Tästä jää nyt välistä viimeisten päivien tapahtumat
Havannassa, mutta saa Kimmo kirjotella niistä. Mm. hop-on-off bussikierroksella
käytiin, ja ei hurjasti hypitty pois. Ekalla kilsalla pysähtyi kahdesti pitkään ja sitten lähti laukalle 😂. Mutta lähtöpäivään. Aamulla heräiltiin
aurinkoiseen päivään ja pakkailtiin rauhassa, kun casan luovutus oli sovittu
klo 14. Vesivarastoja piti täydentää ja muutama tölkki olutta käydä hakemassa
eväiksi, kun kone lähti vasta yöllä varttia vailla vuodenvaihde. Oltiin vähän
googleteltu lentokentän läheltä ilmastoituja huoneita, mutta eipä niitä
löytynyt. Selvitettiin myös ettei päästä jättämään kapsäkkejä kuin vasta noin
klo 21-22 check-inniin. Plan beenä pakattiin pyyhkeet ja pelikortit reppuihin,
ja ajateltiin istua tappamassa aikaa ilmastoidussa lähtöaulassa lattialla.
Mutta plan ceeksi ja deeksi sekin suunnitelma tietenkin muuttui... Tullessa toki jo huomattiin,
ettei miljoonakaupungin kakkosterminaali kovin suuri ole.
Isäntä tuli hyvissä ajoin ennen sovittua kahta ja kaikki sujui
mallikkaasti. Laskutti oikein jääkaapin kulutuksesta, vaihtoi sim-kortin
takaisin (netti lähti veks, byhyy) ja kaikki oli bueno. Kantoi jopa meidän
toisen matkalaukun kolme kerrosta alas kapeahkoa rappukäytävää. Rapuissa Koo
olikin nähnyt reissun isoimman, noin 8 cm pitkän, torakan. Hyvä, että vasta lähtöpäivänä, kuin myös se etten itse sitä nähnyt pimeässä rapussa. Siinä olisi ollut varmaan
poliisi, palokunta ja puoli kaupunginosaa paikalla asap… Isäntä oli järjestänyt
meille kuljetuksen kentälle. Siinä sitten paahteisella kadulla töpötettiin
kolmistaan sitä jännityksellä odottamassa. Tulokuljetus oli pieni tosi vanha
auto, tuuletuksena avattiin ikkunat… Kymmenisen minuutin odotuksen jälkeen
keltainen oikea ladataxi mateli kohti, joka sinällään oli helpotus. Avasi
takaluukun, ja siellä oli pari lavallista Christal-olutta…Jotenkin onnistui
ahtamaan meidän laukut sinne lisäksi ja eiku matkaan. Takapenkillä oli onneksi
turvavyöt ja autossa ilmastointi. Muutaman sadan metrin ajon jälkeen alkoi
kuubanespanjalla tolkuttamaan jotain. Jotenkin tajuttiin ettei se tiedä mihin
ollaan menossa tai ainakaan mihin terminaaliin. Finnairia hoettiin ja
näytettiin logoa ja varausvahvistusta, jossa oli terminaali, ja dos, dos yritettiin
sanoa. Vähän jäi epäselväksi noinkohan tajusi, mutta eipä siinä hirveesti ollut
tehtävissä ovet lukossa olevan auton takapenkillä. Sompaili keskustan läpi
sinne sun tänne, että alkoi jo arveluttaa, että noinkohan tuo kentälle löytää,
kun itsellä oli kuitenkin homma sen verran hallussa, että tiedettiin missä
ilmansuunnassa kenttä on. En tiedä onko yksisuuntaisia katuja tai muita
rajoitteita, mutta helpommalta näyttää reitti kartalla. Kun keskustan kadut jäi
taakse ja isommat baanat avautuvat niin syke nousi. Jösses mitä ajamista.
Pelotti kyllä isosti. Hiton aggressiivisesti kiihdytteli, jarrutteli, vaihtoi
kaistaa, ajoi ihan keula kiinni edellä ajavan peräpuskurissa. Piti pitää
välillä silmiä kiinni ja keskittyä hengittämään. Sitten kurvasikin huoltsikalle,
jossa oli hurjat jonot tankeille. Meillä ei kiire ollut ja se, että auto oli hetken
paikoillaan, oli oikein tervetullutta. Ei se tankannutkaan, jotakin korttia
kävi heiluttelemassa aseman seinässä olevasta aukosta? Lopulta päästiin
tutunnäköisen terminaalin eteen ja suhari avasi takaovet. Hypättiin pois
kyydistä niin ukko painelikin takaisin kärryynsä ja lähti liikkeelle. Ihan
pikkasen säikähdettiin, hakkasin jo spontaanisti nyrkillä takakonttia 😂.
