiin. Ja kun kajareista selkeästi kuului, että prepare for gate arrival, niin en ruvennut edes kenkiä repusta kaivamaan. Olihan mieltä ylentävän hassua tepastella sohjossa varvastossuilla hellekoltussa koneesta bussiin 😂. Ja vielä yksi yllätys mahtui mukaan, toki niillä näytöillä oli kerrottu, että on turvatarkastus, mutta kun hlökunta sekoili muutenkin sanoissaan niin Kimmo vakuutti ettei ole. Bussilla päästiin pieneen eteiseen, jossa oli vessa ja sen jälkeen kaksi hihnaa turvatarkastusta. Onneksi en ollut kovin pahasti purkanut märkien tuotteiden minigrip pussia ympäri käsveskaa ja reppua. Käytiin tyhjentämässä vesipullot vessassa, läpivalaisun läpi ja noustiin rappukäytävää vihdoinkin Hki-Vantaan toimivaan terminaaliin kaikkine ravintoloineen ja kauppoineen, joissa oli tavaroita ja puhutaan samaa kieltä. Odotusaikaa Oulun koneeseen oli seitsemän tuntia, ja hieman oli vielä myöhässä, mutta en valittanut. Netti toimi, puhdasta hyvää tuoretta ruokaa ja juomaa eikä tällä kertaa haitannut edes lentokenttähinnat vaan ostettiin mitä mieli teki. Reilu puoli tuntia myöhässä lähti Oulun kone puolenyön jälkeen. Oulussa oli lievä talvimyräkkä, niin aika äkäseen tuli korkealta alas ja loppulähestyminen oli kohtalaisen visto, mutta turvallisesti tömähdettiin Oulun kentälle, ja innokkaan lauman luona kotona oltiin kahdelta  yöllä. Hieman oli rankka paluu, ainakin 17 tuntia hereillä Havannan päässä, reilu 10 tunnin lento vähän torkkuen, kahdeksan tuntia Hki-Vantaalla (ei uskaltanut nukkua, kun ois nukkunut varmaan aamuun), tunnin lento Ouluun torkkuen ja kotona riehuvan lauman kanssa otti oman aikansa ennen unta. Ihan zombie edelleen ja unirytmi tai mitä siitä on jäljellä ihan skitso…, mutta eiköhän tämä tästä. Ihana olla kotona ja Suomi on pop.

Summa summarum. Ei enää ikinä Kuubaan, once in a lifetime. Havannan ympäristö riitti mulle siitä maasta. Varmaan erilaista muualla Kuubassa ja sen turistilomakohteissa, mutta jos jonnekin rantalomalle joskus sattuisin haluamaan, niin samanlaista ilmastoa, hiekkaa ja merta löytyy muistakin maista. Mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen, avarsi ja jokainen kokee asiat eri tavalla.