Edelleen tuntemattomasta syystä halusi siirtää koslaansa jonkun metrin
eteenpäin… Fyysisesti ehjinä päästiin kuitenkin kapsäkkien kanssa perille, ja
maksukin oli sovittu 30 CUC. Kyllä oli supermariota moneen otteeseen ikävä alle
20 kilsan matkalla.
Terminaalissa tuli sitten taas uusi yllätys. Sisään ei pääse
ennen kuin n. 3 tuntia ennen koneen lähtöaikaa. Jihaa, aurinko paahtoi täydellä
teholla, yli +30°C eikä tuullut. Joku kioski oli terminaalirakennuksen päässä
ja sitten piskuinen rakennus vieressä. Sieltä onneksi vapautui kämäinen rautapöytä-tuolisysteemi
katoksen alta niin hyökättiin sinne. Saveteilla pyyhittiin paskanen pöytä ja
istahdettiin ihmettelemään. Siinä sitten pidettiin leiriä klo 15-21 eväinä
vettä, kuusi tölkkiä olutta, puolikas paketti suolakeksejä ja puolikas
pringlespurkki kahteen pekkaan. Vessat löytyi sen rakennuksen takaa ja oli ihan
hirveänkauheapaikka, se kusen haju oli jotakin... Ihminen joka yökkäilee
Haukkukeitaan bajamajassa…, mutta pakko oli pari kertaa hyvin pikaisesti käydä,
kun ei seurapiirirakkoa omaa. Tuskaisen odottelun jälkeen päästiin terminaaliin
yhdeksän maissa, ja pienen jonotuksen jälkeen saatiin vihdoin lähtöselvitys
tehtyä. Seuraavaksi valuutanvaihtojonoon, CUC:ja ei saa viedä maasta. Jokunen
hetki ehdittiin jonottaa, kun setä tuli sanomaan jonolle, että rahat ovat loppuneet,
menkää turvatarkastuksen jälkeen olevalle pisteelle. Aha, ei edes enää
yllättänyt. Sekä passin- että turvatarkastus oli helppoja ja nopeita. Ei edes
läppäreitä tarvinnut ottaa laukusta. Sitten oltiinkin sillä ”paremmalla
puolella”. Rähjäinen likainen pienehkö aula. Muutama kiinni oleva paikka. Minitaxfree,
josta olisi voinut ostaa rommia ja pienessä siivessä yksi auki oleva kuppila.
Suunnattiin sinne, otettiin pienet olutpurkit ja istahdettiin taas toipumaan
järkytyksestä. Parisenttinen torakka maleksi seinällä kohti kattoa. Kimmo
uskalsi syödä jonkun hämärästi toastia muistuttavan leipäsen. Jos jotain
positiivista hakee niin ei ollut kuppilan hinnoissa lentokenttälisiä. Eikä
torakan näkemiset saaneet minua edes huutamaan. Ällötti toki se paskasuus ja
ötökät. Vessassa oli täti myymässä paperin tapaista, onneksi hyvin varustautuneella
matkailijalla oli oma softemborulla mukana niin pikaisesti pystyi käymään, ei
ollut sielläkään puhdasta. Loput rahat saatiin pienen jonotuksen jälkeen
vaihdettua euroiksi.
Finskin kone oli samanlainen antiikkivehje, jollaisella
tultiin. Mun istuin vähän kiukutteli, selkänoja oli hieman hutera ja näyttö oli
pimeänä. Onneksi ilmaa tuli, oli peitto ja tyyny. Jaettiin Kimmon kuulokkeet ja
kateltiin ohjelmia yhdeltä näytöltä yhteen korvaan. Kone lähti ajallaan, vuosi
vaihtui nousussa, ja samantien kun turvavöiden valot sammui niin meidän edessä
istuvat keikauttivat penkkinsä taka-asentoon niin pitkälle kuin saivat. Kimmoa
vähän nyppi, mulla pienempänä on paljon helpompaa. Tarjoiluvaunun tullessa
kohdalle tilattiin skumpat, kuulutuksessa mainostivat 5 eken puteleita. Mutta
voi voi, kun ne oli loppu. Onneksi jostakin takakeittiön kätköistä löysi meille
putelit niin saatiin kippistää. Ei ollut ainut asia mitä koneesta loppui, kun
sieltä täältä kuului ”valitettavasti se on loppu” lauseita. Ruoat saatiin tällä
kertaa valita, ja otettiin erilaiset ja maisteltiin. Reilun kolmen tunnin lennon
jälkeen saivat minunkin näytön toimimaan. Lentoemo ystävällisesti pahoitteli,
ja sanoi että voisi kompensaatioksi tarjota wifiä, mutta kun sekään ei toimi,
ja kapteeni on yli tunnin yrittänyt korjata sitä. Hienosti hillitsin itseni,
enkä sanonut, että keskittyisi lentämiseen. Torkahdellen ja elokuvia katellen
kului matka hyvin. Toki se näyttö takkuili taas loppumatkasta, ääni kulki,
mutta kuva jäi jälkeen. Turvallisesti ja tasaisesti päästiin kuitenkin Helsinkiin.
Kimmo harrasti vaatteidenvaihtoakrobatiaa jo koneessa, mutta itse ajattelin
vasta kentällä siirtyä paksumpiin kamppeisiin. Ja kun kajareista selkeästi
kuului, että prepare for gate arrival, niin en ruvennut edes kenkiä repusta
kaivamaan. Olihan mieltä ylentävän hassua tepastella sohjossa varvastossuilla
hellekoltussa koneesta bussiin 😂. Ja vielä yksi yllätys mahtui mukaan, toki
niillä näytöillä oli kerrottu, että on turvatarkastus, mutta kun hlökunta
sekoili muutenkin sanoissaan niin Kimmo vakuutti ettei ole. Bussilla päästiin
pieneen eteiseen, jossa oli vessa ja sen jälkeen kaksi hihnaa turvatarkastusta.
Onneksi en ollut kovin pahasti purkanut märkien tuotteiden minigrip pussia
ympäri käsveskaa ja reppua. Käytiin tyhjentämässä vesipullot vessassa,
läpivalaisun läpi ja noustiin rappukäytävää vihdoinkin Hki-Vantaan toimivaan
terminaaliin kaikkine ravintoloineen ja kauppoineen, joissa oli tavaroita ja
puhutaan samaa kieltä. Odotusaikaa Oulun koneeseen oli seitsemän tuntia, ja
hieman oli vielä myöhässä, mutta en valittanut. Netti toimi, puhdasta hyvää
tuoretta ruokaa ja juomaa eikä tällä kertaa haitannut edes lentokenttähinnat vaan ostettiin mitä mieli teki.
Reilu puoli tuntia myöhässä lähti Oulun kone puolenyön jälkeen. Oulussa oli
lievä talvimyräkkä, niin aika äkäseen tuli korkealta alas ja loppulähestyminen
oli kohtalaisen visto, mutta turvallisesti tömähdettiin Oulun kentälle, ja innokkaan
lauman luona kotona oltiin kahdelta yöllä. Hieman oli rankka paluu, ainakin 17 tuntia
hereillä Havannan päässä, reilu 10 tunnin lento vähän torkkuen, kahdeksan
tuntia Hki-Vantaalla (ei uskaltanut nukkua, kun ois nukkunut varmaan aamuun),
tunnin lento Ouluun torkkuen ja kotona riehuvan lauman kanssa otti oman aikansa
ennen unta. Ihan zombie edelleen ja unirytmi tai mitä siitä on jäljellä ihan
skitso…, mutta eiköhän tämä tästä. Ihana olla kotona ja Suomi on pop.
Summa summarum. Ei enää ikinä Kuubaan, once in a lifetime.
Havannan ympäristö riitti mulle siitä maasta. Varmaan erilaista muualla
Kuubassa ja sen turistilomakohteissa, mutta jos jonnekin rantalomalle joskus sattuisin
haluamaan, niin samanlaista ilmastoa, hiekkaa ja merta löytyy muistakin maista.
Mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen, avarsi ja jokainen kokee asiat eri
tavalla.
